Sukupuolivähemmistöjä silkkihansikkain

Torstai 26.9.2024 - Reijo


Jotkut sääennustajat televisiossa kertovat, että normaalia lämpimämpää Syyskuuta. Tällä hetkellä tuota ei kyllä voi allekirjoittaa. Aika lailla koleeta ja märkää keliä. Lenkille lähtöä täytyy aina tutkailla, olisiko sen verran piskon väliä, että ehtii viis kilsaa sauvojen kanssa käppäillä. Leikattu käsikin antaa jo sauvan ottaa käteen ja paranee nopeasti. Hyvin toimiva Pirha ilmoitti jo, että reilun kuukauden päästä operoidaan toinen käsi. Toimii terveydenhuolto, vaikka jotkut muuta väittääkin.

Keskiviikkona joku pöllöporukka kävi ruiskuttelemassa punaista väriä eduskuntatalon pylväisiin. Julkisuuttahan siitä tuli ja sitä kai hakivatkin. Sen verran vihreää on tuo toimittajakuntakin esim. tv:ssä, että kävivät haastattelemassa näitä pääpöllöjä. Kata Kärkkäinen (nyk Souri) tyrkkäsi itsensä myös julkisuuteen kehumalla tuota vandaalijoukkoa. Kata käyttää titteliä taiteilija/kirjailija, vaikka nuo julkisuutta tuoneet alueet ovat aivan muualla, kuin taiteessa ja kirjallisuudessa. Eihän tuolta joukolta mitään korvauksia koskaan useiden tuhansien vahingoista saada. Ehkä vähän päätä silitetään.

Parkanon seurakunnan pois lähtenyt kanttori purkaa pahaa mieltään ja syyttää aivan vääriä henkilöitä seurakunnan ristiriidoista. Miksi niitä henkilöitä jotka eivät tiedä ovatko esim. tyttöjä vai poikia pitäisi seurakunnassa käsitellä silkkihansikkain. Vaikka kuinka huonosti olisi kristinoppiaan lukenut, niin kyllä tuo kohta "avioliitto on miehen ja naisen välinen" pitäisi olla mieleen painunut. Jos jotain muuta haluaa silloin joutuu pettymään siihen, että vielä suurin osa kirkon jäsenistä kuitenkin haluaa tuon opin säilyttää. Vaikka presidentti Stub onkin liberaali, niin luulisi hänelläkin olevan tärkeämpiäkin tehtäviä, kuin puuttua siihen avustetaanko Ukrainassa sukupuolivähemmistöjä suomalaisten verorahoilla. Uskoisin, että sielläkin löytyy tärkeämpiäkin kohteita.