Kehitys kehittyy, jarrumiehet jarruttaa...Torstai 27.2.2025 - Reijo Hiihtoloma meillä ja Pohjanmaalla samaan aikaan tuo meille pari lapsen lasta vähäksi aikaa lomalle. Hiihtoloma on nimenä tällä hetkellä jo näillä alueillakin kyseenalaista. Lumet lähtee aika vikkelästi 3 asteen lämmössä ja hyvässä tuulessa. Ei kuitenkaan suksia vielä orsille. Maaliskuulla voi vielä talvi palata. Maanantain kaupunginvaltuuston kokous oli malliesimerkki siitä mitä kuntapoliiikka on huonoimmillaan. Samat joukot jotka viime hallituksessa tyrmäsivät Parkanon erämessujen avustusrahan olivat kaatamassa Rautatieaseman ostohanketta. Kaupunkiin pitäisi saada tapahtumia ja kehittää, mutta kaikki pienimmätkin yritykset pyritään kaatamaan. No, rautatieaseman osalta se jäi kuitenkin pitkiksi ja heikosti asiaan liittyviksi puheiksi. Loppujen lopuksi oston vastustajat sortuivat omaan näppäryyteensä ja päätös ostosta oli yksimielinen. Ensi viikon alussa kuntavaalien ehdokkaat on ilmoitettava vaalitoimitsijoille. Oma KD/PaPu ryhmämme on saanut hyvän ja kattavan ehdokasjoukon. Tavoitteena vähintäin viime vaalien suhteellinen paikkamäärä, tai vähän plussaa. Valtuutettujen määrän väheneminen 4 paikalla näkynee ainakin muutamilla ryhmillä. Seuraavaksi alkaa kiivas vaalityö. Lupaukset voi jättää hyvin harkittuihin ja realistisiin. Kuntatalous ei kovin paljon anna tilaa suurenteluun. |
Avainsanat: . |