Kuka on jippojen mestari?

Torstai 13.2.2025 - Reijo


Kyllä sitä vain hiihtokilometrejä kertyy tällekin talvelle! Eilen tuli 300 kilometriä täyteen. Nyt tosin uhkaillaan pakkasilla, joka meikäläiselle kyllä on aika ikävää. Joskus hiihdettiin vielä 20 asteen pakkasilla kilpaa, mm Pirkan hiihtoa, mutta nyt alkaa itsesuojeluvaisto tulla vastaan. Ei juuri yli kymmenen asteen enää suksille.

Viime viikonloppuna käyty UMK kilpailu, eli jonkinlainen laulukilpailu missä valittiin edustajaa euroviisuihin. Ei kaikilla esityksillä ollut mitään tekemistä laulun kanssa, mutta muutama strippaus esitys. Ehkäpä areena oli kuitenkin väärä, tai mistäs minä tiedän. Jos nykymusiikki on tuota niin sitä sitten. Jos joku barokkimusiikki jossa viitataan joihinkin psalmeihin on lapsille esitettynä liian vaarallista, niin onko Vikmanin rivoilu sopivampaa?? Sitä moni kyselee.

Suomen hallitus leikkaa vähän joka puolelta monista kansalle tärkeistä välttämättömyyksista. Kuitenkin mm. kepulaiselle Eläkeliitolle esitetään 1.5 miljoonan euron tukea. Ei raha vielä ole loppunut!

USA:n Trumppi ei yllätä koskaan, mutta tuntuu että sahajauhot siinäkin päässä on lopullisesti kastuneet. Ukraina Venäjälle, Palestiinalaiset naapurimaihin. Mitä vielä keksiikään. Onneksi Suomi on kuitenkin kaukana, mutta ei tuon diileistä Putinin kanssa koskaan tiedä.

Kuntavaalikisa lähenee ja lämpenee. Monista aiemmin tasapuolisesti käsitellyistä asioista saadaan kuntavaalijippoja. Ehkä ei kaikki kuitenkaan mene äänestäjille läpi?