Trumppi tietää "kaksi sukupuolta"

Torstai 23.1.2025 - Reijo


Maanantaina kaupunginhallituksen ja tänään kirkkovaltuuston kokous. Näin se taas lähtee alkuun tämän kevään kokousrumbat.  kirkkovaltuustossa esillä mm. luottamuspaikkavalinnat. Normaalisti ei näin välivuosina luottamuspaikoissa vaihtoja tapahdu, mutta mielenkiintoista nähdä onko joillain jotain hampaankolossa. Ainakin syytä olisi vaihdoksia tehdä niiden osalta, jotka on vastentahtoisesti valittu ja eivät ole olleet kokouksissa.

Kaupunginhallituskin vielä vasta lämmitteli tulevaa varten. Varhaiskasvatuksen ja päivähoidon tilojen osalta on aika ottaa lusikka kauniiseen käteen ja tehdä jotain. Toivottavasti virkaihmiset ottavat ohjat käsiin ja saadaan tilojen hankkiminen liikkeelle. Muuten asiaa taas pyöritellään toimikunnissa niin kauan, että on taas seuraava talvi edessä. Aseman ostaminen on eilen illalla ollut teknisessä lautakunnassa ja mikäli yhtään osaan arvata, asia ei ole edennyt mihinkään päin. Kaupunginhallitus sitten tekee aikanaan päätöksen todennäköisesti äänestyksen jälkeen. Kaupunginkin asioissa pitäisi päästä aina kohtuullisesti vauhdilla liikkeelle. No. toki itsekin äänestytin Mobilistien raha-anomuksen pöydälle maanatain kokouksessa. Meillä on kuitenkin sellainen päätös olemassa, että jonkinlainen kustannusarvio pitää anojalla olla tapahtumasta. Ei ole tarkoituksen mukaista, että järjestäjä tienaa kovin kaupungin avustuksella ilman riskiä.

Sen verran täytyy Amerikan presidentin vaihdostakin kommentoida, että vaikka Trumppi onkin aika pöllö, niin hän kuitenkin on huomannut, että sukupuolia on vain kaksi. Siitä Trumpille iso plussa.