Orpon suuruudenhulluus....

Torstai 16.7.2026 - Reijo

Trimmerin kanssa jokirantaa siistimässä ja sen jälkeen päiväkahvit ikkunaterassilla. Lämpötila 38 astetta. En valita. Lämpö tekee vanhalle hyvää. Muutama päivä ja taas värjötellään sateessa. Kaikki käy. Jokohan pian uskaltautuisi jokeen uimaan?

Tiistaina avattiin kesäteatterikausi Kihniön Ihantolan mäellä. Kun teatteriesitys on tarpeeksi pöllö, niin se on hauska. Luonnenäyttelijöitä ja hyvää musiikkia, niin hyvä tulee. Ainakin Fällyteatteri Jalasjärvellä täytyy vielä katsastaa.

Parkano on jostakin syystä onnistunut pääsemään ihan valtakunnalliseen mediaan toistuvasti. Ikitaide, jonka tekijä jostain syystä on kovin häveliäs eikä halua tulla julkisuuteen, aiheutti yllättävääkin julkisuutta. Todennäköiseti provokatoorinen esitystapa yllätti tekijänkin saatikka taide-esitysten kokoajankin. Onko seuraukset mahdollisesti hyvinkin sovittamattomia? Jää nähtäväksi! Toisen kerran heti perään julkisuutta tuli sinänsä ikävästä tapahtumasta. Parkanon kuulu vesitorni on saamassa uuden maalikatteen. Maalarit jäivät useaksi tunniksi killumaan nostolavalle noin 40 metrin korkeuteen nostolaitteen rikkouduttua. Nykymedia on nopeasti paikalla ja tilanne uutisoidaan laajasti.

Orpon "areenageissi"ei ota laantuakseen. On varmasti jonkinlainen vaalitäky muutamille puolueille kevääseen asti. Mikä ettei. Kyllähän siellä hölmöillään. Joku Taylor Swift on Orpolla mittarina siihen kuinka iso pitäisi areenan olla. Toteaa kuitenkin, ettei tämä typy varmaan tulisikaan, mutta varaus pitäisi olla. Suuruudenhulluus on sekin vakava tauti!

Orpo olo

Torstai 9.7.2026 - Reijo

Sateet loppui vähäksi aikaa ja nurmikko pitäis leikata. Antaa nyt kuitenkin pari päivää kuivua, että pysyy kone pinnalla tuolla rannassakin. Ehkäpä ne pohjavetet on vähän nousseet, vaikka ei tuossa Viinikkajoessa ainakaan huomaa.

Kesäteatteriaika alkaa olla parhaimmillaan. Ehkä tuo Kihniö, Jalasjärvi ainakin ja ehkä Hämeenkyrö pitäis katsastaa. 

Parkanolainen Ite-taide sai jonkinlaisen kolauksen musiikkiopiston portaille tuodusta teoksesta. Kyllä jonkinlaista rajaa huumorissakin taiteena pitää olla. En ainakaan ymmärrä mitä tuolla töheryksellä haettiin. Ilmeisesti Riikka Purraa pilkattiin, mutta pilkka tuossa osuu kyllä tekijään. Ehkä Koivistonkin hyväksyvä kanta olisi ollut vähän erilainen, jos pilan kohteena olisi ollut vaikkapa Tytti Tuppurainen. Aiheuttaako kohu tulevaisuudessa kaupungin tuelle jotain rajoituksia jää arvailuun.

Parkanon kaupungilla on ilmeisesti päättäjäjoukon taso hieman heikentynyt, kun sivistysjohtajan valintaan tarvitaan konsultti avuksi. Kokivatko jotkut, että edellisessä valinnassa epäonnistuttiin. No, ei aina voi onnistua! Edelleen olen sitä mieltä, ettei 6 tuhannen asukkaan kaupunki tarvi 10 tuhannen asukkaan virkamieskoneistoa. 

Kokoomus ja Petteri Orpo on saanut maalattua itsensä niin nurkkaan, että pitää olla aika taitava, että sieltä löytää ulospääsyn. Kun siellä samassa nurkassa ovat kaikkien hallituspuolueiden pomot, niin siellä tulee ahdasta. Tehdään rahoituslupauksia joille ei ole mitään katetta ja lopuksi ei kukaan tiedä mitä on luvattu! Sulle mulle politiikka on taas kerran näyttänyt epäonnistumisensa. Tulee Orpo olo.

Tarkkuutta kaupungin edustuksiin!

Torstai 2.7.2026 - Reijo

Ei nurmikko kovin nopeasti ole kasvanut, mutta pakko oli ajaa, kun uhkailevat usealle päivälle vesisadetta. No, syksyä kohti mennään. Enskuun jälkeen jo syyskuu. Vielä kuitenkin lämmintäkin riittää. 20 astetta valkoihoiselle on aivan sopiva keli. Marjat puskissa ja metsissä kypsyvät vauhdilla. 

Suru-uutiset ovat oman iän karttuessa kohdattavana valitettavan usein. Parkanon kaupunginvaltuutettuja on tällä kaudella jo kaksi nukkunut ikiuneen. Entisenä valtuutettuna koskettaa.             Monikymmenvuotinen hirvenhiihdon- ja juoksun kilpailukaveri Seilon Pekka on myöskin lähtenyt autuaammille metsästysmaille. Pekan ja muutamien kavereiden kanssa kiersimme tuhansia kilometrejä kilpailupaikoilla. Parhaita ystäviä tulee keskenään kilpaillen!

Vähän täytyy taas ihmetellä Parkanon kaupungin toimintaa, tai toimimattomuutta. Leppäkosken Sähkön yhtiökokouksessa ei ollut kaupungilla edustusta. Minusta kaupungin tulisi huolehtia edustajaksi valitulle tieto ja valtakirja edustusta varten. Osakkeiden omistajille tieto tulee kuitenkin muutenkin, kuin lehden välityksellä. Itse olin usein IPP:n yhtiökokouksessa edustajana ja valitettavasti silloinkin piti itse pitää huolta valtakirjan saamisesta. Tällä kertaa oli vähällä ettei kaupunki menettänyt mahdollisuutta kohtalaisen suuriin lisäosinkoihin, kun ei ollut äänestyksessä mukana. Vatajankosken edustajan hylkääminen esti tämän mahdollisuuden.

Hyvää Jussin päivää, vaikka Juhannus meni1

Torstai 25.6.2026 - Reijo

Allakan mukaan tänään keskiviikkona, kun tätä kirjoittelen, juhlittaisiin Juhannusta, ellei kaupallisuus ajaisi kaiken muun edelle. Tietysti myöskin ylimääräiset vapaapäivät. Juhannuksena oli tarkoitus syödä oman maan uusia perunoita ja huomenna se kyllä tapahtuu. Mitähän siirtelevät Juhannusta.

Pian saa vaikka 80 prosenttista viinaa tilata kotiovelle. On tämä porvarihallitus vain viisas ja janoinen. Ja kiireinenkin, kun eivät ehdi juotaviaan hakea enää kaupoista. Edelleen tämä ns. urheilija kansanedustaja Vallinheimo naureskelee kaikille varoituksille mahdollisista ongelmista mitä löperö alkoholilaki voi aiheuttaa. 

Ongelmia aiheuttaa maan hallitukselle liberaali hurripuolue, joka äänestää oman hallituksen ministeriä vastaan epäluottamus äänestyksessä. Tyhjän äänestäminenkin on vastaan äänestys tässä tapauksessa. Kun kokoomuskin on täysin muiden talutusnuorassa ei Orpokaan voi muuta, kuin olla orpon näköinen. Kaikki merkit viittaa siihen, että tämä hallitus ei kevättä näe! Persuilla alkaa olla viimeiset hetket hakea pesäeroa kokoomukseen, jos aikovat vielä puolueen pelastaa roimalta tappiolta kevään vaaleissa. Ja kepulaiset hykertelee partaansa! 

Eduskunta jää kesätauolle ja samoin tekee myöskin kuntapolitiikka. Kuntapolitiikassa ei ole muuta, kuin niukkuuden jakamista, vaikka viimekertainen kaupunginvaltuusto ei sitä myöntänytkään. Totuus löytynee sitten siitä tulevasta lisätalousarviosta!.

Pride ja Parkano

Torstai 18.6.2026 - Reijo

Juhannus on meillä herttainen..., Näin ainakin sääennusteet lupailee. Toivottavasti kaikki Juhannuksen viettäjätkin käyttäytyvät sen mukaan, että voivat tuota laulua hyräillä! Monennäköistä biletysjuhlaa ja festivaalia on tiedossa eri puolilla suomenniemeä. Eipä nuo kiinnosta enää, kun ei oikeastaan koskaan aikaisemminkaan. Joskus hyvin hamassa nuoruudessa tuli käytyä Lentäjien Juhannusjuhlassa Kauhavalla. Taitaa olla ainoa varsinainen isompi tapahtuma tuolta alalta. Ja nuokin juhlat on loppuneet, vaikka keräsivät aikoinaan tuhansia vieraita. Kotona on hyvä olla Juhannuksenakin!

Erilainen Pride tapahtumiin liittyvä keskustelu on saanut suhteettoman suuret mittasuhteet. Miksi joku vähemmistö haluaa korostaa olemassaoloaan suurilla spektaakkeleillaan. Samalla sama vähemmistö esiintyy hyvin näkyvästi joukkona, jota syrjitään ja leimataan. Eikö tämä julkinen esiintyminen aiheuta juuri tällaista vastareaktiota. Mikään muu vähemmistö ei ole ottanut tällaista asennetta valtaväestöä kohtaan. Ylärin päätoimittaja kirjoittaa, että tämänkin vähemmistön esiintyminen mahtuu Parkanoon. Varmasti mahtuu, mutta onko lasten tapahtuman järjestäminen tämän teeman ympärille asiallista. Varsinkaan, kun väitetään, että kirjastossa on työvoimapulaa? 

Tästä ei ole pitkä matka Sofia Virtaan. Kuinka voi niin ylimielisesti esiintyä oltuaan väärillä ilmoituksilla poissa eduskuntatyöstä toista viikkoa. En epäile, että eduskuntatyö hävisi mitään Sofian poissaolon aikana. Pikemminkin päinvastoin. Mutta eduskunnassakin on jotkut säännöt myöskin itseään täynnä oleville edustajille.

Viimeksi toivoin, että Parkanossakin jotain "pöhinää" alkaisi tapahtua mm työllistymisrintamalla. Kahdenkin datakeskushankkeen yhtäaikainen esilletulo lupaa uudenlaista hankekeskittymää Parkanolle. Toivottavasti ei "jarrumiehiä" tule sekoittamaan hyviä hankkeita. Parkano on aivan liian paljon esillä valitusasioissa.

Aurinkoista Juhannusta! Vesilläolijoillekin, pysytään pinnalla!

Lisätalousarvio uhkana!

Torstai 11.6.2026 - Reijo

En valita hellettä, vaikka lämmintä onkin ihan kohtuullisesti. Onneksi näin eläkeläisillä nuo tehtävät voi pääosin valita sen mukaan mikä  tuntuu sopivalta keliin nähden. Viime sunnuntaipäivä olimme toimitsijatehtävissä Parkanon-kisoissa. Nuoria urheilijan alkuja on mukava seurata. Kuinka tosissaan jotkut ovat jo alle kymppivuotiaina. Ja varsinkin lasten vanhemmat. Ennätys vaikkapa pituushypyssä, tai 40 metrin juoksussa on kova sana. Hienoa, että lapset harrastaa! 

Vähemmän hienoa on, että joku pöllö saa aikaan varsinaisen farssin Suvivirren vastustamisella. Kun tarpeeksi saadaan vasemmisto vihreää päättäjäjoukkoa joihinkin tasa-arvo nimikkeellä kulkeviin lautakuntiin tätä on odotettavissa jatkossakin. Sama joukko jo on saavuttanut enemmistöjä osittain kokoomuksenkin ja kepun tuella      (mm Tampereella), että jonkin vähemmistön lippujuhlaa vietetään ainakin viikko. Suomessa on monta vähemmistöä, jotka ovat paljon huonommassa asemassa, kuin nämä Pride liputtajat.

Parkanon kaupunginvaltuusto hyväksyi viime vuoden tilinpäätöksen. No mitäpä muuta se voisi tehdäkään. Ihmetytti useimpien ryhmäpuheiden kehuskelu kuinka hyvin menee. Useat ryhmät olivat sitä mieltä, että sopeuttamisen aika on ohi ja on ruvettava "hommiin". Mitä ne on tähän asti tehneet? Turusen esittäessä, että henkilöstön määrää voisi tarkastella naapurikuntiin verraten ja niiden taloutta peilaten. Mikä on aivan totta! Demarinaiset taisi melkein itkua vääntää ajatuksesta, että henkilökunnan määrää tulee edelleen tarkastella. Kovasti esityksiä, että pitäisi panostaa sinne ja tänne, mutta ei esityksiä mistä panokset ja mihin niitä kohdennetaan? Tilinpäätöksen jälkeen seuraavassa asiassa talousjohtaja kertoi, että tämän vuoden talous näyttää siltä, että lisätalousarviota tarvitaan syksyn aikana. Että se niistä panoksista!

Elinvoimatoimikunta kokoustaa ensi maanantaina puolen vuoden hiljaisuuden jälkeen. Ehkäpä sieltä vähän panostus uutisia?

Vähän ensin päätä seinään....

Torstai 4.6.2026 - Reijo

Sopivasti vettä ja aurinkoa, niin nurmikko kasvaa ihan kohtuullisen nopeasti. Ennen sanottiin, että kuunteli ruohon korren kasvua, ehkä sen kuuli. Mutta ei sellaisia tilanteita enää tule! Ajellaan nurmikko kerran viikossa vähintään. Kesä ja kärpäset on aina tervetullut. Viime viikonloppuna kokoustimme Saarijärvellä ja laittoivat vielä jatkamaan eläkeyhdistyksemme johdossa. No se pitää mielen virkeänä ja askareita riittää.

Urheilu pitää aina mielen virkeänä ja kun on kaikkiruokainen tulee seurattua myöskin jääkiekkoa, vaikka ei se aivan tärkeintä olekkaan. Maailmanmestaruus lähes kaikissa lajeissa on hieno saavutus. Jos ajatellaan noin lähtökohtaisesti montako maata on potentiaalisia ehdokkaita mestaruuteen, edes harrastaja määriltään. Eihän tuo joukko kovin iso ole verrattuna esim. jalkapalloon. Se mikä häiritsee jääkiekkoväessä, on mahdoton meuhkaaminen. Rikotaan paikkoja ja sotketaan kokoontumisalueita. Tuskin yleisurheilukentillä, tai pesäpallokentillä, tai kenttien ulkopuolella, nähdään sellaista siivoa, kuin jääkiekon kannattajien jäljiltä. Katsotaampa vaikka Paavo Nurmi kisoja Turussa keskiviikkona.

Kaupunginhallitus äänesti Sammatin oikaisuvaatimuksen palauttamisesta uudelleen käsittelyyn. Muutama näki asian palauttamisen arvoiseksi. Virheitä on tehty molemmin puolin ja virheiden tunnustaminenkin pitäisi hyväksyä molemmin puolin. Parkanossakin on totuttu siihen, että päätä hakataan ensin vähän aikaa seinään ja neuvotteluhalu tulee vasta pakon edessä.

Tilasto/ emävalhe!

Torstai 28.5.2026 - Reijo

Lähes kaikki käy urheilun seuraaminen on jäänyt ilmeisesti jollain tapaa veriin. Salibandy pelien tauottua tilalle on tullut pesäpallo. Maksukanava Ruutu lähettää monipuolisesti palloilulajeja. Lähes joka ilta pelataan pesäpalloa jossain päin Suomea. Mansen joukkueet on vähän niinkuin kotipelaajia. Myöskin Ikaalisten ja Kankaanpään pelejä tulee seurattua. Mukavaa viihdettä ja "kultuuria". En tiedä mihin on kadonnut pesäpallotoiminta Parkanossa. Kentällä ei näe minkäänlaista pesäpalloon liittyvää liikettä. Koululaisia sentään joskus liikuntatunneillaan näkee pelailemassa. Parkanokin sentään pelasi joskus pesäpallon miesten Suomi sarjassa, eli nykyisessä kakkosdivarissa. Tätä joukkuetta vastaan joitakin vuosia sitten kaupungin joukkuekin voittoisasti pelasi.

Täytyy taas kerran toivoa, että tilastokeskus olisi väärässä arvailussaan. Ennuste oli Parkanon tippuminen alle kuudentuhannen asukkaan kunnaksi jo huhtikuussa. Tällä hetkellä väkiluku kuitenkin edelleen 6092, joten tilasto "valehtelee". Eihän nuo Pohjoisen Pirkanmaan lukemat mitään mairittelevia ole. " Jotain tarttis teherä". Sitä varmaan miettii moni muukin kunta myöskin muuallakin, kuin näillä alueilla. Toivotavasti myöskin valtiovallan taholla huomataan, ettei osaa maakuntien reuna-alueista voi vain pumpata tyhjäksi keskittämällä kaikkia toimintoja muutamiin keskuskaupunkeihin. Tonttitilaa ja tyhjiä asuntoja on kaikissa maakuntien reuna-alueidenkin kunnissa ja silti hyvien liikenneyhteyksien varrella.

Parkanolainen yrittäjä Jari Sammatti aikoo laittaa kovan kovaa vastaan kuntabyrokratiaa vastaan käymässään kiistassa. Mielenkiintoinen geissi. Pahaa pelkään, että kaupunki joutuu vielä jossain vaiheessa ottamaan lakin kouraan ja käymään jonkinlaista sovittelu neuvonpitoa Sammatin kanssa.

Biletykselle avustusta!

Torstai 21.5.2026 - Reijo

Torstaina, mikäli keli sallii laitetaan ruohonleikkuri syöntiin. Vanha kone meni vaihtoon ja Veikon koneen Jari tuo uudemman tilalle. Kyllähän tuo nurmi aika nopeasti on taas kasvanut, kun sai vettä ja aurinkoa. Myöskin perunat tykkäsi, kun ensimmäiset pukkasi jo pintaan.

Joka vuosi Parkanossa on väännetty yrityksille myönnettävistä lähinnä viihdetoimintaan menevistä avustuksista. Aina unohtuu myöskin tasapuolisuus. Luulisi tuohon jonkinlaisen tasavertaisen systeemin jonkun keksivän. Suurin tuen saaja 16000 euroa ja lisäksi ilmeisesti urheilukenttäalueet vapaassa käytössä. Taustalla kuitenkin pääosin suurehko musiikkiviihde toimija. No ehkä välillistä hyötyä jonkin verran Parkanoon? Toinen vastaavan alan paikallinen toimija ei tukea saanut! Muistaakseni vuosi sitten vaadittiin tukea annettavan vain tappion takuuna. Nämäkin vaatimukset olivat unohtuneet.

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuja korotettiin. Korotus muuttui politikoinnin kautta. Kyllä näiden toimintojen, jotka eivät kuulu kaupungilla lain vaatimiin toimintoihin pitäisi perustua pääosin kustannus neutraaleihin maksuihin. 

Kaatuneitten muistopäivää vietettiin viime Sunnuntaina. Parkanon seurakunta ja kaupunki laskivat seppeleen kaatuneitten muistomerkille. Ihmetystä herätti, ettei kunniavartiota ollut muistomerkillä. Oliko informaatio katkos?

Kilpalaulantaa.

Torstai 14.5.2026 - Reijo

Kaksi asiaa mihin kommentoin, jotka kirjoittaessani tätä ovat vielä tulevaisuudessa. Tappara ja KooKoo pelaavat jääkiekon Suomen mestaruudesta tänä iltana. En nyt mikään kiekkofani ole, mutta seuraan jonkin verran. Lähinnä kyllä ärsyttää Aamulehden 2-3 sivun täyttyminen tällä kertaa pelkästään Tapparalla. Vähempikin riittäisi, jos sitten lehden hinta hieman tippuisi. Olen Bubi Valleniuksen kanssa hieman samaa mieltä näiden joukkueiden lopputulos toiveesta. "Tapparalla on jo monta mestaruutta, niin voisi KooKoo saada ensimmäisen!" Näin sanaili Bubi.

Lauantaina Suomen edustaja kisailee eurovision laulukilpailussa. Suomella on kuitenkin moneen vuoteen paras esitys, joten paras voittakoon, vaikkei mun leipä siitäkään levene!

Ei se kyllä levene näiden eduskunnan tyhjännaurattajien höpinöilläkään. Ei se eduskuntatyö sinällään varmasti raskasta ole, mutta nuo samat matkijapellet, jotka viikosta toiseen ja toisiaan toistaen kertovat mitä tekisivät, jos heillä olisi mahdollisuus. Kun sitten aina määräajoin se mahdollisuus tulee, niin silloin on sormi suussa, miten tässä näin kävi.

Kihniö haluaa edelleen sinnitellä pienillä resursseillaan omaa polkuaan. Savupirttiläinen välillä lukee madonlukujaan, mutta huonoin tuloksin. Sama tilanne lienee Kihniön seurakunnalla. Parkano on yhteistyötä tarjonnut, mutta seireenien äänet ovat menneet kuuroille korville. Entä sitten, jos Parkano vaihtaa suuntaa?

Tuppurainen-Tappuraisen takuumies?

Torstai 7.5.2026 - Reijo

Niin sekavaa ja osittain lapsellistakin eduskunnan keskustelut usein ovat, siitä huolimatta niitä tulee seurattua. Viimeksi keskiviikon talouskeskustelu, joka kävi läpi samoja vanhoja kaavoja. Tuppurainen suu leveenä haukkumassa kaikki mitä hallitus on tehnyt ja ilman minkäänlaista uskottavaa esitystä demarien omasta linjasta. Yksi surkuhupaisimmista demareista on myöskin Pia Viitanen jonka lauseet osaa jo melkein ulkoa. Sama toistuu joka kyselytunnilla ja joka keskustelussa. Kepun Kalli esiintyy hieman maltillisemmin ja on siksi ehkä hieman uskottavampi. Kuitenkin kepukin ilman realistisia esityksiä. Eihän nykyhallituskaan voi mitenkään loistaa saavutuksillaan. Kyllä siellä se ääriporvari tausta näkyy lähes kaikissa päätöksissä. Kyllä melkoinen taikuriporukka saa olla, joka maan talouden joskus saa kuntoon. 

Keskustan kansanedustajaehdokas haaveet Parkanossa näyttävät kariutuvan. Kun ei lähikuntien kanssa päästä minkäänlaiseen yhteistyöhön ehdokasasettelussa, on edelleen selvää, ettei Parkanolla ole mahdollisuuksia kansanedustajan paikkaan. Kepulla on ehdokkaat ainakin Ikaalisissa ja Virroilla ja mahdollisesti Kihniöllä. Sillä taataan se, ettei Pohjois-Pirkanmaalla ole mitään saumaa kansanedustajan paikkaan. Eikä kepun menestys maakunnassa ole mitenkään taattu, vaikka gallupit hieman kirivät. Muiden puolueiden saumat ovat vielä heikommat. Tampere, ympäristökuntineen pitää siitä huolen. Parkanolaisetkin ovat tottuneet sitä avittamaan.

Tuulimyllyjen kanssa taistellaan edelleen Parkanon hallintoelimissä. Näyttää todennäköiseltä, ettei tuulimyllyjen välkettä päästä näkemään lähialueilla ainakaan kymmeneen vuoteen. Tuulivoiman kannattavuus laskee ja investorit taitaa häipyä. Muutaman vuoden valituskierteet vielä ja kunnat saa ne kiinteistöverot siunata.

Hyvää Äitienpäivää kaikille äideille!

Aurinkoista Vappua!

Torstai 30.4.2026 - Reijo

Nyt sitten vaan odottelemaan uutta perunasatoa. Perunat on varmaan jo hyvällä alulla, kun pari tuntia ovat muhineet hyvässä mullassa. Ensi yölle oli sadetta luvassa, niin oli hyvä istuttaa koko perunamaa. n. 10m2.

Tiistaina tuli seurailtua taas vaihteeksi Parkanon kaupunginvaltuuston kokousta. Yhtä hauskaa, kuin ennenkin. Kaupunginhallitus oli tehnyt yksimielisen päätöksen Tuulivoimaan liittyvien kaavoitusaloitteiden käsittelyiden periaatteista. Hallituksessa Kovesjärvi oli esittänyt esityksen hylkäämistä, mutta ei saanut kannatusta ja näin esitys valtuustolle oli hallituksessa yksimielinen. Valtuuston käsittelyssä asia esitettiin palautettavaksi uudelleen valmisteluun, jota kannatti mm. hallituksen varapuheenjohtaja Myllymäki. Äänestyksessä alkuperäistä esitystä kannatti vain muutama valtuutettu. Hallituksen puheenjohtajalla sentään oli niin paljon ryhtiä, että pysyi hallituksen esityksen takana. 

Parkanon yrittäjät oli aktiivisesti mukana Parkanon torilla järjestetyn Street Food tapahtuman saamisessa Parkanoon. Yllättäen jotkut vetivät herneen nenään, kun kyselin yrittäjiltä fasen sivuilla, että mitä yrittäjät tästä hyötyi. Jatkoin vielä, " mitä Parkanon ruokapalveluyrittäjät tästä olivat mieltä? Nyt joku Parkanolainen alan yrittäjä oli myöskin yittäjäjärjestölle asiasta tuohtunut ylärin näpyissä. On hyvä, että toria voidaan elävöittää tapahtumilla jatkossakin. En pidä ajatuksesta, että yrittäjät ovat aktiivisia paikallisten yritysten kilpailijoiden hankinnassa torille. On aivan eri asia, kun uusi leipomo järjestää yrityksensä piha-alueella toritapahtuman, jossa on erilaisia torimyyjiä. Tämä on yrityksen omaa tapahtumaa ja tukee oman yrityksen toimintaa. Yrittäjäjärjestönkin tärkein asia pitäisi olla oman alueen yrittäjien tasavertainen tukeminen ja mahdollisten uusien Parkanoon veronsa maksavien yrittäjien hankkiminen.

Hauskaa Vappua!

Rajallinen on päiviemme määrä...

Torstai 23.4.2026 - Reijo

Ystävän ja kaverin poismeno aina pysäyttää. Näin kävi myöskin Pasi Pentin suru-uutisen kohdalla. Tiesin Pasin sairastelusta, mutta sairauden vakavuus ei tullut ilmi. Pasin kanssa kuljimme useita päiviä yhdessä eduskuntavaalien ja aluevaalien aikaan äänestyttämässä laitoksissa ja kotiäänestyksissä. Hauska seuramies ja aktiivinen poliitikko. Politiikka oli kuitenkin avarakatseista, rakentavaa ja toisia kunnioittavaa. Usein istuimme meillä, tai muualla kahvilla ja juttua riitti. Pasi vielä ilmoittautui neuvosjuhliini varauksella, jos kunto sallii.  Varsinaisesta eläkeläisen vapaa-ajasta Pasi pääsi nauttimaan kovin lyhyen ajan. Lämmin osanottomme kaikille Pasin omaisille!

Parkanossa aloitti viime viikolla uusi leipomo. Leipomo oli toki toiminut jo Hämeenkyrössä, mutta muutti Parkanoon. Avajaispäivä oli erityisen vilkas joka enteili sitä, että tällaista palvelua Parkanoon on kaivattu. Olemme luvanneet apua, jos tarvetta ilmenee. Entisinä leipureina tällainen palvelu on meille ilo. Toivotaan hyvää menestystä!

Parkanon kaupunki ja Seurakunta kulkee käsikädessä taloutensa kanssa. Molemmat tekevät kohtuullisen suuren alijäämän viime vuodelta. Kaupungin osalta sama todennäköisesti jatkuu vielä tulevassakin tilinpäätöksessä. Viime vaalikaudella kaupunki pienensi velkamääräänsä tavallista paremmin. Nyt näyttää siltä, että velkamäärä kasvaa. Seurakunnalla ja kaupungilla on sama kehitysongelma. Henkilöstön määrä ei kehity alaspäin samassa suhteessa veronmaksajien vähenemisen myötä.

Persut ja Trumppi.

Torstai 16.4.2026 - Reijo

Kesän tulo taitaa olla lähellä. Tänään sain perunamaan lapiolla käännettyä ja perunat olisi tarkoitus saada ensi viikolla istutettua. Jos hyvin käy Juhannuksena syödään oman maan perunoita. En tiedä alkaako jo ikä painaa, kun viiden kilometrin sauvalenkin ja kolmen-neljän tunnin pihan kuoputtelun jälkeen alkaa tehdä mieli huilailemaan.

En voi olla ihmettelemättä joidenkin persujen vilpitöntä Trumpin ihailua. Halla-aho aikanaan sanoi Trumpin valinnasta, että se on parasta mitä maailmalle on pitkään aikaan tapahtunut. Huhtasaari poseerasi jossain kuvassa Trumpin kanssa ja haastatteluissa on antanut ymmärtää ylimmäksi kannattajaksi. Tänään lenkillä joku persu tuli vastaan ja ylisti Trumpin toimia. Oli vähällä hiiltyä, kun kyseenalaistimme viime aikojen Trumpin aikaansaamia tapahtumia. 

Parkanon kaupungilla ei näytä tapahtuvan mitään merkittävää. Ilmeisesti on päästy sopimukseen uusien tilojen rakentamisesta esiopetukselle ja pienten koululaisten käyttöön. Aikataulusta ei ole vielä tietoa, mutta elementti rakentamisella melko nopeasti. Sen jälkeen taas yksi purkukuntoinen rakennus lisää Lystinmäessä. Kaippa siitäki joku viisas valittaa, kun on joskus siellä koulua käynyt!

Kun rahaa on...

Torstai 9.4.2026 - Reijo

Postin toiminta on mennyt aika erikoiseksi. Se tekee hyvää tulosta, mutta tulosta tehdään aivan muusta kuin varsinaisesta kirje ja lehtipostin jakelusta. Jakelu on postille vain pakollinen valtion kanssa tehty sopimus. Aikanaan, kun olin mukana silloisen Itellan  hallintoneuvostossa, siellä oli mukana useita kansanedustajia eri puolueista. Ei siellä juuri puhuttu postin jakelu toimintojen  toimimisesta. Pääasia oli myöskin edustajilla miten saadaan valtiolle lisää tuottoja myöskin postin kautta. Silloin bisnestä tehtiin myöskin Venäjällä, joka taisi kuitenkin lopuksi olla miinusmerkkistä. Muistan, kun joskus yritimme Bjarne Kalliksen kanssa selvitellä jonkun pohjalaisen jakelun toimimista, ei sille paljon korvaa lotkautettu. Kansanedustajat Postin toiminnoissa ovat lähinnä napin painajia. 

Lehti- ja kirjejakelu toimii tällä kertaa mielenkiintoisesti. Eilen Aamulehti ja muutama kirje tuli postilaatikkoon noin puoli seitsemän. Mainosjakelu toi kauppojen mainokset n. klo 12. Ja puoli tuntia siitä joku jakelu toi Yläsatakunnan.

Parkanossa vuokrataloyhtiön avustaminen n. 100000 euron pääomituksella alkaa tulla tavaksi. Kun vuokra-asunnoissa on tyhjäkäyntiä myöskin kaupungin vuokrataloyhtiöllä, olisiko syytä miettiä kaikkein huonompien talojen ylläpidon järkevyyttä. Osassa kerrostaloja todennäköisesti odottaa ihan lähivuosina kymmenien tuhansien remontteja. Onko silloin mitään mieltä näitä ylläpitää verorahoilla. 

Vieläkin meillä eletään niin, kuin kaikkea olisi kyllä. Virkoja ja toimia täytellään niinkuin olisimme kasvukunnassa. Tekniselle puolelle puutarhuria ym. Tiedottajaa kaupungille jne. Monessa samankokoisessa kunnassa tuotakin tehtävää hoitaa joku oman toimen ohessa. Tulee mieleen entinen Sannan valtakunnan hallitus. " Kun rahaa on".

Neuvottelutaito hukassa!

Torstai 2.4.2026 - Reijo

Ehkä on hyvä kirjoitelle vasta näin aprillipäivän jälkeen, niin ei tarvi keksiä mitään pöllöjä piloja. Vaikkapa sellaista, että Paavo Väyrynen soitti ja pyysi lähtemään eduskuntavaaleihin ehdokkaaksi johonkin Paavon keksimään uuteen puolueeseen. Kyllähän me eläköityneet, mutta hyväkuntoiset politiikan kiemurat tuntevat vielä aika myrsky saataisiin aikaan.!!

Parkanon kaupunki onnistuu aina hakemaan pisimmän ja vaikeimman mahdollisen tien ratkoa kinkkisiksi käyneitä asioita esim. yritysten kanssa. Neuvotteluhaluttomuus maksaa aina, vaikka oltaisiin periaatteessa voittajiakin. Todennäköisesti käräjäoikeus kutsuu Viitaharjun ja Sammatin lautakuntapäätöksien selvittelyissä. Olematta sen kummemmin kummallakaan puolella, niin virheitäkin on tehty myöskin kaupungin puolella. Virkahenkilöiden omahyväisyys, jota osa luottamushenkilöistä tukee ei salli myöntää pienintäkään virhettä, joka voisi aiheuttaa neuvottelutarvetta. Joskus aikanaan, kun Erkki Hirsimäki toimi vielä kaupungissa, käytiin kiistaa Kolmostien terveyden kanssa joistakin maksusuorituksista. Hirsimäellä oli valmiina sopimusehdotus, jonka vastapuoli olisi tiettävästi hyväksynyt, mutta kaupungin virkahenkilöille ja osalle luottamushenkilö joukkoa ei sopinut. Näin käräjien kautta saatiin lisää maksettavaa. Ei näytä viisautta löytyvän vieläkään. 

Kun Pettinen hakee vastausta Ylärin kolumnissaan sille oliko Pihljalinna yksityistäminen kannattava. Tuossa on yksi vastaus siihen miksi hinta nousi. Ei haluttu neuvotella. Ei meillä olisi ollut eikä olisi niin toimivaa terveydenhoitoa, kuin nyt on ollut ilman tuota yksityistämis sopimusta. En tiedä miten jatkossa. 

Pori-Haapamäki rataa suunnitellaan edelleen ainakin näin kuntapoliitikko tasolla. Varmasti tarpeellinen rata mikäli tehtäisiin. Mutta miljardi hankkeena utopiaa. Varmaan kasvamme koiranputkee ennen radan valmistumista. Minä ja nuoremmatkin!

Tiedottaja onko tarpeellinen?

Torstai 26.3.2026 - Reijo

Parkanon kaupungin tiedottajan valinnasta noussut hulapaloo ei varmaankaan ollut kenellekään minkäänlainen yllätys. Ainakin itsekin ihmettelin heti uutisen tultua julkisuuteen asian oikeudellisuutta. Ilmeisesti tämäkin on kaupungilla tutkittu ja hyväveli järjestelmä voi toimia. Kaupungin luottamushenkilöt on aikojen saatossa antaneet virkamiehille kohtuuttoman suuren vallan tehdä hankintapäätöksiä ohi luottamushenkilöpäättäjien käsittelyn. Valitettavasti joudun varmaan siihen itsenikin lukemaan. Kyllä varmaan tasapuolisuus ja oikeudenmukaisuus joutuvat koetukselle, jos kaupunginhallituksen puheenjohtaja hoitaa kaupungin tiedottamista. (Mikäli puheenjohtajan vaihto tapahtuu sovittujen ennakkokaavailujen mukaan)!

Runsaan Pertti kirjoittaa hyvin osuvan muistelun Kaarnan rakentamisen vaiheista. Kyllä se, että muotiasia avoin oppimisympäristö oli suurena vaikuttimena koulun myöhemmin todettuihin ongelmiin. Kukaan siitäkään ei suunnittelussa ja toteutuksessa puhtain paperein selviä. Opettajilla oli edustus tutustumiskäynneillä vastaavilla avoimen oppimistilan kouluilla ja minkäänlaisia soraääniä ei mistään kuulunut. Se mikä tässä ihmetyttää on se vanhan lukion vimmattu puolustaminen, vaikka tilat oli todettu epäterveiksi. Olisiko purku jo tehty, jos ei kansanliikettä olisi nostatettu. Jatkossa maksetaan muutama kymppitonni vuodessa rakennuksen ylläpidosta. Ilmeisesti nyt jo "uppiniskaisimmatkin" on ymmärtäneet, ettei lukiosta saa enää toimivaa tilaa. Ei löydy lähes kymmentä miljoonaa epävarmoihin remontteihin. 

Näitä remontti rakennuksia meiltä löytyy tulevaisuudessa riittävästi toiminnassa olevistakin. Terveyskeskus aiheuttaa vielä jatkossa monta päänvaivaa päättäjille. Toivottavasti vuokralainen pysyy, kun monin paikoin vuokrasopimuksia puretaan. Aikoinaan olisi ollut todennäköisesti terveyskeskuksellekin ostaja, mutta vasemmalle laidalle myyntiajatus oli mahdoton.

Timo Soini kirjoittaa Apulehdessä juuristaan Virroilla. Ilta-Sanomien uutisoinnissa Soinia on laitettu kepun ehdokkaaksi seuraaviin eduskuntavaaleihin. Ehkä voi käydä kepun puoluekokouksessa ja ilmoittaa, että muuten kyllä, mutta tällä kertaa ei! 

Kiusaava yhteiskunta.

Torstai 19.3.2026 - Reijo

Koulussa kiusataan, eduskunnassa kiusataan, mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Parkanossakin koulukiusaamisista on uutisoitu jo aika pitkään ja mitään muutosta ei tapahdu. Miten valvonta kouluilla tapahtuu, kun tällaisia ei saada kuriin. Koululla on opettajia pilvin pimein ja ainakin yhtä paljon erilaisissa avustajatehtävissä olevia muita aikuisia. Voisiko niitä kahvitunteja vähän vuorotella, että valvojia olisi aina muutama työtehtävissään. Joskus aikanaan vaikka oppilaita oli ainakin kolmekymmentäkin yhden opettajan valvonnassa, ei ongelmia ollut. Jos pääsimme jonnekin rakennuksen taakse tupakalle, kyllä opettaja haistoi ja oli paikalla alle aikayksikön. Eikä siinä päätä silitelty. 

Eduskunnan kiusaamiset on mennyt aika lapselliselle tasolle. Ei luulisi, että on kyse aikuisista ihmisistä. Onko asiallisten asioiden esille tuominen niin vaikeata, että julkisuutta pitää hakea olemattomilla asioilla. Eduskunnan kyselytunnit on varsinaisia kiusaamisen oppitunteja. Jos ei kymmenen saman kysymyksen jälkeen ole saatu demaria tyydyttävää vastausta, niin tulee vielä ainakin yhdestoista ja sama jatkuu seuraavalla viikolla. 

Trumppi on saanut maailman sekaisin ja puhelee niin kuin olisi joku hyväntekijä. Aamun uutisissa jutustelu oli kuin alakoululaisella joka on saanut kympin kokeista. Kaikki sodan aloitukset jäävät kuitenkin muiden selviteltäväksi ja seuraavaksi Kuubaan!! Ihme on, jos hengissä vaalikautensa selviää1

Vaalikuumettako....

Torstai 12.3.2026 - Reijo

Ylärissä päätoimittaja kirjoitti Parkanon hiihtoladuista ja niiden tärkeydestä. Kuntapoliitikoille tuo tärkeys ei ole näyttäytynyt. Moniin muihin menokohteisiin verrattuna säästäminen hiihtoladuista on rahallisesti vähintäin kohtuullista. Talven aikana esimerkiksi koululaisten hiihdot ovat jääneet aika vähiin. Muutaman kerran järven jäällä koululaisia näkyi suksittelemassa. Ja opettajakin jossain rannalla "kuikuili". Kaupungilla on lumitykki ja juuri uusittu latukone, mutta lumentekoon ei rahaa riittänyt. Se on valitettavasti kuitenkin tätä päivää, että lunta ei luonto enää järjestä niinkuin ennen. Juuri Tamperelainen kaveri kertoi, että Kaupissa on edelleen hyvät hiihtoladut. Meillä riittäisi "mantan lenkin" lumitus ja hiihtäjiäkin riittäisi. Viime valtuustokaudella teimme ainakin kaksi toteutunutta valtuustoaloitetta. Toisessa esitimme alkoholitarjoilun lopettamista kaupungin tilaisuuksissa ja toisessa koulutustilaisuuksien järjestämistä omalla paikkakunnalla. Nämä olivat oikeanlaista säästämistä!! Ottakaahan oppia!

Yläri myöskin arvuuttelee tulevien edeuskuntavaalien ehdokkaita ja "mustia hevosia". Olemme Helenan kanssa olleet kahden kansanedustajaehdokkaan vaalityössä vahvasti mukana. Aikanaan ehdokkaamme pääsi eduskuntaan kolme kertaa ja toinen ehdokas kenen työssä olimme mukana pääsi kaksi kertaa varalle pienestä puolueesta. Silloin näimme, kuinka ison työn se vaatii, että tämän kokoisesta kylästä edustaja saadaan. Parkanon ja Kihniön äänillä ei eduskuntaan mennä. Tänä päivänä Tampere ja ympäristökunnat jyrää reunakuntien ehdokkaat. Äänestyskulttuuri on niin paljon muuttunut, että kansanedustajahaaveet voi näissä kunnissa siunata. Toivottavasti olen väärässä:

Rauhan nobelisti iski...

Torstai 5.3.2026 - Reijo

Aika pitkälle saa hakea näin huonoa hiihtotalvea, kun nyt uhkaa jäädä. Maaliskuu maata näyttää. Eihän tuo ole paljon ehtinyt vielä talvehtimaankaan. Toki voihan lunta tulla vielä vaikka puoli metriä, jos niikseen sattuu. No, keputellaan pelkkien sauvojen kanssa dementia hiihtoa.

Rauhan nobelistin hakija voi tulla vielä maailmalle kalliiksi. Se on kyllä merkillistä, että sama bensa ja nafta siellä säiliöissä on edelleen, mutta hinta nousee yht`äkkiä yhdessä yössä 30 sentillä litra. Eihän tuo Trumppi juuri eroa mistään aikaisemmastakaan diktaattorista. Vaatimuksena on, jos et ole samaa mieltä, rangaistus on vähintäin "hirvittävä". Pitäiskö Stubin käydä välillä häviämässä Trumpille golfissa, niin saataisiin herraa vähän rauhoittumaan.

Suomalaiset on kyllä varsinaisia asiantuntijoita nyt myöskin Iranin sodan osalta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Honkasalo toivottavasti ei pääse kovin paljon julkisuuteen esittämään kovin vasemmistoväritteisiä kannanottojaan sodan ratkaisuihin. Yleensäkin kaikkien alojen asiantuntijat saavat televisiossakin runsaasti aikaa. Luulisi tuloksia näkyvän!! 

Parkanon kaupungin tekninen puoli saa vähän väliä kyseenalaista julkisuutta. Asioita hoidetaan joskus hällä väliä tyyliin. Ainakin julkisuuteen tulleiden tietojen perusteella. Kilpailutuksia tehdään sitä varten, että niiden mukaan toimitaan. Jos syntyy pieniäkin epäilyksiä siitä, ettei asia näin ole, silloin syyttävä sormi osoittaa virkamiehiin ja valvontaan.

Vanhemmat kirjoitukset »