Parkano pärjää

Perjantai 14.2.2020 - Reijo


Vaikka tämä talvi ei olisikaan ainutlaatuinen, niin on se silti aika erikoinen. Kyllä vähälumisia ja lähes lumettomiakin talvia on ajan saatossa nähty, mutta näin lämmintä helmikuun aikaa ei kovin usein. Nyt alkaa olla aika jolloin toivoo, ettei nyt sitten talvea enää tulisikaan. Suksittelu jää vähiin, mutta köpötellään sauvojen kanssa.

Keskiviikkona oli mukava käydä Sastamalan Ellivuoressa Pirkanmaan yrittäjien järjestämässä elinvoimaseminaarissa. Edellisen kerran Ellivuoressa olin armeija-aikana Säkylästä sotaharjoituksessa. Paljon on Ellivuori tuon 1966 vuoden jälkeen nähnyt. Ainakin yhden konkurssin. Nyt uusi yrittäjä on nostamassa hotelli ja retkeily ym. aluetta pystyyn. Rohkea ja "rahakas" yrittäjä täytyy olla. Elinvoimaseminaarin yksi kohokohta oli Pirkanmaan yrittäjyys- ja elinvoimakunta kilpailun palkintojen jako. Meillä oli kunnia olla pokkaamassa kolmas palkinto ko. kisassa Pirkkalan ja Lempäälän jälkeen. Paljon jäi huomattavasti isommillakin resursseilla toimivia kuntia jälkeemme. Se on aina hieno huomata, että jotain tehdään oikein. Tämä oli kolmas vuosi, kun Parkano oli peräkkäin "bodiumilla".

Aika erikoista tietoa tulee asevelvollisuusikäisten nuorten miesten syistä olla menemättä asepalvelukseen. Aikamoisia mammanpoikia. Kauheata, että pojat joutuisivat majoittumaan samoissa "kämpissä" , jopa useita samoissa tuvissa. Ja ehkä vielä suihkussakin ja vessassa käymään yhteisissä tiloissa. Samaan aikaan suunnitellaan tytöille ja pojille yhteisiä tupia. Kyllä tulee olemaan "äitin" kännykkäpojilla ankeaa. Tytöistä joudutaan hakemaan armeijavahvuuteen täydennystä. Onneksi siellä vapaaehtoisuus lisääntyy.

Nyt alkaa kepukin olla hallituksessa ahtaalla. Vihreät ministerit vasemmiston tuella alkavat tehdä päätöksiä myöskin kepun puolesta. Tai sitten ei keskustaministerit muista mitä tulikaan sovittua. Jos kaikki tuo vihervasemmisto vouhotus menee läpi, alkaa kepulla 10 prosentin raja paukkua.

Hyvää Ystävänpäivää!!!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini