AlbaniassaTorstai 18.9.2025 - Reijo Viime viikon jatkoimme Helenan ja ystävien kanssa Suomen Elokuun hellejaksoa Albanian Sarandessa. Lämmintä, kauniita maisemia, siitä huolimatta vähän ylimainostettu maa. Vielä jäljellä vanhaa kommunistivaltion jättämää perinnettä. Ihmiset ystävällisyydessäänkin hieman varautuneita. Vaikka sanotaan, ettei turismi ole päässyt vielä pilaamaan, niin toisaalta ei se ole tuonut myöskään sitä palvelualttiutta ja ystävällisiä eleitä mitä turismi kasvaessaan vaatii. Vaikka rahapussi reissussa katoaa niin kaikesta huolimatta mukava reissu! Jatko, eli tämä viikko onkin sitten mennyt urheilun parissa MM-yleisurheilua ja lentopalloa kaiket päivät. No, onpahan vettä satanut, ettei ulkohommat kauheesti olisi kiinnostaneetkaan. Vaihteeksi yksi teknisen lautakunnan kokouskin sattui itselleni tähän viikkoon. Jotenkin edellisn kauden ko. lautakunnan kokous uutisoinista on saanut kuvan, että on aika "änkyrälautakunta"! Kokous sujui asiallisen leppoisasti keskustellen ja päätöksiä tehden. Toki lautakunnan jäsenet vaihtuivat totaalisesti viime kaudesta. Tuulimyllyistä käydään esittelyjä ja pitkiä keskusteluja muutaman kerran vuodessa parissa lautakunnassa ja kh:ssa, sekä mahdollisesti vielä valtuustossa. Kun esittely asiassa on vielä niin kaukana, että odotellaan "mahdollisten sääksien pesintää", joskohan osuisivat tuolle alueelle. Silloin muutama mylly pitäisi alueelta poistaa. Poistot olisivat Parkanon puolelta. Kun kyseessä on alue, jonka haitat tulevat isolta osin myöskin Parkanon puolelle ja hyödyt mahdollisesti naapurille, niin kannattaako tällaista olla edistämässä? Kaikilta osin Parkanon tuulimyllyalueiden pitäisi sijoittua maakuntakaava-alueille. Silloin alueen kaavoittajalla on mielestäni riittävä asiantuntemus tuulivoimapuistojen sijoitteluun. |
