Ehkä KD onkin suurin?Torstai 6.2.2025 Hienoa, että on päässyt taas suksittelemaan. Parkanon Käenkoskella on hiihtoladut saatu hyvään kuntoon, vaikka kunnan säästötarve osuikin myöskin lumen tekoon. Vähän se toki myöhästytti alkua, mutta yritetään ottaa vähän kiinni kilometrejä. Parisataa tuli eilen täyteen. Vaalikuume näkyy nousevan mitä erikoisemmissa ulostuloissa. Demari valtuutettu yrittää Ylärissä kirjoittaa varmaan näytelmäkäsikirjoitusta tulevalle valtuustokaudelle. Pääosan esittäjä on varmaan käsikirjoittaja itse mikäli valtuustoon asti pääsee. Sivuosia ei varmaan paljon ole, että ehkä sen verran paikkoja demareille irtoaa. Persut uhoavat etukäteen suurimman puolueen asemalla! Muuten avoin loikkaus valuukin hukkaan, kun palkintona on luvattu hallituksen puheenjohtajan paikka. Onneksi on kuitenkin vaalit välissä ja tuokin paikka vielä kovin kaukana. Ehkä tänäpäivänä tarvitaan uskottavaa yhteistyökykyistä politiikkaa, tuon joukon sekavalle omaan napaan tuijottavalle hajottavalle politiikalle vastapainoksi. Maanantain kaupunginhallituksen kokouksessa oli Parkanon rautatieaseman osto päätettävänä. Tiukka äänestys päättyi oston puolesta, jonka valtuusto kuun lopulla ratkaisee. Ostoa vastustetaan perusteilla joissa ei ole paljonkaan totuutta. Asema pysyy ilman isompia saneerauksia useita vuosia kunnossa. Parkanolla on aikaa suunnitella tulevia toimintoja ja tarpeita ajan kanssa. Suunnitelmia on toki olemassa, mutta "toisen maalle ei voi rakentaa". Kaupunginhallitus ratkoi myöskin kahta tapahtumien avustusanomusta. Mobilistien konepäivät sai rahansa. Sen sijaan Erämessujen avustus meni valmisteluun. Jokaiseen tapahtumaan, joka tuo Parkanoon tuhansia jopa kymmeniätuhansia kävijöitä, kannattaa myöskin kaupungin panostaa ilman nyt näkyvää kateus mentaliteettia. |