Käykää äänestämässä!

Keskiviikko 9.4.2025 klo 15.57 - Reijo


Todennäköisesti viimeisten kuntavaalien jossa minä olen mukana varsinainen äänestyspäivä on Sunnuntaina. Jaa, miksi todennäköisesti, eihän sitä koskaan tiedä neljää vuotta eteenpäin? Täytyy heti alkuun korjata joku väittämä mitä kentillä kuulee.  Kun on sovittu jossakin, ettei toisia puolueita mollata, niin en kerro tässäkään. Eräs jonkun nimeltä mainitsemattoman puolueen "kepulainen" ehdokas oli kyseenalaistanut esittämäni väitteen, että KD:n ryhmä on vahvasti ollut mukana talouden kuntoon saamisessa Parkanossa. Siitä tosiasiasta ei pääse mihinkään. Monet äänestykset ja esitykset on käyty mm. kaupunginhallituksessa esim. henkilökunnan lisäämisestä kaupungille. KD:n säästöjä hakeneet jäsenet ovat näitä säästöjä saaneet aikaan muiden vastuullisten tuella. Aikanaan silloisen kaupunginjohtajan esitys tuulivoimayhtiön osakkeiden myynnistä 150 tuhannen euron hintaan saatiin estettyä myöskin KD:n aktiivisuudella. Kun osakkeet sitten myytiin hinta lähes viisinkertaistui.

Leppäkosken sähköyhtiön kaappaus, joka nyt on tosiasia, oli jo 2017 esillä. Kauko Turusen esittämälle väitteelle, miten tulee käymään, naureskeltiin. Kun on kysymys myöskin Parkanon kaupungin merkittävällä osuudella omistamasta yhtiöstä on sillä merkitystä myöskin alueen asukkaille ja taloudelle. Kenellä on yhtiössä päätösvalta jatkossa? Grynredeillä joilla ei suurelta osin ole edes sidoksia alueelle! Ja sähkönkuluttaja maksaa, esim. nousevina sähkön siirtomaksuina.

Parkanon kaupunginvaltuustossa saatiin maanantaina aikaan yksimielinen päätös, jolla uusien varhaiskasvatustilojen rakentaminen aloitetaan mahdollisimman pian. Olihan siinäkin joillain vielä vähän nikottelua, mutta eteenpäin mennään vauhdilla.

Soten osittain, tai kokonaan käytössä olevien kaupungin omistamien kiinteistöjen yhtiöittäminen siirrettiin esityksestäni siihen asti kunnes on tiedossa mitä kiinteistöjä sote vielä vuokraa. Asia on edelleen täysin keskeneräinen. Aikanaan KD:ssä esitimme mm. terveyskeskuskiinteistön myymistä, kun ostaja olisi ollut. Osa keskustaa ja demarit esitystä tiukimmin vastustivat. Nyt voi tulla ongelmia mitä tehdään niille remonttia kaipaaville kiinteistöille mitä Pirha ei enää tarvitse.

Näillä ajatuksilla toivomus: Käykää äänestämässä! Tervetuloa vielä vaalimakkaroille Lauantaina 12.4 klo 10.30-12.30 Parkanon  K- Supermarketille!

Hyvää vaalimenestystä kaikille samoinajatteleville ja kohtuullista kaikille muille!