Asemalla edetään!Torstai 30.1.2025 - Reijo Mielenkiintoista "talvi" lenkkeilyä. Paras varuste olisi sadetakki. Vaikka vettä sataakin on kuitenkin sen verran vilpoista, että vaatii vähän enemmän. Onhan näitä tällaisiakin talvia tähän ikään jo nähnyt ennenkin. Ei voi sanoa, että ilmastonmuutos olisi vaikuttajana. Jos ensi talvi on samanlainen, niin sitten täytyy tarkistaa kantaansa. Ainakin lämmityksessä tulee säästöjä jollei muuta hyvää. Yle tekee säästöjä oikeista kohteista. Ainakin Kalle Palanderin potkut oli oikeaan osunut. Vaikka on entinen huippu-urheilija, niin tuollainen turhanaikainen höpöttely on aika lapsellista mitä hän esittää. Muutenkin monissa urheilulähetyksissä on turhaa höpinää, jolla täytetään ruutuaikaa. Monesti varsinainen urheilusuoritus hukkuu näihin päälle puhujiin. Toki Ylessä on paljon muitakin turhan puhujia ja muka asiantuntijoita. Että kenkää vaan. Ylärissä oli entinen kepu, entinen Kd, entinen avoin, nyk. persu päässyt kertomaan siirtymistään persuihin. Perusteena oli siirtyminen suureen ryhmään. Ryhmä josta hän aikanaan lähti oli Parkanon toiseksi suurin vaalien jälkeen. Seuraavien vaalien jälkeisestä ryhmäkoosta ei ole kenelläkään tietoa. En usko, että persuissakaan pärjää sillä, että on samaa mieltä kuin muutkin edellyttäen tietysti, että muut on samaa mieltä, kuin hänkin. Tällä mentaliteetilla tuskin pitkään pärjää missään joukossa! Nuorisovaltuutettu Tuominen oli kirjoittanut ansiokkaan kirjoituksen Parkanon aseman ostosta. Hyvin perusteltu nuorelta mieheltä! Ylärikin tuo esille aseman oston plus ja miinus puolia. Suunnittelu on toki pahasti kesken, mutta hyvä pohja on. Itseäni on jäänyt kovasti ihmetyttämään miksi jätevesiasia vasta nyt huomataan, kun pitäisi kauppaa tehdä. Eikö tuollaiset asiat olisi pitänyt hoitaa VR:n aikana. Onko virkaihmiset tarkoituksella katsoneet läpi sormien puutteellisia jätevesi- ym asioita? |