Vuosi vaihtuu

Perjantai 31.12.2010 klo 18.20 - Reijo

Vuosi vanha vaipuu hautaan. Kello on vielä vaille 18.00, mutta ensimmäiset raketit jo paukkuu. Onneksi olemme sen iän jo ohittaneet, ettei tarvitse vähiä rahojaan tuhlata niin älyttömään hommaan, kuin rakettien paukutteluun.                         Näin vuoden viimeisenä päivänä voi kelata vuotta taaksepäin ja huomaa kuinka nopeasti vuosi menee. Tuntuu tällä ikää siltä, että vuodetkin on lyhyempiä kuin aikaisemmin. Ensi vuosi voi tuntua vielä lyhyemmältä, kun tietää minkälainen vaalitohina alkaa jo tuossa Tammikuun loppupuolella. Mitä parempia prosentteja gallupit näyttävät, sitä vaikeanpaa on pitää ehdokasjoukkoa maan pinnalla. Pirkanmaan piirissä ei erillistä vaaligalluppia ainakaan vielä ole julkaistu, mutta muista piireistä tulleet tiedot ovat sen verran korkeita, että kolme paikkaa Perussuomalaisille Pirkanmaalta ei ole ollenkaan utopistinen tavoite.              Tämän päivän Iltalehti ennakoi yhdeksi Pirkanmaan läpimenijäksi Lea Mäkipäätä. Tämä on tietysti tämän alueen tavoite. Toivottavasti äänestäjillä usko riittää. Siitähän se viime kädessä on kiinni, uskosta oman alueen ehdokkaaseen. Piirin puheenjohtajana olen tietysti kaikkien ehdokkaiden tukena, mutta pieni kotiinpäinveto sallittaneen.

Tuossa iltapäivällä Timo Soini soitteli ja antoi "pienen" tehtävän josta sitten kuullaan myöhemmin. Timo lähti perheineen lataileen akkuja 10 päiväksi aurinkoon. Millään vajaaksi ladatuilla akuilla on turha lähteä kevään vaalikoitoksiin. Sen tiedän, että kyyti on kylmää. Mutta niin on kyydittäväkin.

Kaikille lukijoille Mahdottoman mukavaa Uutta Vuotta 2011.

Näin vuoden vaihtuessa sallittaneen pikku tuhma juttu:                                          90-vuotiasta pappaa pyydettiin viemään siemennestenäytettä tutkittavaksi laboratorioon.Hän saapui kuitenkin tyhjän purkin kanssa ja selitti:"Kyllä minä yritin, ensin vasemmalla ja sitten oikealla kädellä. Vaimo koetti kaksin käsin ja sitten suullaan, ensin tekohampailla ja sitten ilman. Lopuksi yritti vielä naapurin Elviirakin, mutta eipä hänkään saanut purkin kantta auki:"

 

Kinkun sulatusta

Maanantai 27.12.2010 klo 20.56 - Reijo

Joulu tuli ja meni. Mukava kun oli sen verran pakkasia, että sai pysyä pirtillä. Kinkun vaikutus näkyy kokonaisuudessaan vatsan ympärillä. No tänään sentään oli pakkanen inhimillisissä lukemissa ja sai ulos sukset survaista, kun tuota luntakin tuli vihdoin näillekin leveysasteille. Samaan aikaan Amerikka ja monet Keski-Euroopan maat kärvistelee pakkasen ja lumen kourissa. Se on tämä ilmastonmuutos... huh, huh.      Pimeää on kyllä meilläkin, vaikka muille jakaa. Tapaninpäivänä pitäisi hullunkin huomata päivän piteneminen. Täytyy tunnustaa, etten kyllä mitään huomannut.

Politiikassa hiljaiselo jatkuu vielä viikon verran. Sen jälkeen hätäisimmät lähtee tien päälle. Luultavasti muutamilla on niin sanotusti tuli hännän alla, kun seuraavat Perussuomalaisten gallup- lukemia. Pohjanmaalla Ilkan teettämä tutkimus näyttäisi PS:lle 3:a paikkaa. Vastaavia tutkimuksia on muistakin piireistä. Vaikka gallupit ei äänestä, pistää se kuitenkin liikettä niveliin niin omilla, kuin vieraillakin.

Tuosta pimeästä tuli mieleen, kun eräässä talossa isäntä sanoi illalla tyttären uudelle poikaystävälle: " Tässä talossa valot sitten sammutetaan tasan kello yhdeksän illalla. Sopii minulle vastasi poika. En minä ole lukemaan tänne aikonut tullakkaan":

Rauhallista Joulua!

Torstai 23.12.2010 klo 14.02 - Reijo

Kaikessa poliittisessa toiminnassa on kirjoittamaton sääntö, ettei Jouluna politikoida. Näin tapahtuukin uskoakseni jokaisen puolueen toiminnoissa. Joulutoivotukset on toivoteltu ja hiljennytään tärkeinpään, Joulun sanomaan.  Parkanon Perussuomalaiset halusivat Joulutervehdyksellään muistaa Parkanon sotaveteraaneja. Lannetan Jorman ideasta ja huomattavana rahoittajanakin soteveteraaneille tarjotaan mahdollisuus jalkahoitoon ensi vuoden aikana. Jalkahoito on noin neljänkymmenen euron arvoinen. Sekin on suuri raha monelle veteraanille. Jos näin voimme vähän osoittaa kunnioitusta näitä isänmaan pelastajia kohtaan, teemme sen mielellämme. Veteraanien rivit harvenevat nopeasti. Nuorimmat ovat n. 83 vuotiaita. Parkanossa veteraaneja elää vielä n. 60 henkilöä.

On tuo politiikka aika merkillistä. Samaa asiaa voidaan moneen tapaan käyttää vastapuolen toimesta joskus aika härskistikin. Perussuomalaiset ovat eduskunnassa vuosittain esittäneen milloin puoluetuen poistamista tai viime vuosina edes sen pienentämistä. Silloin on ollut aika älämölö, kuinka populistisia esityksiä tehdään, kun niillä ei ole mitään läpimenon mahdollisuutta. Tänä vuonna talousarviokäsittelyssä kansanedustaja Pentti Oinoselle kävi inhimillinen lapsus.    Hän ei seurannut tarpeeksi tarkkaan käsittelyn etenemistä ja unohti tehdä esityksen oikeassa kohdassa. Siitäkös haloo nousi. Perussuomalaiset ovat vaalivoiton odotuksessaan jo muuttaneet kantaansa puoluetuesta. Ei puhettakaan populismista. Tämä on aika halpahintaista politiikan tekoa, mutta joku voi siihenkin lankaan mennä.

 

Nyt jätetään vitsit vähemmälle ja toivotan kaikille:

Rauhallista Joulua ja Menestyksekästä vuotta 2011

Kasvihuoneilmiö

Torstai 16.12.2010 klo 11.29 - Reijo

Viikon verran on hytisty nykyaikaisessa kasvihuoneilmiössä. Pakkasta 20-25 astetta ja sopiva viima lisänä. Kyllä siinä katsotaan mitä köyhä pukee päälleen.     Suomen ympäristöministeri Lehtomäki kävi Meksikossa asti lupailemassa, että "kyllä Suomi ainakin on valmis maksamaan päästöistään ja ostamaan päästöoikeuksia vähän muidenkin edestä". Ei tullut ministerille mieleenkään, että EU:n pitäisi kerrankin näyttää sitä paljon mainostettua valtaansa ja esittää jyrkkäsanainen vaatimuksensa todellisille maailman saastuttajille. Kiina, Yhdysvallat, Venäjä, Intia ja monta muuta pienempää maata pääsevät tässäkin asiassa kuin koira veräjästä. Paljonko sillä "aina valmis" asenteella esim. Suomen teollisuudelle tehdään kustannuksia ja viedään työpaikkoja näihin "päästövapaisiin" maihin. Sen varmasti Suomessa tapahtunut kehitys on osoittanut.

Tämän päivän Aamulehti tiesi etusivullaan kertoa, että kansanedustaja Jaskari (kokoomus) olisi sitä mieltä, että pienet tulot ( 500€ kk)voisi jättää verottamatta.  Nyt jo, vaikka vaaleihin on aikaa vielä puoli vuotta. Jaskari on vähän etuajassa. Voi olla, että joku unohtaa jo vaaleihin mennessä tuon hengen tuotteen. Varsinkin, kun kokoomus on koko hallituskautensa ajan valvonut omiensa etua. Eli verohelpotuksia ovat saaneet pääasiassa suurituloiset. Viimeisin esitys taisi olla kokoomuslaisilta 90000 € verovapaan osinkotulorajan reilusta nostamisesta.          Se ei ole nappikauppaa tuo kokoomuspolitiikka.

Keskustapoliitikko Mikko Alatalokin aloitti vaalityönsä pitämällä konsertin Parkanon kirkossa. Paikalle oli vaivautunut 14 kuulijaa, joten vähän jäi laihaksi saalis.    Ehkä "Rikoo on riskillä ruma" ei taida olla paras suositus kirkkokonserttiin, vaikka kirkkoherra Hirvelle se kävikin suosituksesta.

Poliitikkojen puheiden uskottavuuteen sopii seuraava:  Mitä eroa on koulutetulla ja älykkäällä ihmisellä? Koulutettu tietää, ettei hänen kannata uskoa kuin puolet siitä mitä hänelle kerrotaan. Älykäs taas tietää kumpi puoli kannattaa uskoa.

Itsenäisyyspäivän juhlat

Perjantai 10.12.2010 klo 13.46 - Reijo

Vähän myöhään täytyy kommentoida itsenäisyyspäivän viettoa. Oma itsenäisyyspäivämme kului hyvinkin juhlavissa merkeissä. Jumalanpalveluksessa Itsenäisyyspäivän aamupäivällä (tietysti juoksulenkki ennen sitä). Sitten Parkanon omaa itsenäisyyspäivän juhlaan. Maarit Malmberg ja Salme Törmä herkistivät mielen päivään sopivaan tunnelmaan. Kummallakin puheessa oli sisältöä jota harvoin kuulee edes ammattipuhujilta. Isänmaan asia oli molemmille tärkeä ja kunnioittavasti esitetty.

Samaa ei voi sanoa presidentin vastaanotolta. Siellä juhlavuus oli kaukana. Joku kirjoittikin, että olivat presidentin näköiset juhlat. Niin varmaan olikin. Tällaista voi odottaa vain Setan entiseltä puheenjohtajalta. Pääosissa ikävä kyllä myöskin tiedotusvälineissä olivat homppelit ja lepakot, jotka liihottelivat joka kuvassa ja tv lähetyksessä. Millä ansioilla joku mister gay tai Jani Toivola oli mukana. Millä ansioilla saman lajin Jorma Uotinen on joka vuosi mukana? Tai nämä lepakot? Huh. Onko kaikkien kansanedustajienkaan kutsuminen tarpeen joka vuosi? Puolet vuosittain riittäsi hyvin. Todennäköisesti se on ainakin varmaa, että parin vuoden päästä naamat jonkun verran vaihtuvat.

Aivan oikeaa osunut oli kuulemani kommentti presidentinlinnan juhlista.                 Ennen juhliin kutsuttiin Mannerheimristin ritarit  -  nyt kutsuttuja olivat ruskean reiän ritarit.

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Maanantai 6.12.2010 klo 6.20 - Reijo

Huomenta Suomi ja Hyvää 93:tta itsenäisyyspäivää. Voisi tietysti sanoa tässä kohtaa, että mitä siitä on jäljellä. Mitenkähän ne vielä elossa olevat 50000 sotaveteraania kokevat Suomen jatkuvasti murenevan itsenäisyyden. Toivottavasti eivät koe taistelujaan turhaksi. Onhan tässä itsenäisyydestä kuitenkin nautittu pian kaksi sukupolvea. Tosin välilläkin kiivaasti tapellen, josta muistutuksena sankarihautojen pitkät rivit hautausmailla. Samaan aikaan, kun Suomi juhlii itsenäisyyttään, valtionvaraiministeri Katainen seikkailee "jossain euroopassa" kyselemässä parhaita tarjouksia itsenäisestä Suomesta. Tämä lienee sitä nykyaikaista viivytystaistelua. Sitten jossain vaiheessa rysähtää, kun euromailta rahat loppuvat. Jossittelu on tietysti turhaa, mutta olisiko Suomi Norjan tai Ruotsin tilanteessa, jos ei euroon olisi menty mukaan. Voitaisiin armosta tarjota Irlannille rahaa, kun sattuu omiakin sijoituksia olla irlannin pankeissa kiinni!

Pirkanmaan Perussuomalaiset viettivät onnistunutta pikkujoulua Luhalahden Luhatuulessa lauantai-iltana. Ruoka oli hyvää, ohjelma sopivaa ja tunnelma korkealla. Kansanedustajaehdokkaitakin oli mukana kymmenen + Anssi Satakunnan puolelta. Viimeisin gallup-lukema 15.4 % oli omiaan nostamaan tunnelmaa. Ikaalisten ääniharava Ari Heiskalla on komeat puitteet Luhatuulessa monenlaisten tapahtumien järjestämiseen.

Isänmaallisia kun ollaan sopinee tämä:  Isä, miksi meidän puhumaamme kieltä sanotaan äidinkieleksi, eikä isän kieleksi?                                                           Katsos me isät emme koskaan saa suunvuoroa!

Siitä huolimatta juhlitaan Itsenäisyyspäivää!

Pikkujoulua...

Lauantai 27.11.2010 klo 17.39 - Reijo

Mukavaa pikkujoulua kaikille, vaan itse kullekin. Perussuomalaisille tarjottiin taas galluptutkimuksessa pieni pikkujoululahja. !4.9 % kannatus on ihan sopiva tähän aikaan. Hallittu nousu on parempi kuin äkkinäinen hyppäys. Kepulaisen Ilkan entinen päätoimittaja Hokkanen näkee jo painajaisia Perussuomalaisten noususta. Varmasti on syytäkin. Kepulainen sulle mulle politiikka on ensi kertaa kunnolla uhattuna. Vielä kun saman saisi leviämään aikanaan kuntapolitiikkaan, moni asia olisi paremmin. Kunnallishallintokin kevenisi huomattavasti, kun muutamat kepulaiset palkkiovirat saataisiin karsittua.

Tampereella tapahtunut sinänsä traaginen kolmen nuoren ihmisen hengen vaatinut bizzeriapalo sai politiikan mukaan SDP:n kansanedustajan Päivi Paavon muija  Lipposen muodossa. Tuskin oli paloa vielä kunnolla sammutettu, kun Lipposka tiesi, että kyseessä oli rasistinen rikos ja oli kokoamassa rasismin vastaista marssia tapahtuman innoittamana. Niin kuin tiedämme, neljä mamu miestä on pidätettynä törkeästä tuhopoltosta ja kolmesta kuolemantuottamuksesta. Joku vähän hirtehisesti keksi,  että kysymys on kotouttamisesta. Toivottavasti tapahtuma ei saa aikaan ylilyöntejä toisinkaan päin, vaikka tuollaiset Lipposkat tähän antaisivat aihetta.

Muistaakseni tuo Lipposka on blondi joten suoraan aiheeseen: Kaksi vähän iäkkäänpää blondi avioparia päättivät kokeilla muodikasta parinvaihtoa. Jonkun ajan kuluttua toinen rouvista kysyi, "mitenköhän ne miehet mahtavat tulla keskenään toimeen?"

Vaaliavaus Tampereella

Maanantai 22.11.2010 klo 15.25 - Reijo

Tampereella lauantainen Perussuomalaisten vaaliavaus sujui mallikkaasti. Jopa Aamulehti, joka suhtautuu yleensä PS:n karsaasti, oli tehnyt näyttävän jutun tapahtumasta. Tosin jutun sisältö oli enemmän epäoleellista, mutta juttu kuitenkin. Ei mitään mainintaa Matti Putkosen ansiokkaasta puheesta, eikä yhtäkään ehdokasta, jotka tilaisuudessa esittäytyivät vahingossakaan kuviin.  Olihan sekin jotai, että mainittiin 100 henkilöä olleen soppajonossa jo ensimmäisen parinkymmenen minuutin aikana. Perussuomalainen lehtiä haettiin pöydältä satoja parin tunnin aikana. Olihan sekin jotain. Joskus lehtiä on saanut tyrkyttää, että joku on huolinut matkaansa. Vaalitaistelu Pirkanmaalla on alkanut. Tavoite on, ei enempää, eikä vähenpää, kuin kolme kansanedustajan paikkaa Perussuomalaisille Pirkanmaalta! Tavoite on kova, mutta realistinen.

Parkanon kaupungin talousarviota aletaan käydä läpi tämän päivän kaupunginhallituksen kokouksessa. Kun tarpeeksi korkealle on nostettu verot voidaan toistaiseksi tehdä ylijäämäisiä tai ainakin tasapainossa olevia talousarvioita. Kuntatalous elää tällä hetkellä viimeisiä vuosia, jolloin pystytään jollain tapaa vielä talous pitämään kontrollissa. Mikäli ei valtiovalta muuta suuntaa, niin hukka perii kunnissa. Valtio tekee päätöksiä joilla kuntataloutta kuristetaan antamatta vastaavia valtionosuuksia kuntien talouden paikkaamiseen. Varsinkin maaseudulla nopeasti vinoutuva huoltosuhdemuutos aiheuttaa lisämenoja kuntien perusturvaan. Työllisen työvoiman väheneminen ja eläkeläisten määrän kasvu tuovat paineita sosiaalimenoille. Eläkeläisistä suuri osa on tietysti myöskin verotuloja tuottavaa väkeä, mutta myöskin huonokuntoisten eläkeläisten määrä kasvaa.

On myöskin tiedossa että, jokaista 85 vuotiasta miestä kohti on viisi naista, mutta mitä niillä tekisi.

Seurakuntavaaleista eduskuntavaalityöhön

Perjantai 19.11.2010 klo 20.37 - Reijo

Parkanon Peruskristillisten arvojen lista pärjäsi komeasti käydyissä vaaleissa. Keskusta ja kristilliset (Polsa) yhdessä saivat yhden paikan enemmän, mutta kokoomus menetti yhden ja demarit säilyttivät kolme paikkaansa, samoin lestat. Mielenkiintoiset luottamuspaikkaneuvottelut edessä. Eiköhän kaavio ole suurinpiirtein niin, että hävinnyt ( eli kokoomus) luovuttaa osan paikoistaan kristillis-kepulaiselle porukalle ja muut ovat suurinpiirtein omillaan.                     Aika merkillisiä yhteenvetoja seurakuntavaaleista saivat jotkut tutkijat aikaiseksi. Joidenkin mielestä selvästi liberaali lija olisi vaaleissa voittanut. Helsingin seudusta en tiedä, mutta kyllä täällä rintamailla äänestysprosenttia nostivat ne joiden mielestä kirkon tulee säilyttää oma Raamattuun perustuva moraalikäsityksensä. Edelleen avioliitto tulee olla miehen ja naisen välinen. Kirkolliskokous on tehnyt linjauksensa jonka yli ei tule mennä.

Eduskuntavaalien avaus Pirkanmaan osalta tapahtuu huomenna lauantaina Tampereen Tammelan torilla. Avauksessa mukana on "vaalityömies" Matti Putkonen. Pakkastakin luvataan sen verran, että hernekeitto soppatykistä maistuu. Suvi Lindenikin lupaili Satakunnan Kansan mukaan Perussuomalaisille jopa 35 prosentin kannatusta joten tieto vuodosta kokoomuksesta Perussuomalaisiin lienee mennyt sinnekin perille. 

Edellisen kappaleen avioliittoasiasta voi johtaa seuraavan kysymyksen:                Mistä tietää koska kuherruskuukausi on mennyt?  Silloin, kun mies ehtii viikata housunsa ennen nukkumaanmenoa!

Politiikkaa ennen isänpäivää

Lauantai 13.11.2010 klo 20.45 - Reijo

Merkillistä tämä politiikan teko. Jos sanoo suoraan mitä ajattelee asioista ja varsinkin poliitikoista sanotaan ivalliseksi ja pisteliääksi. ( Joku nimetön kommentti) Jos taas on samaa mieltä muiden kanssa, ei ole omaa mielipidettä.      Sitä pelkoa ei toki ole, että alkaisin kepulaisia, kokoomuslaisia tai demareita kehumaan. Harvoin siihen edes on aihetta ja ne kyllä pitää itse kehumisestaan huolen, vaikka ei olisi aihettakaan. Pelko siitä, että en olisi yhteistyökykyinen tarpeen tullen, on vääristelyä. Niin kuntapolitiikassa, kuin muussakin toiminnassa missä mukana olen, yhteistyötä joudutaan tekemään jopa kompromissien kanssa.   Se ei tarkoita sitä, että esim. aate olisi myytävänä. Periaatteista pidetään kiinni.    

Tänään tehtiin politiikkaa Orivedellä ja Pälkäneellä. Kaksi uutta Perussuomalaisten osastoa on taas toiminnassa. Torstaina Kangasalalta soitteli 30 vuotta kokoomuksen jäsenenä ollut yrittäjä. Oli kypsynyt kokoomukseen ja liittyy Perussuomalaisiin. Samanlainen soitto tuli Perjantai-iltana Akaasta. Myöskin kokoomuksen kunnallisvaalitoiminnassa mukana ollut henkilö oli pitkän harkinnan jälkeen liittymässä Perussuomalaisten jäseneksi. Liike on joka suunnasta tulevaa.  Toivottavasti päät pysyvät kylmänä. Puolueen on pystyttävä vastaamaan haasteeseen minkä nopea kasvu aiheuttaa.

Huomenna vietetään Isänpäivää. Yksi päivä vuodesta jolloin isä on päivän keskipiste. Tänä päivänä isän merkitys korostuu lasten kasvattajana ja esimerkin antajana lapsille. Toivottavasti jokainen isä tuon vastuunsa tuntee. Kaikille isille hyvää isänpäivää!

Jotenkin taas sopii isänpäiväänkin:       Onnellisen avioliiton salaisuus on, kun tekee niin kuin vaimo käskee!

Aiheet vähissä

Perjantai 5.11.2010 klo 17.34 - Reijo

Mistä Suomessa keskustellaan? Ei mistään todella tärkeästä asiasta. Esimerkiksi se, että Suomen velka kasvaa jokaisen minuutin aikana 20000 euroa, ketä se kiinnostaa. Mitä sitten tapahtuu jos ja kun korot lähtevät nousuun. Herra varjele valtionvaraiministeri Kataista tällaiselta katastofilta. Nytkin tuntuu naama punottavan kuin paistinnauris pienemmistäkin vastoinkäymisistä. Jokainen Kataisen tai jonkun ison kepun hiiltyminen Perussuomalaisille sataa suoraan PS:n laariin.  SDP:n väki on hieman fiksumpaa siinä suhteessa. Kannattaa yrittää olla kaveria menestyjien kanssa. Tässä vaiheessa toki vasta gallup menestyjiä, mutta eiköhän tuo hyvä vire säily. Niin, Suomessa keskustellaan sellaisesta marginaaliryhmästä, kuin homoista ja lesboista. Mitä erinomaista niissä porukoissa on, että ansaitsevat tällaisen huomion. Minäkin käyn aina silloin tällöin kirkossa. Koskaan en ole papin kuullut sanovan rukouksen tai siunauksen alussa, että homot ulos. Sama siunaus on tullut kaikille. Miksi pitäisi erikseen nämä ryhmät huomioida. Pitäisikö kutsua erikseen alttarin eteen siunattaviksi?  Toinen viime päivien puheenaihe. Kalle Kustaan syrjähypyttelyt ja muu mieskunnon esittely. Mitä se Suomalaisille tekee mitä naapurissa touhutaan? Ei Ruotsissakaan riekuttu Kekkosen naisjutuilla, vaikka varmasti tiedettiin. Kunhan Kalle Kustaakin pysyy Silviansa kanssa välilöissä, niin siihen ei muilla ole sanomista.

Ehkä tämäkin sopii aiheeseen: Mitä mies sanoo istuessaan vedessä niin, että vesi ulottuu vyötäröön?......    Tämä menee yli ymmärryksen!

Gallupit seuraavat aikaansa

Perjantai 29.10.2010 klo 16.22 - Reijo

Yllättävän aikaisessa vaiheessa alkaa poliiittisella rintamalla tunteet lämmetä. Katinen ärähtelee toisaalla ja kepu Laaninen toisaalla. Demarit tekevät viisaasti, kun ovat suht` hiljaa. Kokoomus ja kepupoliitikkojen ärähtely näkyy taas seuraavassa gallupissa. Perussuomalaisten kannatus ei tietysti voi enää tuota vauhtia kasvaa, mutta ehkä vähän kuitenkin. Kristilliset tulevat saamaan vähintäin yhden prosentin korotuksen gallup lukemaansa Päivi Räsäsen ansiosta. Se on lähinnä pois sukupuolineutraalilta kokoomukselta. On aika huvittavaa lukea jonkun kepun kelmi-Korhosen ja muutamien kokoomus ehdokkaiden kirjoituksia. Kovin kaukana ovat puoluetoverit toisistaan ja puolueensa virallisesta linjasta. Tuollainenkin kalastelu on tietysti sallittua, mutta onko se pitkänpäälle viisasta? Sen aika näyttää.

Seurakuntavaalien äänestyksen lähtölaukaus ammutaan ensi maanantaina. Tavallista suurempi mielenkiinto on niilläkin. Näkyykö esim. Perussuomalaisten nousu jo näissä vaaleissa, vaikka ei listamme varsinaisesti poliittinen olekkaan. Kuitenkin viime vaalit antoivat selvän viestin kunnallisvaaleille. Kannatus nousi lähes samaa vauhtia seurakuntavaalien kanssa. Seurakuntavaalien ehdokasjoukkomme on hyvin maltillista, yhteistyökykyistä ja ehkä enemmän arvokonservatiiveja, kuin liberaaleja. Sitä joukkoa on turvallista äänestää.

Tässä jokin aika sitten tuli hieman irvailtua Turkulaisten suuntaan. Ehkä nyt olisi Tamperelaisten vuoro.  Eli kysymys kuuluu: " Miksi Tamperelaiset kulkevat kädet taskussa?" Ja vastaus: " He häpeävät eri mittaisia sormiaan!"

Kuntatalous kunnossa Perussuomalaisista huolimatta

Lauantai 23.10.2010 klo 15.36 - Reijo

Parkanon kaupunginvaltuusto päättää ensi maanantaina veroprosentistaan. Nykyinen 20.5 prosenttia on korkea, mutta ei vuoden vaihteen jälkeen enää harvinainen Pirkanmaankaan kunnissa. Parkanon talous on kuitenkin sen verran hyvässä kunnossa tällä hetkellä, että jopa pieni lasku olisi ollut mahdollinen. Taloudellinen tilanne on kuitenkin sen verran epävarma, ettei ole kanttia alentamisesitystäkään tehdä. Jotkut kokoomuslaiset, joille Perussuomalaisten nousu viime kunnallisvaaleissa otti eniten pattiin, ovat kyselleet missä se Perussuomalaisten voitto näkyy. Tietysti voisi vastata, ettei niistä ainakaan mitään haittaakaan ole ollut, koska kunnan talous on vaalien jälkeen selvästi tervehtynyt. Perussuomalaisten ansiosta tai niistä huolimatta! Kun Perussuomalaisten kannatus tuntuu nousevan gallupeissa sellaista vauhtia, että heikkopäistä jo hirvittää, aiheuttaa se kauhunsekaisia reaktioita vastapuolilla. Toivottavasti Kepun Laaninenkin ärähtelee mahdollisimman paljon. Se kaikki sataa PS:n laariin.

Kepun talous on kai niin kuralla, että jo sekin hermostuttaa Laanista. Kepusta tulikin mieleeni juttu jonkun kaverin firmasta joka meni konkurssiin.                      Mies pohti: Maailmassa on paljon ihmisiä joille olen velkaa. On myös ihmisiä, joille en ole velkaa. Siis: Sopikoon keskenään.                                                            Sopisi kepun strategiaan!

Homokeskusteluko maailman tärkein asia?

Lauantai 16.10.2010 klo 12.20 - Reijo

Kuinka voidaan yhtä marginaaliryhmää koskevista asioista saada näin suuri hulabaloo liikkeelle. Suuria otsikoita revitään jonkun "homppelin" kirkosta eroamisesta. Ei mua ainakaan hetkauta pennin vertaa jonkun Jani Toivolan (mikä lienee homppeli ?) kirkosta eroaminen. Ei myöskään antikristityn Tervon kommentit. Sen sijaan , jos Parkanon kirkossa rovasti Hirvi joku päivä kysyy "Otatko sinä Jalmari tämän Elmerin aviopuolisoksesi?" silloin minä eroan paikallisesta seurakunnasta. Sekin on tietysti henkilökohtainen valintani.                Yksi järkeväkin kannanotto lehdissä oli. Päivän Aamulehdessä joku nuorehko naishenkilö kolumnissaan näki asian niin, kuin minäkin sen uskon olevan. Tämä joukko joka nyt eroaa kirkosta, on hakenut vain sopivaa syytä millä pääsisi kirkollisveron maksusta. Kun vielä lähes päivän pääuutisena asiaa monta kertaa toistetaan, siitä tulee melkein hyväksyttävä. Ihminen on sen verran laumasielu.

Politiikassa kuitenkin Perussuomalaisilla porskuttaa hyvin. Edelleen kallupit sojottaa ylöspäin. Varmasti media odottaa vesi kielellä sitä päivää, kun saa sanoa Perussuomalaisten kasvun taittuneen ja kannatuksen pudonneen jo yhdellä kymmenyksellä. Jokaisessa poliittisessa keskustelussa käydään Perussuomalaisten vaihtoehdottomuuden kimppuun. Puolueella on kuitenkin puolueohjelma, eri ohjelmat kaikkiin vaaleihin, valmisteilla oleva eduskuntavaaliohjelma. Miksi eivät tutustu niihin. On tietysti helppo heitellä vaihtoehdottomuutta, kun ei ole vastaväittäjää. Viimeksi jätevesiasian käsittelystä televisiossa kepun ja kokoomuksen kansanedustajat esittivät saman väitteen, että vasta nyt puututaan asiaan, kun päätöksiä pitäisi tehdä. Vahinko, ettei samaan keskusteluun oltu kutsuttu Raimo Vistbackaa, joka taisi jo pari vuotta sitten ensi kerran olla julkisuudessa sitä mieltä, että jätevesiasetus on kohtuuton maaseudulle ja susi jo syntyessään.

Kuinka ollakkaan ensimmäisestä kappaleesta tuli mieleen kysymys: " Mikä on paras peli homojen pokerissa?. Ja vastaus = jätkäpari"

Ensi kuun jälkeen jo Joulukuu

Torstai 7.10.2010 - Reijo

Laitoin juuri pikkujouluilmoitusta lehteen ja sitten vasta heräsin itsekin. Juuri on nurmikot saatu ajettua ja Joulu on tuossa tuokiossa. Näin se elämä kulkee.            Olemme kuin lastuja laineilla, virta vie, joskus nopeasti ja joskus vielä nopeammin. Tuosta Kihniön 90 vuotisjuhlajumalanpalveluksesta mielenkiintoinen tieto. Kirkkoherra Pihlajamaa kertoili muutamalla sanalla Kihniön historiaa koulunkäynnin kannalta. Lähinnä kiertokoulua tuolloin Kihniössäkin, niin kuin monissa muissakin pitäjissä käytiin. Tärkeimpinä oppiaineina olivat Raamatunhistoria, laskento ja tietysti lukeminen. Sananlaskut saattoivat olla oppituntien aiheena. Pihlajmaan mukaan mm. "auta miestä mäessä, älä mäen alla tai ahkeruus kovankin onnen voittaa" olivat tuon ajan oppitunnin aiheita. Voisi melkein sanoa, että taisi olla parempaa monelta osin oppi, kuin tänä päivänä.

Palataan vielä vihreisiinkin politiikka osiossa. Vihreä olisivat kutistamassa Suomen armeijaa minimikokoiseksi palkka-armeijaksi. Kun presidentti Halonenkin innostui esityksistä varusmiespalveluajan puolittamisesta 4 kuukauteen, ei voi kuin ihmetellä. Eikö Suomalaiset enää muista Suomen historiaa. Ei itsenäisyys ole tullut lahjaksi, eikä pum pum leikeillä. Suomi tarvitsee edelleen toimivan maanpuolustuksen ja piste. Suomen kohtaloa ei voi jättää vihreiden höyrypäiden käsiin.

Ruotsista kun otetaan mallia myöskin armeija-asioissa niin kysympä vaan:           "Mitä ruotsalaiset tekevät armeijassa talvella. No tietysti vetelevät kessua".

Monenlaista juhlaa

Sunnuntai 3.10.2010 klo 13.24 - Reijo

Eilisiltana tuli revittyä nauruhermoja oikein kunnolla. Maanrakennus Viitaharju oli järjestänyt yhteistyökumppaneilleen ja ystävilleen yrityksen 45 vuotis pippalot. Ei ne oikeastaan olleet pippalot, parempi sana olisi pidot. Kalevin ja kumppaneiden mottona ilmeisesti on, että kun jotain järjestetään, se tehdään kunnolla. Syömistä, juomista, tanssia, repäisevällä huumoripläjäyksellä höystettynä eipä siihen olisi mitään voinut lisätä. Jos nauru pidentää ikää, niin kuin väitetään. Kyllä sitä muutama vuosi tuli taas eilisiltana. Vieruskumppaneiksi sattui vielä erittäin mukava Tamperelaispariskunta, joiden kanssa vielä huumorinkukkaa kasvateltiin ja vähän maailmaakin parannettiin.

Tänään Sunnuntaina Kihniön kunta täyttää 90 vuotta. Olimme mukana Kihniön kirkossa juhlajumalanpalveluksessa. Paljon entisiä ja nykyisiä Kihniöläisiä mukana. Onnittelut itsenäisenä sinnittelevälle Kihniölle!

Politiikassa tuntuu, että puolueet kyttäilevät toisiaan ja varsinkin monet nimenomaan Perussuomalaisia. Viimeksi vihreät, jotka tunnistautuvat PS:n vastavoimaksi. Minun mielestäni se titteli sopii oikein hyvin. Kyllä vähän on niitä asioita missä voi vihreiden kanssa olla samaa mieltä. On se niin korkealentoista ja utopistista. Saman ovat vihreät itsekin huomanneet. Pirkanmaallekin oli ainakin kaksi merkittävillä paikoilla vihreissä ollutta henkilöä pyrkimässä kansanedustajaehdokkaaksi. Tänään ohjelmatyöryhmä valmistelee jälleen eduskuntavaaliohjelmaa, joten kyllä niitä vihreittenkin kyselemiä Perussuomalaisten ohjelmia tulee, kunhan ehditään. Ehtivät vielä muutkin puolueet kopioida, niin kuin tähänkin asti.

Jotenkin noista vihreistä taas tuli mieleen lehti-ilmoitus jossa kaksi H-poikaa etsii kahta H-poikaa perustaakseen 4-H:n kerhon.

Ehdokaslista valmis

Keskiviikko 29.9.2010 klo 22.21 - Reijo

Eduskuntavaalien ehdokas asettelussa saatiin eilen yksi rajapyykki täyteen. 18 ehdokkaan lista on valmis. Viime hetken "matti myöhäisiä" oli liikkeellä vielä viime päivinä useita. Kiinnostusta Perussuomalaisten ehdokkaaksi oli yllättäviltäkin tahoilta. Jopa vihreistä merkittäviltä paikoilta. Tohtoreita, maistereita melkein jokainen, sanotaan Juha-Watin laulussa ja niin oli ehdokas ehdokkainakin. Valitettavasti ehdokas määrä on rajallinen ja toivottavaa tietysti, että kiinnostus heräisi hieman aikaisemmin. Katsotaan kuinka moni lähtee mukaan, vaikka ehdokaspaikkaa ei nyt lohjennutkaan. Pirkanmaalla tavoittelemme ihan realistisesti kolmea kansanedustajanpaikkaa. Se vaatii noin vajaan 14 prosentin kannatuksen. 12,5 prosenttia koko maassa tietää hyvinkin Pirkamaalla tuota 14 prosenttia. Näkee ken elää.

Talven vitamiinit on pian kerätty talteen. Puolukoita on löytynyt niin paljon, kuin on jaksanut noukkia. Karpaloita on muutamana päivänä haeskeltu ja löydetty jo parisenkymmentä litraa. Ainut hankala puoli karpaloiden noukkimisessa on tarkeneminen. Sormet on monta kertaa kohmeessa, mutta marjat on hyviä ja terveellisiä.

Tuostapa tulikin mieleen varmaankin jo monen kuulema juttu, mutta kerron sen silti. Eräällä mummelilla oli tapana kerätä karpaloita ja viedä niitä aina pitäjän rovastille joka syksy. Taas kerran mummeli vei karpalot rovastille, mutta rovasti ei ollut kotona, joten mummeli jätti marjat palvelustytön hoteisiin. Seuraavana päivänä rovasti tuli mummelia vastaan ja kiitteli kovasti, kun taas oli saanut niin hyviä ja komeita marjoja. Mummeli siihen " voi kuulkaa rovasti, kyllä monta kertaa piti kusta sormille, että sai sormet pysymään sulana".

Vielä srk vaaleista

Lauantai 18.9.2010 klo 18.38 - Reijo

Vielä täytyy sen verran palata seurakuntavaaleihin, että kommentoin ehdokaslistoja. Ehkä yllättävintä näin paikallisesti oli kaupunginjohtajan rouvan lähtö mukaan kepun ehdokaslistalle. Toki kepulaisuus kaupungin johdossa on ollut tiedossa, mutta sen tuominen esiin näin näkyvästi oli yllätys. No kaupunginjohtajan viime eduskuntavaalien alla kaupungin varoista antama tuki " seminaarilippujen" muodossa kepun ehdokkaalle oli yksi kannanotto siihen suuntaan. Noinkin tärkeän virkamiehen sitoutuminen kepun juoksupojaksi on aina ikävää, mutta näihin saa täällä kepulandiassa tottua. Olihan siinä kepun listassa muutenkin ihmettelemistä, mutta katto korkealla ja seinät leveellä seurakuntavaaleihinkin! Mielenkiintoiset vaalit nämäkin paikallisesti.

Valtakunnallisesti Perussuomalaiset ovat taas aallon harjalla. Hesarin gallupin mukaan työväestön keskuudessa PS on jo kolmanneksi suurin puolue. Työväenpuolue kokoomus tulee kaukana perässä. Ihmehän tuo ei ole, kun seuraa nykyhallituksen toimia. Harvoin on työväestöäkään niin paljon kyykytetty, kuin tämän hallituksen aikana. Jos vastaava tutkimus tehtäisiin suurpääoma kapitalistien keskuudessa. Luvut olisivat varmaan vähän toiset. Ne saa kyllä alhaisina PS:n kannalta pysyäkkin.

Tähän loppuun sopii kysymys: " Voiko pers´aukisella olla perillisiä"?

Seurakuntavaalit

Keskiviikko 15.9.2010 klo 11.09 - Reijo

Tänään taas saadaan yksi vaaliepisodi valmiiksi. Seurakuntavaalien ehdokassuostumukset odottavat pöydällä kirjaajaa. Viimeiseen asti on ehdokashankintaa tehtävä. Joillakin ihmisillä kestää myöskin ei sanan sanominen muutaman viikon mietiskelyn. Suostumukset on ihme kyllä helpompi antaa. Ehdokkaita saatiin täys ventti, eli 21 henkilöä, joten siitä porukasta varmasti jokainen löytää sopivan äänestettävän. Aamulehden sunnuntailiitteessä arvostetut politiikan tutkijat tekivät analyysiä Perussuomalaisten kannatuksen kasvun syistä. Analyysit olivat hyvin selkeitä ja varmasti totuuden mukaisia. Pari seurakuntavaaleihinkin liittyvää asiaa oli listalla. Tutkijoiden mukaan Perussuomalaiset ainoana puolueena on selkeästi edelleen koti, uskonto, isänmaa puolue ja toisena, ainoa puolue joka selkeästi vastustaa "sukupuolineutraalin" avioliittolain hyväksymistä. Uskon, että tämä on jo monelle syy myöskin seurakuntavaaleissa äänestää Perussuomalaispainotteista seurakuntavaalilistan ehdokasta.

Kuntaliitoksista käydään eri puolilla erilaisia keskusteluja. Joku paikallislehti kirjoittelija teki Timo Soinistakin kuntaliitosten kannattajan. Luin saman haastattelun, jossa Timo esitti arvionsa" en ole kuntaliitosten kannattaja, mutta tilanne tulee vapaehtoisten liitosten pohjalta menemään niin, että meillä jonkun ajan kuluttua lienee n. 200 kuntaa". Eihän valtiovalta voi esteitäkään laittaa, jos halukkuutta vapaaehtoisiin kuntaliitoksiin on. Sitä on myöskin Parkanon, Kankaanpään ja Jämijärven osalta. Mihin se johtaa, sen aika näyttää. Oikeastaan yksikään Parkanolainen ei ole ainakaan allekirjoittaneelle tullut sanomaan, ettei kuntaliitosta pitäisi valmistella. Parkanon tulee siinä vain lujasti pitää kiinni omista oikeuksistaan ja palveluiden säilyttämisestä. Sinänsä ei mikään suuruuden ihannointi takaa mitään erikoista. Pienikin voi pärjätä järkevillä toimilla aivan hyvin.

Löysinpähän aasinsillan: "Ainoa asia missä miehet kehuskelevat pienuudella, on matkapuhelin".

Rauhan asialla

Sunnuntai 5.9.2010 klo 20.03 - Reijo

Tänään otin heti mallia pääministeri Kiviniemen rauhanaatteen mallimaan tekemisestä. Olin mukana juoksemassa kansainvälisessä porukassa Wordl Harmony Run (tulikohan oikein) juoksua. Juoksu on lähtenyt Amerikasta ja päättyy Moskovaan. Juoksua viedään soihtukulkueena eri paikkakuntien läpi. Mukava tapahtuma. Runsaan kymmenen kilometrin juoksuosuuteni aikana ehdin muutaman sanan "sujuvalla" englannillani vaihtaa serbialaisen, saksalaisen ja englantilaisen kanssa. Aika monta juoksijaa oli ultramaratoomareita, eli juosseet sadan kilometrin kisoja. Meikäläisen maratonaika oli kuitenkin lyömätön siinä porukassa. Kaikkiaan vajaat parikymmentä juoksijaa oli kahdeksasta eri maasta. Juoksijat vierailevat matkan varrella mm. kouluilla kertomassa yhteistyön ja rauhan ajatuksista kansojen välillä. Soihtu jota kuljetimme oli ollut mm. monen maan presidenttien kädessä, joten siinä oli arvokkaita sormenjälkiä.

Iltapäivällä kävimme hakemassa pari sangollista puolukoita. Niitä on kyllä, ettei tarvi paljon muuta hakea. Musta-aroniaa puoliksi puolukan kanssa keitettynä, saadaan mehua itselle suvulle ja vähän vieraillekin.

Jotain politiikastakin. Pääministeri Kiviniemi moitti Timo Soinia vallanhimoiseksi, kun Timo ilmoitti halusta hallitukseen mikäli kansa riittävän tuen antaa. Mikähän olisi ollut tuomio, jos olisi ilmoitettu ettei Perussuomalaiset mene missään tapauksessa seuraavaan hallitukseen. (niin viisasta, kuin se ehkä olisikin) Sitten olisi Kiviniemi syyttänyt tietysti vastuunpakoilusta.

En tiedä miten tämän voi yhdistää edelliseen, mutta tiedän, että  jotkut "Turkulaiset" mahdollisesti tätä lukevat niin kysynpä vaan:  Miksi Turkulaiset lisäävät sipsipussiin suolaa?                                                                                Kun pussinkyljessä lukee Pansuolaa.     

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »