Vaaleja pukkaaSunnuntai 29.8.2010 klo 16.24 - Reijo Kultainen sääntö blogikirjoittelussakin on, että ei pidä liian pitkiä taukoja. No, tuo sääntö tahtoo unohtua liian usein. Nyt on kaiken liikenevän vapaa-ajan vienyt, yllätys, yllätys, politiikka ja sen ympärillä olevat läheistoiminnot. Eduskuntavaaleihin valmistautuminen, vaikka ovatkin vasta ensi keväänä, on saanut liikkeelle. Uusia osastoja ja vanhojen päivityksiä tehdään viikottain. Viimeksi Sastamalassa alkuviikosta. Sielläkin ilmoittautui ehdokas mukaan eduskuntavaaleihin. Muusikko Jussi Syren on ainakin rokkikansalle tuttu. Sympaattisen fiksu mies. Myöskin seurakuntavaalien ehdokashankinta on menossa. Pari viikkoa aikaa jättää ehdokaslistat. Parkanoon on tulossa hyvä ehdokaslista. Tavoitteena on vähintäin parin paikan lisääminen kirkkovaltuustossa. Tavoite on hyvin realistinen. Politiikassa Perussuomalaiset samalla, kun ovat tikun nokassa, paistattelevat kasvavan gallup kannatuksen loisteessa. Vastustajat huutelevat hädissään, ettei Perussuomalaisilla ole tarjota muuta, kuin tuoda esille ongelmia. Toisaalta sekin on hyvä, jos muut puolueet eivät edes huomaa ongelmien olemassaoloa. Amerikkalaislehden tekemä, vähintäänkin arveluttava tutkimus, jossa Suomi rankataan maailman parhaaksi maaksi, näyttää tuudittaneen varsinkin kokoomus- ja kepupoliitikot ruususen uneen. Kun se velka mitä tänäpäivänä otetaan valtion budjetin paikkaamiseen lankee maksettavaksi, voi tulla äkkinäinen herätys. Korkotaso nousee lähivuosien aikana huomattavasti. Silloin Suomen kansantuotteen kasvulla ei pystytä maksamaan edes korkoja, saatikka lyhentämään velkaa. Se homma jää lapsille ja lasten lapsille perinnöksi holtittomasta talouspolitiikasta. Vaikka maailman parhaaksi rankkaaminen toimii maailmalla se ei poista sitä tosiasiaa, että osa Suomalaisia elää edelleen köyhyydessä. Hyvätuloisen kansanosan posket sen kuin kiristyvät liiallisen mässäilyn pöhöttäminä. Suomi- Ruotsi maaottelussa sentään pärjättiin reilusti. ( Mitä naiset nyt aiheuttivat kauneuspilkun). Edelleen maaottelu kiinnostaa, vaikka ei maailmanluokan tuloksia tehdäkkään. Ehkä siinä on vähän sitä " mukava antaa naapurille köniin" henkeä. Mikäpä siinä mukavaa viihdettä. Tuostapa tulikin, jostain syystä mieleen hieman tuhma kysymys. Mitä eroa on Suomalaisella ja ruotsalaisella miehellä? " Suomalainen haluaa votkan jäillä, ja ruotsalainen jätkän voilla" |
Murheellinen tietoTorstai 12.8.2010 klo 12.04 - Reijo Aina ihmisen pitää varautua siihen, että tulee myöskin menetyksiä ja vastoinkäymisiä. Pitkäaikaisen työkaverin, politiikan saralta, poistuminen joukoista yht`äkkisesti, tuntuu todella pahalta. Pirkanmaan Perussuomalaisten pitkäaikainen piirisihteeri Tapani Yli-Harju menehtyi liikenneonnettomuudessa Tiistaina. Kevyen pakettiauton joutuminen tuulenpuuskassa kivirekan eteen ei antanut mahdollisuuksia auton kuljettajalle selvitä hengissä. Vaikka kuinka pitäisi kristiitynä uskoa, että päivämme ovat etukäteen määrätyt, tuntuu 46 vuotiaan Tapanin lähtö väärältä. Olimme yhdessä Pirkanmaan piirin toiminnassa jo -80 luvulla SMP:n aikana. Ainoatakaan kertaa meillä ei ollut asioista merkittävää erimielisyyttä. Noo, katotaan nyt, eiköhän tämä tästä järjesty, oli Tapsan kommentti pienissä vastoinkäymisissä. Aina ne järjestyivät. Sanotaan, ettei sota yhtä miestä kaipaa. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että kaipaa. Meillä on suuri aukko järjestötyössä. Ehkäpä jostain pilvenreunalta Tapsa seuraa menestystämme seuraavissa eduskuntavaaleissa. Hänelle ei annettu mahdolisuutta olla mukana tässä työssä tämän enempää. Rauha pyyteettömän puurtajan sielulle. |
MarkkinoillaMaanantai 9.8.2010 klo 20.05 - Reijo Viikonloppuna Parkanon markkinat veivät puolentoistapäivää eläkeläisen arvokkaasta ajasta.Vaikka meidän päätarkoitus markkinoilla oli tehdä, kuinkas muuten, politiikkaa, niin myöskin kanssakäyminen yleensä ihmisten kanssa tuollaisissa joukkotapahtumissa on oikein mukavaa. Markkinateltallamme poikkesi paljon myöskin sellaisia ihmisiä eri puolilta maata, joiden juuret on Parkanon seudulla ja elämä on kuljettanut pitkin armasta suomenniemeä. Osa jopa kauemmaksikin. Ainakin joku Helenan entinen naapuri Kihniöstä, joka nykyisin asuu Kanadassa kävi teltallamme morjestamassa. Ilmapallot ja kylmä mehu olivat Perussuomalaisten hittituotteet 30 .ntä astetta hipovassa lämpötilassa varsinkin, kun niitä ilman tarjoiltiin. Niin se aika on muuttunut. Joskus takavuosina ei ilmapallotkaan tahtoneet kelvata. Jos lapset halusivatkin, niin vanhemmat viimeistään kielsivät PS:n pallojen kuljettelun. Nyt jopa kepulaiset tulivat pyytämään lapsilleen komeita PS:n palloja. Eduskuntavaalien ohjelmatyöryhmä kokoontui meillä Sunnuntaina. Taas saatiin viisaita ajatuksia paperille. Itselleni tärkeä on ollut perusturvapolitiikkaan kannanotto"sukupuolineutraalin" avioliittolain vastustamisesta. Jos luoja olisi aikanaan mahdollistanut sukupuolineutraalin lisääntymisen, siihen olisi tyytyminen. Ihmisen ei pidä ohjailla luonnottomaan käyttäytymiseen! En millään saa aasinsiltaa, mutta kirjoitan silti "vitsin", "Mitä teit puolityhjälle pullolleni?.......... Vein vajaan. |
Urheilua ja politiikkaaMaanantai 2.8.2010 klo 11.42 - Reijo Taas sellainen "normaali" viikonloppu takana. Perjantaina Saarijärven Rauhalaan majoittamaan asiakkaita. Punaista viinimarjaa 50 litraa poimien ja mehuksi. Lauantai aamulla Vesannolle Hirvenjuoksun SM kisoihin. Siellä sijoitus,"ynnä muut". Mutta ei ole voittajiakaan, ellei ole näitä ynnä muitakin. Toki sentään reilusti paremmalla puolella 160 osanottajan puoltaväliä. Vuoden paras ammunta, hyvä juoksu (vain minuutin tappio entiselle maailmanmestari Heikki Ikolalle), mutta " helpoin laji" arvio, niin sanotusti persiilleen. 43 vuotis hääpäivää tuli vietettyä samaan syssyyn, aina yhtä rakkaan vaimon kanssa. Vähän erilaista " se " on, mutta aina yhtä mukavaa. Sunnuntai olikin sitten politiikan vuoro. Pirkkalassa Haikan lavalla Perussuomalaiset ja Keput järjesti yhdessä viihteellisen vaalitapahtuman, jossa eduskuntavaaliehdokkaat saivat esittäytyä lyhyillä puheenvuoroilla. Ehdokkaita oli mukana kymmenkunta. Ei kovin sankkaa kuulijakuntaa. Ehkä lomakauden päättyminen rajoitti vähän mukaantulijoita. Yli muiden nousi kysymys kirkon vihkimisoikeuden säilyttämisestä. Kaikki muut ehdokkaat olivat kirkkovihkimisen kannalla, mutta Mikko Alatalo kiemurteli kepulaiseen tapaan. Hänen vastauksestaan ei selvinnyt mitä mieltä oli. Sukupuolineutraalin avioliittolain ( mitä tuo sana sitten pitääkin sisällään) muutoksista päätetään seuraavan eduskunnan aikana. Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että avioliittolakia ei tarvitse muuttaa yhtään homoystävällisemmäksi. Tulen myöskin sellaista henkilöä äänestämään, joka ehdottomasti on sitä mieltä, että laki saa olla ennallaan. Tällaisia ehdokkaita löytyy ainakin Perussuomalaisten listoilta. Kesän liikenne uutiset antavat aiheen seuraavaan: "Mies ajoi auton katolleen ja joutui korjauttamaan savupiipun". |
Eläkeläisen kiiruitaMaanantai 26.7.2010 klo 14.06 - Reijo Kyllä.... hengissä ollaan. Puolen viikkoa tuli taas oltua reissun päällä. Vähän nuorta paria avittamassa rakennuspuuhissa Alajärvellä ja sen jälkeen Saarijärven Rauhalassa ruokkimassa pariakymmentä nälkäistä suuta. Jalasjärven Perussuomalaiset retkeilivät Rauhalaan pariksi päiväksi. Lauantai oli mukavan lämmin ja aurinkoinen päivä erinäköisille urheilullisille harrastuksille leiriporukan kanssa. Heralammen vesi oli lämmintä ja grillimakkarakin maistui. Oikein mukava ja perushenkinen viikonloppu. Viikon päästä Vesannolle hirvenjuoksun SM kisoihin ja sitten viikko ja Parkanon markkinoille pitämään lippua korkealla. Porin puolueneuvoston kokous vie seuraavan viikonlopun, ettei tässä aika ehdi pitkäksi tulla. Viikolla sitten vähän lapsenamman virkaa ym. pientä askaresta. Marjapuskatkin odottavat lähipäivinä poimijaa. Viinimarjoja ainakin tulee ihan kotitarpeiksi. Varsinkin, kun vanhojakin on vielä syömättä. Se on varmaan siirryttävä muutamaksi aikaa vispipuuro linjalle. Niin ja mustikatkin alkaa olla kypsiä. Että metsään siitä! Tuostapa pääsikin taas aasinsillala luontoaiheeseen. "Joskus joutsenet näyttävät kurjilta". Palataan taas lähipäivinä! |
Kulttuuri viikkoLauantai 17.7.2010 klo 20.06 - Reijo Aivan selvästi helle syö miestä. Liian pitkiä taukoja tulee kirjoitusten välille. Toisaalta heinäkuu on muutenkin "luppokuukausi", missään ei tapahdu mitään. Kesäteattereita on tullut ahkerasti kannatettua. Kolme teatteria viime viikon aikana. Parkanossa "Näillä mennään" oli sellaista harmitonta viihdettä. Hieman pitkäveteistä ja yksinkertaisia vitsejä. Mutta pienelle porukalle varmasti työn täyteinen ponnistus. Ikaalaisten Röyhiön kyläteatteri Seleentakusten "Valkean ruusun tarina" oli sitten jo vauhdikkaanpaa mukaansatempaavaa musiikki-iloittelua. Lopuksi Nokian kesäteatterin "Tukkijoella" jaksaa innostaa, vaikka tarina on tuttu monista esityksistä. Musiikki ja esiintyjät lähes ammattilaisia ja jälki sen mukaista. Että kulttuuria on harrastettu, niin kuin kesällä pitääkin. Politiikassa Perussuomalaisilla menee lujaa. Ylen gallupin yli 10 prosentin kannatus on kova saavutus, vaikka se ei ole vielä realisoitunutkaan. Kun nousubuumi on kuitenkin jatkuvaa, se kertoo jotain kansan tunnoista. Tampereen Tammelan torilla tänään neljä meppiä keskusteli EU:sta ja sen hyvistä ja huonoista puolista. Mukana Timo Soini, Liisa Jaakonsaari, Mitro Repo ja Sirpa Pietikäinen. Tuskin koskaan Tammelan tori on ollut niin väkeä piukassa, kuin tänään. Aivan puolueettomasti voi sanoa, että parhaat ja selkeimmät vastaukset oli Timolla. Jaakonsaari ja Pietikäinen antoivat vastauksia poliitikon rutiinilla ja tyypillisen ympäripyöreitä. Mitro Revolla vastaukset piti lypsää. Ehkä selkein ero oli ns. homoliittolaista. Timo Soini oli ainoa, joka selkeästi ilmoitti, ettei hyväksy sukupuolineutraalia avioliittolakia. Kaikki muut olivat hyväksymässä, jopa pappismies Repokin. Voi tätä moraalittomuuden aikaa. Tuosta pappismiehestä tuli mieleeni: Minkä takia Laihialta valmistuu tavallista enemmän pappeja? Ja vastaus= Papilta ei kerätä kolehtia. |
Meitä seurataanTiistai 6.7.2010 klo 17.45 - Reijo Nyt voi sanoa, että kesä on tullut. Kesäihmisenä meikäpoika nauttii. Helle ei kiusaa pätkääkään. Päin vastoin, nurmikkokin tykkää sen verran huonoa, ettei tarvi ajaa pariin viikkoon. Kyllähän sitä pientä askaretta sen verran löytyy ilman nurmikon ajoakin, mitä näin helteellä viitsii tehdä. Silloin, kun vielä maratonia juoksin, oikeastaan hellejuoksut olivat sijoituksellisesti parhaita. Juomapuoli vain täytyy mennä nappiin. Poliittinen arvomaailma alkaa pikkuhiljaa mennä aivan päälaelleen. Kokoomus, joka sentään joskus on ollut "kodin, uskonnon ja isänmaan puolue" alkaa lähestyä vasemmistoa ja vihreitä radikaaleissa ohjelmaesityksissään. Kokoomuksen puoluekokous esittää uskonnon opetuksen poistamista kouluista. Kokoomuksen ministeri "Stubbi" on pääpuhujana ja suojelijana Pride, eli sukupuolettomien ihmisten, paraatitapahtumassa. Samalla Stubb esitti homopareille vihkimis ja adoptio oikeutta. Keskustanuoret olivat samalla asialla. Onko tässä maassa millään enään mitään väliä? Tasavallan presidentin suurin huoli Suomi brändissä oli pride kulkuetta vastaan tehty kaasuhyökkäys. Siellä ei sentään kuollut ketään. Laitonta kai sekin on, mutta ei Haloskaa yhtään huolestuta useita ihmishenkiä vaatineet joukkomurhat. Eipä ole näkynyt Halosen kommentteja. Niin tuohon otsikkoon. Kuuntelin tuossa aamupäivällä radiota ja siellä kuuluttaja sanoi " kuuntelet Sun radiota". Mistä se muuten olisi tiennyt ellei minua seurattaisi? |
KeskikesääTorstai 1.7.2010 klo 17.29 - Reijo Kyllä vaan, hengissä ollaan, vaikka tässä muutama päivä on taas vierähtänyt. Ei edes Juhannuksessa ollut toipumista isommin. Se on merkillistä, että tilastoilla voidaan etukäteen osoittaa kuinka paljon ihmisiä esim. hukkuu Juhannuksen aikaan. Valitettavan usein myöskin alkoholi näyttelee samoissa tilastoissa suurta osaa. Joitakin asioita ihminen ei vain suostu oppimaan ennen, kuin se on myöhäistä! Juhannus on tavallaan se aika jolloin kesä kääntyy kohti loppuaan. Heinän niitto on yksi varma merkki, että luontokin kulkee kohti syksyä. Onhan ensi kuun jälkeen jo syyskuu. Nautitaan siitä vähästä mitä on jäljellä. Nyt ainakin aurinko paistaa ja viikonlopulla kolkutellaan taas hellerajoja. Eduskuntavaalityötä tehdään Jyväskylässä ja sunnuntaina myöskin Kihniön kesämessuilla. Kihniöllä Perussuomalaisilla on oma toripaikka, missä hernekeiton myynnin lomassa tehdään myöskin politiikkaa. Vaalityö on käynnistynyt harvinaisen aikaisessa vaiheessa. "Vanhat puolueet" melovat henkensä hädässä Perussuomalaisten perässä. On syytäkin meloa, sillä siellä ruuhi vuotaa aika tavalla. Kaikenlaiset tutkimukset ovat Perussuomalaisille myötämielisiä. Viimeinen Hesarin galluppi osoitti PS:n oppositiopolitiikan onnistuneen parhaiten. Oppositiopolitiikka vaatii vaihtoehtoja. Vaihtoehtoja esiintuomalla oma linja saa tukijoita. Vaikka kylvöaika on ohi, niin siitä huolimatta: " Huomenna kylvetään, sanoi likainen maanviljelijä". |
Jussia!Torstai 24.6.2010 klo 18.35 - Reijo On se aika merkillistä, että aina, kun on joku juhlapyhä tulossa, ihmiset rahtaavat kärrykaupalla ruokatavaraa kaupasta, aivan kuin ruoka olisi juuri loppumassa. Töissäkään ei juuri kenenkään tarvi olla, joten kulutuskaan ei pitäisi olla huipussaan. Tosin kärryissä yllättävänkin ison osan täyttävät, oluet, ciiderit, limsat ja muut nestemäiset tuotteet. Yhtäkaikki pääosin sellaisia tarvikkeita, mitä ihminen ei välttämättä tarvitsisi ravitakseen itsensä. Sitten pyhien jälkeen taas hypätään vaakalle ja manataan kertyneitä kiloja. Yllättävän pienestäkin se repsahtaa. Kokemuksesta tiedän. Se on vain sitten taas otettava itseään niskasta kiinni ja leipäläpeä pienemmälle ja lenkille. Poliittisesti meillä menee hienosti, jos vähänkään on uskomista uuden hallituksen puheisiin. Matti pääministeri sai mennä johtajaksi firmaan jossa alaisiakin peräti 5 kpl. Ehkä ne kuitenkin pysyvät paremmin ruodussa, kuin entiset alaiset. Katainen pitää huolen siitä, että maassa tehdään kokoomukselaisinta politiikkaa, mitä ehkä koskaan ennen. Kyllä siinä Vahlroosit ja kumppanit saavat hehkuttaa moneen kertaan hyviä saavutuksia. Kyllä on kokoomuslaisilla "ihanaa" elää toivossa. Ei liity mitenkään Juhannukseen, mutta kun tällä hetkellä mm. suvussa sattuu olla rakentajia ja rakennusprojekteja menossa, niin kevennys aiheesta: "arkkitehdille sattui vahinko, oli käytävä vessassa". Mukavaa Juhannusta, pysytään pinnalla! |
Kuninkaallisia häitäSunnuntai 20.6.2010 klo 17.02 - Reijo Olimme eilen pitkän tovin mukana kuninkaallisissa häissä runsaan miljoonan muun Suomalaisen kanssa. Häiden kommentointi olisi enemmän naisväen alaa, mutta näin miehisestä näkökulmasta, häät oli komeat. Morsian oli kaunis ja sulhanen komea, niin kuin yleensä häissä. Onnittelut vaan Vickalle ja Danielille, kun mahdollisesti jo huomenna ehtivät blogiani lukemaan. Pariskunta oli ilmeistä ja puheista päätellen hyvin rakastuneita. Tuntui niin kotoiselta, kun molemmat vastasivat piispan "tahdotko" kysymykseen "joo". Muistan, kun joskus kotokylässä Koskuella joku vastasi samalla tavalla papin tiedusteluun. Ruotsalaiset saivat varmaankin moninkertaisesti häihin sijoittamansa kruunut takaisin median myönteisenä julkisuutena ympäri maailmaa. En silti lämminnyt sille kokoomusnuorten esitykselle, että Suomesta pitäisi tehdä kuningaskunta. Mistä meille yhtäkkiä kuninkaallisia saataisiin. Olisihan noita ylijäämä prinssejä tai prinsessoja tarjolla, mutta ei se ole aivan sama kuin oma. Prinsessa Madeleine olisi kaunis ja vapaa, mutta ei taida olla sopivaa sulhasehdokasta. Kanervan "ikelle" ei sovi vinkata. Kaikenlaisia tutkimuksia tehdään ja julkaistaan. Eilen julkistettu känniajajien tutkimus toi kyseenalaista kunniaa perussuomalaisille. On hyvin kyseenalaista vetää 1000 hengen otoksesta kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Jos minulta olisi kysytty olenko ajanut kännissä ja jos olisi ollut tarve asia myöntää, olisin ilman muuta sanonut puoluekannakseni vaikkapa kepun. Näin luulen nytkin käyneen. Saihan siinä Perussuomalaisille taas pienen jäynän tehtyä. Kuinka mielekästä ja tarpeelllista tuollaisia tutkimuksia on tehdä, se on kyseenalasita. Kaikilta kännissä ajajilta pitäisi otta kortti vähintäin vuodeksi pois ja auto valtiolle. Sitten nähtäisiin minkä puolueen miehiä ja naisisa olisi eniten kävelymiehinä. Loppukevennys on tällä kertaa tuolta sairaalamaailmasta. "Mielisaarairaalassa otetut kuvat olivat pääasiassa onnistuneita, vaikka osa olikin vähän tärähtäneitä". |
Olematon vaikutusvaltaKeskiviikko 16.6.2010 klo 21.41 Useasti ovat ns. valtapuolueiden, kepu, kok, ja sdp:n kuntapolitiikan edustajat kertoilleet kuinka heillä on suorat ja toimivat suhteet jopa ministeritasolle asti. Eilen olin mukana Parkanon kaupungin delekaatiossa ministeri Häkämiehen pakeilla. Tarkoitus oli vaikuttaa puolustusministeriön päätöksen tekoon Parkanon varikon suunniteltujen supistusten ja mahdollisen myöhemmin tapahtuvan lakkautuksen osalta. Ei paljon ynseämmin voi ministeri delegaatioon suhtautua, kuin mitä Häkämies suhtautui. Kaikki mitä hänelle kerrottiin oli kuin puulle olisi puhunut. Ei minkäänlaista vastakaikua. Kyllä voi ministerin virka mennä hattuun! Kansanedustajia oli asiasta informoitu aikaisemmin. En tiedä mikä vaikutus yleensä kansanedustajilla ministereihin on. Näillä hallituspuolueidenkaan kansanedustajilla ei minkäänlaista. Muistan siihen aikaan, kun Lea Mäkipää oli kansanedustaja ja Urpo Leppänen ja Pekka Vennamo ja myöhemmin Raimo Vistbacka ministereitä, silloin kansanedustajia kuulivat ainakin omat ministerit. Silloin myöskin maakunnan ääni kuului. Kepun henkilövalinnoista puolet osui kohdalleen. Kiviniemeä viedään vähän ajan päästä kuin laskiämpäriä. Kunhan nyt saadaan vartalo ja sääret ensin katsastettua ja tietysti kotialbumin kuvat. Eli tärkeimmät asiat ensin. Sitten myöhemmin keritään miettiä sellainen pienempi asia millä Suomen velankasvu pysäytetään. Kokoomuksen ja RKP:n ökypohatta Vahlroosilla oli siihen omat lääkkeensä. "Köyhiä ja työttömiä lakataan hyysäämästä, heille on turha jakaa sosiaaliapua". Kunhan Vahlroos saa tukiaismiljoonansa, niin sillä tämän maan asiat pysyvät kunnossa.Tässä saa Kiviniemi oivaa täsmätietoa miten maata pitää johtaa! Viimekertainen "vitsini" ei kai auennut kaikille. Yritetään nyt helpompaa. Mistä tietää, että ihminen on vanha? Siitä kun joutuu miettimään kumman merkin laittaa lauseen "Mitä minä sanoin, loppuun" , kysymysmerkin vai huutomerkin. |
Kepulipelit menossaLauantai 12.6.2010 klo 16.42 - Reijo Tänään on taas oikein hyvä päivä palata blogin pariin. Vettä tulee, kuin Esterin ... jne. Onneksi tuli aamulenkki tehtyä ennen sadetta, joten levollisin mielin voi taas heittää uusia perunoita ja silliä nassuun. On ne niin hyviä. Vielä "pohojalaasehen talakkunajauhoon" tehtyä talkkunaa päälle, niin kyllä kelpaa. Uutiset, niin televisiossa, radiossa, kuin lehdissäkin ovat viime päivinä olleet kovin vaihtelevaisia. Kepu teki sitä ja kepu teki tätä, välillä myöskin kokoomus ja varsinkin Kanerva. Ei ainakaan voi kumpikaan porukka syyttää mediaa uutispimennosta. En tiedä miten kansalaiset asian mieltävät. Ehkä vähän vähemmälläkin kepu-sekoomus tulvalla selvittäisiin. Perussuomalaisten ja ehkä muidenkin puolueiden kannalta paras ratkaisu kepun johtajien kisaan olisi Kiviniemi puheenjohtajaksi ja Korhonen puoluesihteeriksi. Eli tämä " puolirikollisten joukkio" Korhosen johdolla, niin kuin päätoimittja Laaninen Korhosen ympärillä pyörivää joukkoa nimitti, saisi jatkaa. Kiviniemi olisi sopivan pehmeä tämän joukon vietäväksi. Tätä kirjoittaessa Kiviniemi ja Pekkarinen ovat selviytyneet toiselle kierrokselle. Kiviniemi voittanee yllättävänkin niukasti? Näin saunapäivänä sopii loppuun toteamus: "Saunottajan paras asiakas on vastapäinen mies!" |
Kesä meneeTiistai 8.6.2010 klo 20.51 - Reijo Kesä tuntuu kuluvan vauhdilla. Ensi kuun jälkeen on jo Elokuu! Onko se tosiaan niin, että iän mukana myöskin päivät kuluvat yhä nopeammin. Nuorena, kun odotti, että saa ajaa mopolla tai vähän myöhemmin ajokortti ikää, tuntui vuodet älyttömän pitkiltä. Viikonloppuna, kun tapasi lakkiaisissa eri ikäisiä ihmisiä, myöskin useita nuoria, samat ajatukset olivat pinnalla. Mopokortti ja mopo, ajokortti ja auto. Kuvio on sama kuin ennenkin. Tietysti vaatimustaso kasvaa. Ei mitään "tossumopoja", vaan kunnon prätkä. Yleensä tuollaiset "sukujuhlat" jota lakkiaisetkin lähinnä ovat, on mukavia tapahtumia. Tänäpäivänä niin vähän ollaan sukulaisten kanssa tekemisissä, yleensä vain häissä ja hautajaisissa, että niille harvoille kerroille jää paljon keskeneräisiä juttuja kertomatta ja puimatta. Yleensä sitten tapaamisen jälkeen vannotaan, että parannetaan tapoja ja pidetään tiiviimmin yhteyttä. Saas näkee? Politiikassa eletään kiivasta aikaa. Eduskuntavaalien ehdokas asetelmat valmistuvat pikkuhiljaa. Perussuomalaisilla on jokaisessa piirissä runsauden pulaa. Ainakin omasta mielestään päteviä, viisaita, ja varsinaisia ääniharavia on tarjolla tavallista runsaammin. Hieman voisi tietysti käyttää monikin itsekritiikkiä ehdokas halukkuudessaan. Olenko minä puolueen kannalta paras mahdollinen ehdokas? Onko minulla annettavaa puolueelle ja ennenkaikkkea äänestäjilleni? Eduskuntavaalit voittaa se puolue, joka saa uskottavan ehdokaslistan ja toteuttamiskelpoisen vaaliohjelman, joka tasapuolisesti huomioi ihmisten tarpeet asuivatpa he missä maan kolkassa tahansa. |
Onnea ylioppilaat ja ammattiin valmistuneetTorstai 3.6.2010 klo 21.02 - Reijo Ylioppilaslakin saaminen ja ammattiin valmistuminen ovat suuria saavutuksia nuoren elämässä. Vaikka molemmat ovat eräänlaisia päätepisteitä, samalla ne ovat alkuna uudelle. Ammattiin valmistuminen ei takaa välittömästi työpaikkaa ainakaan tänäpäivänä. Siihen yhteiskunnan tulisi erityisesti panostaa, ettei yksikään nuori joutuisi pitkiä aikoja olemaan ilman työ- tai opiskelupaikkaa. Eilispäivänä oli eläkefoorumissa. Eri alojen asiantuntijoilla kaikkein suurin huoli tuntuu olevan siitä, miten jatkaa työuria loppupäästä. Ainakin yhtä suuri tai suurempikin huoli pitäisi olla siitä, että työuria jatkettaisiin alkupäästä. Kymmeniätuhansia nuoria on vailla työtä. Eivät voi kerryttää omaa eläkepottiaan. On väärin ajatella niin, että tämän hetken nuoret maksaisivat suurten ikäluokkien eläkkeitä. Suuret ikäluokat ovat maksaneet omaa eläkekertymäänsä koko työssäoloaikansa. Jopa niin, että eläkevaroja kerättiin palkasta aikaisemmin, ennen kuin se alkoi kerryttää omaa eläkettä. Eläkerahastoista on otettu rahoja valtiontalouden paikkaamiseen. Siitä huolimatta eläkerahastoissa on rahaa niin paljon, että hyvin hoidettuna kaikki tulevat aikanaan saamaan ansaitsemansa eläkkeen. |
Voikukkia ja "kalluppia"Keskiviikko 26.5.2010 klo 20.46 - Reijo Minä olen löytänyt ajattelevan ja sen mukaan käyttäytyvän kasvin. Tai en minä sitä löytänyt. Varmaan moni muukin on samojen keltaisten kukkien kanssa taas nurmikollaan paininut. Nyt minä keksin, että aivan selvästi voikukka osaa ajatella. Kun voikukka kuulee ruohonleikkurin äänen, se ikäänkuin painuu kyyryyn ja niin lyhyelle ei leikkurinterää voi asettaakkaan, että kukkavarsi katkeaisi. Kun saat nurmikon leikattua ja tarkastelet työsi jälkiä, kaikki näyttää hyvältä. Ei kukan kukkaa. Vartooppa kun tulee seuraava päivä nurmikko keltaisenaan kukkia jotka tuntuvat jopa naureskelevan sinulle, taas menit halpaan. Perussuomalaisten kannatus on tämän kevään aikana käyttäytynyt vähän voikukkamaisesti. Aina kun tulee lunta tupaan, niin vähäksi aikaa kyyryyn ja sitten entistä ehonpaan kukoistukseen. Gallup lukemat alkavat olla siinä mitassa, että nopeampi kasvu ei enää olisi hyvin hallittavissa. Niin kuin Timo sanoo," kun reki liikkuu, on kyytiin tulijoita". Näin se on ollut eduskuntavaaliehdokkaidenkin osalta. Valitettavaa on, että tällä kertaa joudutaan Pirkanmaallakin karsimaan hyviäkin ehdokkaita. Pirkanmaan Perussuomalaiset asettivat eilen seitsemän ehdokasta. Hyviä ehdokkaita naisia ja miehiä. Monilta aloilta, eri ikäisiä, jokaiselle äänestäjälle sopivia. Lisää nimetään kesäkuun loppupuolella. |
Hellettä piisaaPerjantai 21.5.2010 klo 13.15 - Reijo Ainakin vielä jonkun päivän. Kesäiset kelit tähän aikaan vuodesta ovat tilastojen mukaan poikkeuksellisia. Ilmeisesti parin päivän päästä palataan taas normaali aikaan. Kuitenkin kevään tulo oli viikon verran myöhässä normaalista, joten se kai aiheutti sen, että lämpöaalto sitten tasoitti myöhästymisen. Perunat on varmaan tykänneet köllötellä lämpimässä mullassa. Ei nyt ehkä ihan Juhannukseksi, mutta pian sen jälkeen saadaan uutta perunaa omalta maalta. Mikäli ei takatalvi yllätä. Joskus 70-luvun taitteessa muistan, kun helluntaita vietettiin samanlaisessa helteessä kuin näinäkin päivinä. Sitten touko-kesäkuun vaihteessa tuli lunta kymmenen senttiä yhden vuorokauden aikana. Ei se tietysti pitkään ollut, mutta kaikki on mahdollista. Politiikassa lähes joka päivä annetaan uusia vaalitäkyjä Perussuomalaislle. Kreikkalainat, poliittiset virkanimitykset, reumasairaalan alasajo, työttömyyden kasvu, pakolaiset ja niihin liittyvä hallitsematon maahanmuutto, onhan siinä syntilistaa yhdelle hallitukselle. Jopa muiden puolueiden kellokkaiden äänessä alkaa olla epätoivoa. Miten pystytään kunnialla selviytymään vaaleihin asti. Sinne suunnitellaan joitakin täkyjä, joilla kansaa pyritään hämäämään. Esim. ns. takuueläke on tulossa voimaan ensi vuoden maaliskuussa. Siinä alempia eläkkeitä korotetaan sen verran, kuin normaali indeksi nousu edellyttäisikin. Tämäkin naamioidaan niin, että hallituksesta tulee suuri hyväntekijä. Tällaisia täkyjä tulee syksyn ja talven mittaan muitakin, muuten ei hallitus selviä takapuolen kastumatta. |
Populisteja kaikki tyynniTorstai 13.5.2010 klo 13.51 - Reijo Kaikki jotka puolustavat suomalaista veronmaksajaa, ovat hallituspuolueiden mukaan vastuuttomia populisteja. Tällaisia kommentteja saivat osakseen ne jotka uskalsivat eduskunnassa vastustaa Kreikalle ( tai oikeammin saksalaisille ja ranskalaisille pankeille) annettua lainarahaa. Tai pitäisikö sanoa lahjarahaa. Jopa niidenkin puheissa jotka ovat kiivaimmin asian puolesta olleet, on suuri epävarmuus siitä, tuleeko raha koskaan takaisin, vai maksetaanko Suomen 8 miljardin euron takuusäätiöstä lisää. Vielä muutama päivä sitten Vanhanen piti Kreikka lainaa hyvänä sijoituskohteena, mutta hieman on ääni kellossa muuttunut. Suomi joutuu tänäkin vuonna ottamaan omiin velkoihinsa lisää velkaa 13 miljardia euroa ja nyt lisäksi tämä Kreikka osuus. Luulisi heikompaa hirvittävän, mutta ei meidän Mattia ja Jyrkiä! No nyt on kuitenkin kesä ja kärpäsiä tulossa, on köyhälläkin ystäviä. Tänään lämpömittari huitelee 20 asteessa ja ensi viikolla pitäisi vielä parantaa. Kummasti tuo kesän tulo ihmismieltä piristää. Vaikeat ja hankalatkin asiat tuntuvat käpertyvän lämpimässä auringossa paljon pienemmiksi. Toisaalta se osoittaa sen, kuinka paljon me murehdimme sittenkin turhista. Niin kauan, kun Luoja suo meille suhteellisen terveitä elinpäiviä, olkaamme kiitollisia niistä. Kun meidän oma jokapäiväinen elämämme on tasapainossa, olemme kaikkien hankalienkin asioiden yläpuolella. Silloin meillä on mahdollisuus olla ystävänä ja tukena niille, joiden elämää sairaus tai jotkut muut ylipääsemättömät vaikeudet hankaloittavat. |
Rahaa KreikkaanTorstai 6.5.2010 klo 19.51 - Reijo Perussuomalaisille tarjotaa vaalitäkyjä päivittäin. Suomi niminen valtio, joka itsekin velkaantuu hurjaa vauhtia on valmiina ilman mitään murinoita valmiina lahjoittamaan Kreikalle 1,6 miljardia euroa. Vanhasen tai Kataisen väitteet tai uskomukset siitä, että rahat tulisivat korkojen kanssa takaisin, voi jättää omaan arvoonsa. Jos näin olisi eihän mitään ongelmaa Kreikalla olisikaan. Kyllähän maailmalta edelleen rahaa saa korkoa vastaan, jos on vakuutta takaisin maksusta. Kataisen pelottelut työpaikkojen menettämisillä tuntuvat aika ihmeellisiltä ja helppoheikkimäisiltä. Korkeintaan muutama matkailualan paikka, jos Suomalaiset alkavat boikotoida Kreikan matkailuaan. Kreikka ei Suomesta juuri mitään osta joten sen kaltainen työpaikkojen menettäminen ei ole kovinkaan todellista. Miksi ei Kreikkaa heivata vallan ulkopuolelle koko euro alueesta ja keittäkööt itse soppansa. Suomalaiset ovat lähinnä miljardi sijoituksellaan pelastamassa Saksalaisia ja Ranskalaisia pankkeja. Kun Matti ja Jyrki ovat luvanneet tähän lähteä, niin menkööt itse mukana. Luulenpa ettei kukaan jää kaipaamaan. |
Vappu, kevään juhlaPerjantai 30.4.2010 klo 19.38 - Reijo Parkanon kaupunginvaltuusto kokoontui pari päivää sitten merkittävään kokoukseen. Valtuuston yksimielinen päätös oli jatkaa kuntaliitosneuvotteluja ja hakea hankkeelle valtion selvitysmiestä. Jos valtiolta tällainen mies mukaan tulee, on se kunnille helpotus ainakin rahallisesti. Valtio kustantaa siinä tapauksessa selvittelyn. Selvitettävää hankkeessa riittää vielä yllin kyllin. Kankaanpään Juhantalo yrittää tehdä politiikkaa eduskuntavaalien alla. Vaikka kepun valtuustoryhmä ilmoitti olevansa yksimielisesti yhdistymisselvittelyn takana ja samalla hyväksyvänsä mahdollisen uuden kunnan suuntautumisen Pirkanmaalle, Juhantalo pelaa omaa pelin politiikkaansa, jossa ei faktatiedoilla ole paljon tilaa. Aika näyttää miten käy. Valitettavasti Karvia oli niin voimansa tunnossa, että irtaantui kuntajoukosta. Miten kävisi, jos valtio jostain syystä poistaisi kunnilta syrjäseutulisän? Se tietäisi Karviallekin melkoista tulojen menetystä! Tämän päivän yleisradion gallup tutkimus antoi Perussuomalaisille jonkinlaisen vappulahjan. Prosenttiyksikön nousu kannatuslukemissa lähelle kahdeksaa prosenttia ja ohi vasemmistoliiton on merkittävä nousu varsinkin, kun tuo Soinikin on vielä Brysselissä. Mitä se onkaan sitten, kun Timo pääsee taas vauhtiin. Huomenna juhlitaan Vappua, kuka minkäkin aiheen takia. Toisille se on työväen, toisille ylioppilaiden ja osalle kevään juhla. Olkoon juhlimisen aihe mikä hyvänsä, juhlitaan kuitenkin maltilla ja sivistyneesti. Yksi asia on jäänyt ihmetyttämään. Vappuaattona kaupat sulkevat kello 18.00, mutta Kiirastorstaina, Pitkäperjantain aattona vasta kello 21.00. Onkohan arvot ihan kohdallaan?? Siitä huolimatta kaikille Hyvää Vappua eli niinku ruattalaaset sanoo "Glara vappen" tai jotakin sinne päin. |
Mielenrauhaa....Sunnuntai 25.4.2010 klo 17.41 - Reijo Jotenkin tuon otsikon tapaan toivottelee Stiller pressiklubissaan. Samaa täytyy toivotella joillekin vaalikuumetta poteville( mm.Kaukolle). Kun tässä vaiheessa jo lähestyvät vaalit aiheuttavat kovin lämpöisiä tunteenpurkauksia, niin mitä se onkaan sitten, kun vaaleihin käydään? Kokoomus asettaa mahdollisesti oman ehdokkaan Parkanosta, onko se Kaukon vaimo, sen aika näyttää. Liian aktiivisella osallistumisella etukäteen saattaa menettää nekin äänet, jotka mahdollisesti on saatavissa. Perussuomalaiset asettavat alueelta oman ehdokkaan ja siihen ei vaikuta muiden ehdokkaiden mukaantulo. Kuitenkin niin, että ainoa mahdollinen läpimenijä tulee Perusuomalaisten riveistä. Mielenrauhaa saatiin tänäänkin Parkanon kirkossa Kuortaneen urheiluopiston liikuntapapin puheista. Saarnankin voi pitää niin, että siihen sisällytetään myöskin ruumiin terveyteen liittyvää sanomaa, eikä pelkästään sielunravintoa. Nuori naispastori tuntui olevan oikeassa tehtävässään tuodessaan hengen ravintoa urheilijoiden elämään ja urheilukasvatukseen. Ihminen on kokonaisvaltainen olento. Sitä on "ruokittava" kaikilla niillä ravinteilla mitä koko ihmisruumis ja sielu tarvitsevat. Vain näin ihminen voi pysyä tasapainossa itsensä ja ympäröivän maailman kanssa. |
