Kehitys kehittyy, jarrumiehet jarruttaa...Torstai 27.2.2025 - Reijo Hiihtoloma meillä ja Pohjanmaalla samaan aikaan tuo meille pari lapsen lasta vähäksi aikaa lomalle. Hiihtoloma on nimenä tällä hetkellä jo näillä alueillakin kyseenalaista. Lumet lähtee aika vikkelästi 3 asteen lämmössä ja hyvässä tuulessa. Ei kuitenkaan suksia vielä orsille. Maaliskuulla voi vielä talvi palata. Maanantain kaupunginvaltuuston kokous oli malliesimerkki siitä mitä kuntapoliiikka on huonoimmillaan. Samat joukot jotka viime hallituksessa tyrmäsivät Parkanon erämessujen avustusrahan olivat kaatamassa Rautatieaseman ostohanketta. Kaupunkiin pitäisi saada tapahtumia ja kehittää, mutta kaikki pienimmätkin yritykset pyritään kaatamaan. No, rautatieaseman osalta se jäi kuitenkin pitkiksi ja heikosti asiaan liittyviksi puheiksi. Loppujen lopuksi oston vastustajat sortuivat omaan näppäryyteensä ja päätös ostosta oli yksimielinen. Ensi viikon alussa kuntavaalien ehdokkaat on ilmoitettava vaalitoimitsijoille. Oma KD/PaPu ryhmämme on saanut hyvän ja kattavan ehdokasjoukon. Tavoitteena vähintäin viime vaalien suhteellinen paikkamäärä, tai vähän plussaa. Valtuutettujen määrän väheneminen 4 paikalla näkynee ainakin muutamilla ryhmillä. Seuraavaksi alkaa kiivas vaalityö. Lupaukset voi jättää hyvin harkittuihin ja realistisiin. Kuntatalous ei kovin paljon anna tilaa suurenteluun. |
Avainsanat: . |
kepu ja translakiTorstai 15.4.2021 - Reijo Kesä taitaa tehdä tuloaan. Ainakin lumet on hävinnyt vauhdilla ja tuosta viereiseltä jokirannalta voisi kaupitella rantatontteja. Valitettavasti muutaman viikon kuluttua on vain vesijättöä ja iloiseti virtaava Viinikanjoki kuivuu omaan uomaansa. Helpottaa huomattavasti laiturin laittoa, kun ei tarvi muuta kuin työnnellä pikku hiljaa tulvan laskun mukana vähän alemmaksi. Melkoista sähellystä tuolla valtiohallinnossa tuon korona rajoitteiden ja rokotteiden kanssa. Syy ei ole pelkästään hallituksen. Kyllä tiukkoja rajoituksia pitää vaatia edelleen. Jotkut pöllöt vielä järjestää erilaisia mielenosoituksia rajoituksia vastaan. Vieri vieressä huutavat kurkku suorana ilman maskeja. Ruotsissa taisi yksi koronasankari ja rokotusten vastustaja saada taudin ja heittää henkensä. Kai hänestä tuli tuolle joukolle esikuva ja marttyyri. Yksi julkisuudessa korona sankariksi pyrkivä kansanedustaja Turtiainen jaksaa nousta otsikoihin. Varmaan moni kysyy millä eväillä herra on varustettu? Persujen kansanedustajaehdokas Turtiainen oli jo viime eduskuntavaalien alla kovasti asialla. Hänen vastaanottokeskusten polttamista ja SPR:n toimipisteiden tuhoamista myötäilevät kommentit toivat persuäänestäjiltä eduskuntaan vievän äänimäärän. Edelleen kuntavaaliyhteistyötä tehdään yhdessä persujen kanssa, ettei se ero kovin sitova ole vieläkään. No, kaikilla meillä on omat ristimme! Translakiesitys joka etenee eduskuntaan antaisi oikeuden jopa lapsille mahdollisuuden vaihtaa tarpeen mukaan sukupuoltaan leikkauksellisilla toimenpiteillä. Todella mielenkiintoista nähdä meneekö kepu tässäkin vihervasemmiston kelkkaan hyväksymään tämän lain. Missä menee se raja millä kepu vosi omista hillotolpistaan luopua. Turveyrittäjien konkurssiajo ei tuntunut missään. Annika Saarikko uhkailee hallituksesta lähdöllä mediassa, jos kehysriihessä ei tehdä työllisyyttä tukevia päätöksiä. Jos päätökset on samanlaisia, kuin edellisessä riihessä, jossa työllisyyden parantamiseen laskettiin se, että tehtiin lisää työttömiä eläkeputki katkaisemalla. Kuntavaalien kisailu on siirtynyt jonkin verran eteenpäin. Lehdistö varmaan tykkää, sillä mainontaa tapahtuu osittain kahteen kertaan. Hieman valtuustonkokouksissa puheet pitenee ja valtuustoaloitteita jätetään useiden ryhmien toimesta. Mielenkiintoista nähdä miten aloitteet etenee kun vaalit on käyty ja pitää lähteä niitä toteuttamaan. KD:n ja PaPun yhteilistamme jätti myöskin aloitteen lasten päivähoitokesäleiristä, joka sai hyvän vastaanoton ainakin aloitteen nähneiltä. Se oli hyvä lainaus erään toisen kunnan päätöksestä. Edelleen muutamat kunnat, mm. naapuri Kihniö mahtailee hyvillä tilinpäätöksillää. Huomiotta jää se, että valtio on tukenut aikaisemmin kriisikunniksi luokiteltuja kuntia runsaalla kädellä. Voipi tulla jossain kohtaa vastaan. Kihniö voisi tietysti maksella laskunsa niin Parkanolle, Parkanon Vesi Oy:lle, kuin Kolmostien terveydellekin. |
Avainsanat: Kestääkö kepu hallituksessa.... |