Lämmintä Helatorstaita!Torstai 29.5.2025 - Reijo Niin sitä pikku hiljaa siirytään kunnallispolitiikasta siviiliin. Kaupunginhallituksessa kokoustettiin vielä maanantaina vähän sellainen turhanaikainen kokous. Päätettiin, että kesäkuussa uusi valtuusto valitsee luottamushenkilöt eri lauta- ja johtokuntiin ym. Kohtuullisen hiljaisesti on neuvottelut puolueiden kesken hoidettu ja ilmeisesti sopuun päästy. Hallituksen puheenjohtajuus menee naiskomentoon. Varmaankin ihan pätevään sellaiseen. On kyllä oman valtuustokauteni ensimmäinen kerta (44v), kun hallituksella on naisjohto. Hienoa sinänsä. Muista paikoista ei ole paljon kerrottu. Todennäköisesti kepu pitää lujasti kiinni omista paikoistaan. Ei siinäkään mitään, jos sovussa toimitaan. Muuten liiallinen mandaateista kiinnipitäminen voi tulla vastaan yhteistyön toimivuudessa. Tuulimyllyt jaksaa puhuttaa edelleen lehden palstoilla. Kaikkein eniten niitä, joita ei myllyjen sijoittuminen millään tavalla kosketa. Vaikka tuulivoimaa on maakuntakaavassa osoitettu Parkanon ja Kihniönkin alueelle kohtuullisen runsaasti niin veikkaan, että aika paljon jää toteutumatta. Kuntatalous tulee olemaan näillä periferia alueiden kunnilla ongelmallista. Ei edes tuulimyllyt sitä pelasta. Talous sakkaa jo vuoden parin sisällä. Veronmaksajien määrä vähenee alueen kunnissa ja menopuoli tahtoo vain paisua. Sellaista säästökuuria jolla tilannetta korjattaisiin ei ihan helpolla saada aikaan. Henkilöstökulut kohtuullisen hyvän palkankorotuksen jälkeen ovat osaltaan kuntataloutta rasittamassa. Edelleen tiukkaa henkilöstöpolitiikkaa tulee Parkanonkin jatkaa, vaikka sekään ei ole helppoa ollut. Veronkorotuksia tuskin kukaan vielä esittää? Helatorstaita! |