Persulandiassa tapahtuu...Torstai 4.9.2025 - Reijo Ruohonleikkuri on sitä mieltä, että olisi aika päästä talviteloille. Sekin sopisi, mutta sain kuitenkin pikkuremontin tehtyä ja vielä ainakin kerta täytyy nurmikkoa niistää. Sekin tietysti riippuu ilmoista, jotka nyt tällä hetkellä ainakin lupaillaan kesäisinä. Persulandiassa ollaan taas palaamassa tosissaan sinne 2017 alkaneen vuoden toimintalinjoille. Timo Soinin puheenjohtaja aikoina jokainen väärin lausuttu lause tiesi sitä, että mikrofoni lyötiin Timon kurkkuun "mitäs aiot tämän ukon kanssa tehdä"? Jonkun takahikiän juoppolallin, joka oli keplotellut itsensä persujen ehdokkaaksi, lausumat irvailut oli saman arvoisia, kuin nyt persujen varapuheenjohtajien. Timo harjasi, jos oli tarpeen ja usein oli. Ei siihen tarvittu mitään parlamentaarisia komiteoita päätä silittelemään. Vaikka Keskisarja on varmaankin viisas mies, ainakin koulutuksesta voisi niin päätellä, niin siitä huolimatta puheet ei sitä kyllä osoita. Kyllä tämä varmaan puree joihinkin persu kannattajiin, mutta ei tuolla käytöksellä kuitenkaan uusia saada. Maan hallitus sai valmiiksi ensi vuoden talousarvionsa. Mikään puolue ei vahingossakaan esitä mitään karsintaa puolueiden tukirahoista. Vaikka persutkin esittelee verorahoilla kerättyjä kultavarantojaan, ei niistä riitä yhtään tukia vähentämään. Oppositio on siltä osin oikeassa, että hallitus pitää huolen suurituloisista. Kun suurimman hyödyn veronalennuksista saavat 10-15000 kuukaudessa tienaavat, niin kai nämä ovat suurituloisia? Parkanossa päätöksenteko edelleen vähän junnaa. Viime hallitus jo oli valmis nopeaan päätöksentekoon päiväkoti rakennus asiassa mikäli valmistelu olisi edennyt. Edelleen jopa rakennuksen paikkaa haetaan. Todennäköistä on, että haaveet uudesta tilasta ensi syksynä -26 ovat vielä hakusassa. |
