Vaalikuumettako, ei sentään...

Torstai 20.3.2025 - Reijo


500 hiihtokilometriä täyteen tälle talvelle. Nyt näytti Käenkosken ladut jo sellaisilta, että itsesuojeluvaisto pitänee meidät pois laduilta. Laduntekokoneelle saimme kuitenkin määrärahan tämän vuoden talousarvioon, että toiveissa on saada ensi talvenakin hyvät hiihtoladut. Yritetään vielä lumitykkiäkin saada Parkanoon Kankaanpään lainasta ja jostain vähän "löpöä" tankkiin, niin Mantan lenkillä sitten syksyllä.

On sovittu, ettei toisten ehdokkaita, eikä puolueita mollata vaalien alla. Siksi voin vain kehua, että varmasti hyvä valtuutettujen joukko saadaan seuraavallekin vaalikaudelle. Vaikka ehdokkaiden määrä väheni, (paitsi KD:llä) niin varmasti se 27 valtuutettua tuosta ehdokasjoukosta löytyy. Eikä nyt aivan yliampuvia lupauksiakaan ehdokkailla ollut. Kolmen puolueen vaalilehdet tulivat jakoon ja ihan vilpittömästi ja kuntalaisia kuunnellen KD:n lehti oli paras. Ainakin meillä jokainen ehdokas on saman arvoinen ja saman kokoisilla esittelyillä.

Kun eräs entinen valtuutettu tuo lehdessä esille olleensa jossain hullunmyllyssä vaalikauden aikana, kannattais ehkä katsoa peiliin. Ei kunnallisten asioiden hoito ole aina niin yksitoikkoista, eikä kaikkia mielipiteitä voi kirjata hyväksyttävinä päätöksiin. Päätöksenteko vaatii edes omalta ryhmältä esityksen hyväksymistä. Ei tuuleen yksin huutaminen auta. Toinen ihmetyksen aihe on joidenkin arvostelu avoimuuden puutteesta. Minusta paikallislehti on asioista tiedottanut vähintäinkin avoimesti. Jopa joskus varmaan enemmänkin mitä olisi ollut tarpeen. Joskus vaaditaan kaupunginhallituksen ja lautakuntien kokouksia yleisölle avoimiksi. Ainakin se vaikeuttaisi päätöksentekoa. Kokousta käydään useinmiten keskustelevaan tyyliin, jolloin kaikki asiat käsitellään jopa tarkemmin ja kaikki mielipiteet tulevat käsiteltyä. Tuulimyllyillä käydään jossain vaaleja. Ainakin tämä tuleva vaalikausi mennään niin, ettei Parkanossakaan ole yhtäkään myllyä. Mikä on tilanne 5-6 vuoden kuluttua sen aika näyttää, mutta todennäköistä, että monta myllyhanketta on haudattu.

Tärkeintä, että jokainen menee äänestämään, tai joku äänestää sinun puolestasi. Niin, se numeroni on 36.