" Juhannus on meillä herttainen"Torstai 19.6.2025 - Reijo " Juhannus on meillä herttainen" jne. Niinhän sitä laulussa sanotaan. Näin, kun ilmasto lämpenee kovaa vauhtia, ei tuokaan laulun sanoitus osu kohdalleen. Vettä satelee ihan kotitarpeiksi ja lämpötila vähän toisellakymmenellä. Onneksi ei tarvitse palella mökillä, vaikka Pyhäniemessä mökki onkin viikon käytössä, mutta menkööt nuoriso! Kun mökkielämääkin elettiin kolmisenkymmentä vuotta, niin ei kaipaa. Parkanon kaupunginhallitus piti ensimmäisen kokouksensa uudella kokoonpanolla. Vielä löysivät käyttöä kuntaseniorillekin. Elinvoimatoimikunta oli ainoa luottamushenkilöpaikka joka kiinnosti ja siihen valitsivat. Parkanolainen maankäyttö ja elinkeinoelämä edelleen kiinnostavat. Vaikka tuo toimikunta on pääosin ehdotuksia tekevä instanssi, on sillä kuitenkin merkitystä neuvottelevana osapuolena mm. maakaupoissa ja yritysten sijoittumisissa. Parkanossa näillä alueilla pitäisi kehitystä tapahtua mielellään nopealla aikataululla. Tuollaiset kommentit mitä Räihän Pekka kertoo Ylärin kolumnissaan " Ai niin, Sinähän ootkin sieltä Parkanosta", eivät mieltä nosta. Valitettavan takapajula me ollaan vielä monien maalikylien katsantokannassa. Vaikka Parkanokin on pitkään ollut mukana seutukaupunki ryhmässä, niin kyllä siinäkin on käytännössä oltu enemmän "syrjäseutukaupunki ryhmää". Kehitys kehittyy ja se pyörii Pirkanmaalla Tampereen ympärillä. Yritystontteja meillä on riittävästi ja lisää saatavissa. Jos joku yritys päättäisi siirtää toimintansa Parkanoon meillä ei ole työntekijöitä. Vaikka tälläkin hetkellä on n. 300 työtöntä, niin työntekijän löytäminen on hakusessa. Juuri joku yrittäjä kertoi, että piti ottaa Porista vuokratyöntekijöitä, kun ei Parkanosta löytynyt. Mielenkiintoista kuunneltavaa pressan kesäasunnolta käydyt keskustelut. Asiantuntijoita joka asiaan ja joka lähtöön. Tuskin mikään asia eteni. Sauli Niinistöä ei ollut kelpuutettu keskustelijoiden joukkoon, mutta kassi-alma oli. Oliko tämä liberaalille Stubbille aatteellisesti sopivampi keskustelija? Mene ja tiedä! Mukavaa Juhannusta! |