Paluu arkeen!

Tällaiselle "urheilufanaatikolle" MM-kisojen loppuminen on melkein, kuin arkeen paluuta. Kaiken kaikkiaan hienot kisat, vaikka Suomen menestys jäikin melko vaatimattomaksi. Sekin on tietysti suhteellista. Naapurimaat Ruotsi ja Norja, niin urheilumaita kuin ovatkin, jäivät kisoissa ilman mitalia ja pisteissäkin Suomen taakse. Suomalaislajejakin mm. keihäänheittoa harrastetaan jo neljässäkymmenessä maassa ja niinkuin tulosluettelosta nähtiin tuloksellisesti. Tosin suomalaisvalmennus usein takana. Ei muuta, kuin penkkiurheilijat valmistautumaan Rion kesäolympiakisoihin ja Lahden mm-hiihtoihin 2017.

Paavo Väyrynen vaikuttaa hieman myöhäisheränneeltä. Hän kiertää pitkin ja poikin Suomea valittamassa, kuinka Keskustapuolue silloin, kun hän itsekin oli johtoasemissa puolueessaan ja olisi pystynyt vaikuttamaan, teki vääriä päätöksiä. Kieltämättä Suomi teki virheen liittyessään EU:n rahapolitiikkaan. Suomi on taloudessa jäänyt jälkeen kaikista niistä maista, jotka jäivät EU:n tai euron ulkopuolelle. Lähimmät esimerkit Ruotsi, Norja ja Sveitsi. Kyllä Väyrysenkin pitää tunnustaa, että "turha pyllistää, kun kakat on housuissa". Väyrysen katkeruuden ymmärtää, kun hän luuli saavuttavansa ministerin paikan nykyisessä hallituksessa ja se meni ohi suun, "niinku Lavian likan pusu". Näitä katkeroituneita poliitikkoja on varmaan useampia eri ryhmissä.

Vielä hieman palaan Kreikka-pakettiin ja yhteiskuntasopimukseen, kun se ei näytä kaikille aukeavan.  Suomen päätös lähteä tukemaan kolmatta Kreikka-pakettia, ei vaatinut Suomelta lisärahoitusta, koska rahat oli aikaismmilla hallituksen päätöksillä rahastoitu. Muun muassa demarit ja vasemmisto olivat innokkaasti tukemassa tuota kolmatta pakettia. Kun huomattiin, että myönteinen päätös syntyy, demarit olivat muodollisesti eri mieltä. On aika lapsellinen ajatus, että yhteiskuntasopimusta olisivat kaikki erilaiset ryhmittymät sorvaamassa, niinkuin jotkut ovat esittäneet. Aika vaikea keskustelu, jossa osanottajia olisi ehkä muutamia satoja. Sopimusta neuvottelevat ammattijärjestöt, työnantajajärjestöt, sekä poliittiset ryhmät ovat saameet neuvottelumandaatteja eri taustaryhmiltään mm. vaalien kautta. Kun neuvottelut kaatuvat määrittelyyn siitä onko esim. 5 % oikea sopeuttamistarve, osoittaa se jonkinlaista ymmärtämättömyyttä maan taloudellisesta tilanteesta. Missä oli Antti Rinteen ja Paavo Arhinmäen viisaus silloin, kun viime hallituksessa olisivat voineet viisauksiaan esittää?