Tarvitaanko vihreää eliittiä?

Torstai 8.6.2023 - Reijo


Nyt alkaa näyttää kesältä. Olihan tuo vähän tilauksessa, kun lapsenlapsi pääsee Sunnuntaina ripille. Mukavampi juhlia Sofian "aikuistumista"! Isosisko sai Lukiossa stipendin joten siinäkin on juhlan aihetta. Siitä on hyvä jatkaa viimeiselle luokalle. Vanhin lapsenlapsemme Jenni valmistui Kasvatustieteen maisteriksi, joten on tässä mummilla ja papalla aihetta juhlaan.

Hienoa, kun alkaa televisioss näkyä kesän tullen oikiiaa urheiluakin. Kesän yleisurhelulähetykset alkavat ja jääkiekko onneksi jää taka-alalle.

Kokousrumbassa alkaa olla viimeiset kokoukset ennen lomia vuorossa. Eilen liikehuoneiston yhtiökokous. Ensi viikolla kaupunginhallitus ja Saskyn yhtiökokous. Pojat Alajärveltä ovat tulossa muutamaksi päiväksi mummolaan ja siihen on keksittävä tekemistä. Ehkä vähän kalastelua, pienoisgolfia ja muuta kisailua.

Orpolla ei taida enää ensi viikolla olla orpo olo. Näyttää siltä, että hallitus on syntymässä. Kyllä siellä moni takki on ollut aikamoisessa pöllytyksessä, kun sitä on käännelty. Miten kaikki uhoojat sulattavat erilaiset lehmänkaupat ja kuinka hyvät takuut niissä on, se jää nähtäväksi.

Jonkun vihreän kansanedustajan ulostulo eduskunnasta pudottuaan osoitti kuinka kaukana he ovat muusta maailmasta ja tavallisten ihmisten toimeentulosta. Sopeutumisraha joka on siellä 2-4 tonnin välillä kertoi, että kenellä on varaa tuolla rahalla jäädä kotiin. Haloo vihreät, paljon pienemmilläkin rahoilla joutuu monet pärjäämään. Tietysti se sopeutuminen voi olla vaikeaa, kun tottuu runsaisiin "lihapatoihin". Samaan sarjaan menee Osmo Soininvaara joka on sitä mieltä, että maaseudulla asuvia joutuu kehäkolmosella asuvat elättämään. Mistähän se Osmonkin leipä tulisi, jos ei maaseudulta. Maaseudullakin asuvat maksavat veroja, joilla maksetaan mm. Helsinkiläisten asumis ym. tukiaisia.

Sanna Marinin piti vielä päästä käymään veronmaksajien rahoilla Amerikassa ja salaseuran kokouksessa. 24000 € oli tämän tätin matkan hinta. Pitihän päästä vähän bilettämään!