"erilainen Sotakirja"

Kympin hiihto aamupäivällä ja sitten seuraamaan olympia kisojen avajaisia. Seuraavat pari viikkoa meneekin taas kisojen parissa. Olen kai aika tavalla optimisti, kun veikkasin mitaleita yli kymmenen Suomelle. Pessimistinä olisi paljon helpompaa. Pessimisti ei pety koskaan. Taas kerran tienpäältä ikävä uutinen. Paljon puhetta herättäneissä Alaskylän mutkissa tukkirekka ajanut mutkan liukkaalla suoraksi, jonka seurauksena kuljettaja menehtyi. Koskahan tiepiiriltä/valtiolta riittäisi rakentamis- tai korjausrahoja muuallekin, kuin Tampereen tunneliin ja ratikkaan.

Tuossa lomareissulla luin Koskelan Jounin kirjan, "Ovat unehen vaipuneet kaikki". Kirjoitin siitä paikallislehteen arvostelun, joka julkaistiin viikolla. Laitanpa sen tähänkin jatkoksi.

”Ovat unehen vaipuneet kaikki”. Erilainen sotakirja.

Pirkanmaan liiton edunvalvojan (entinen poliisikonstaapeli) Jouni Koskelan kirja ”Ovat unehen vaipuneet kaikki” on omalla tavallaan sotaveteraaneille kunnianosoitus. Kirjan prologissa käy ilmi Suomen itsenäisyyttä puolustaneiden velvollisuus tähän tehtävään.

Talvi-ja jatkosodan reserviläisten sotilaspassissa määrättiin ”Isänmaan ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustukseksi on jokainen Suomen mies asevelvollinen”. Kaikki eivät tuota maanpuolustustahtoa omanneet. Siitä tämä kirja kertoo yhden seutukunnan osalta.

Kirja on osittain myöskin kannanotto tällä hetkellä käytävälle 1918 sodan nimelle. Vapaussota lienee ainoa oikea nimitys. Olihan tuolloin kysymys siitä annetaanko maa vapaaehtoisesti punaisen Neuvosto-Venäjän osaksi. Tuo tavoite oli myöskin niillä, jotka 1940-1945 ”käpykaartissa” toimivat mm. puna-armeijan kätyreinä.

Erityisen mielenkiintoiseksi ainakin itselleni kirjan tekee tapahtumakuvausten monet tutut nimet. Osa vielä jälkipolvina nykypolitiikassakin. Myöskin kirjan eräs päähenkilö poliisikonstaapeli Perttu tuli aikanaan tutuksi hirvenhiihtojen katsomosta vielä -80 luvulla. Samoin Bruno Silekosken muistavat kaikki veteraaniurheilijat.

Käpykaartilaistenkin tunnot tulevat kohtuullisesti esiin. Osa selkeästi pelkäsi sotaa. Osan halu oli auttaa punakaartia voittoon, eli itsenäisyyden luovuttamista. Vaikka kirja pääosin keskittyykin muutamaan päähenkilöön, se kuvaa kuitenkin tuon ajan toimintatapoja. Laki on niin, kuin se on kirjoitettu, eikä niin kuin se luetaan. Kirjassa korostuu kirjoittajan taustan ja haastateltujen kautta poliisin osuus sodanajan tapahtumissa.Se oli kaukana nykyajan poliisitoiminnasta, johon poliisi joutui yhteiskuntajärjestystä valvoessaan.  Koskela on tehnyt suuren työn tutkiessaan arkistoja laajalta alueelta. Aikalaisten haastattelut antavat hyvin pohjaa kirjan kantaa ottavalle tyylille. Osittain kirjan minä tyyli vaatii tarkkuutta, että pysyy mukana tapahtumien kerronnassa.

Pari suoraa lainausta kirjan haastattelusta: ” Sitä en ymmärtänyt, miksi kommunisti ajatteli vain maailmanlaajuista aatetta, eikä oman isänmaan etua. Itse olin ollut valmis uhraamaan henkeni isänmaan puolesta. Kommunisti oli valmis uhraamaan henkensä aatteensa puolesta. Vieraan maan aatteen puolesta jota edusti vihollinen”.

--------------------” Yhteistä heille, ja kohta myös minulle on, että Jumalan kasvojen edessä me olemme tekomme sovittaneet viimeisellä tuomiolla. Ei niin, kuin maallinen laki määrää, vaan kuten taivaallinen laki määrää. Se on antanut meille rauhan. Minä toimin lain ja järjestyksen mukaan isänmaan parhaaksi. Minulle tärkeintä oli isänmaan vapaus”.

Niin se oli varmaan myöskin niille sotaveteraanimiehille joita lapsena kuuntelin kotona tupakansavun täyttämässä pirtissä.

Reijo Ojennus