Voihan Hakkarainen

Torstai 2.8.2018 klo 13.34 - Reijo


Tänä viikonloppuna ei tarvi miettiä mitä tekisimme. Kolme päivää olemme Pirkanmaan Erämessujen talkoissa. Kohtuullisen mukava sääkin taitaa messuja suosia. Hyvä sää tietää sitä, että väkeä on myöskin liikkeellä. Perjantai iltapäivällä käydään myöskin ottelu pesäpalloherruudesta. Kaupunginvaltuusto vastaan Parkanon -60 luvun Suomisarjan pelaajat. Eräs entinen parkanolainen opettaja ja pesäpallon Suomisarjan pelaaja vastasi, kun keskustelimme mahdollisesta pelin voittajasta, että häviämistä hän vihaa. Siinä sitä on motiivia hyvälle peliyritykselle. Varmasti nautittavaa katsottavaa. Ei niinkään pelitaidollisesti, mutta hauskojen tapahtumien takia.

Pikkuhiljaa aletaan kotimaan politiikassakin päästä esiin joko osaamisella tai tyhmyydellä. Tämän viikon nimet Hakkarainen(kuinkas muuten) ja vihreiden lakiasianainen/Touko Aalto. Molemmissa hieman samaa vikaa. Laki ei koske meitä, on molemmilla agendana.  Hakkarainen asustelee kerrostalon kellarin saunatiloissa, jota ei ole asunnoksi hyväksytty ja on nostanut 30000 euroa eduskunnalta korvausta asumisestaan Helsingissä. Tosin saman puolueen Vähämäki, joka on kimpassa saunatilat vuokrannut ei ole Hakkaraista paljon paikalla nähnyt. No, tietysti pääasia, että kulukorvaus juoksee.

Vihreiden Pennanen luuli olevansa joku tärkeä henkilö, joka voi pysäyttää lentokoneen lähdön. Toki se onnistuikin, mutta samalla Pennanen lensi ulos koneesta. Touko Aalto riensi tietysti puolustelemaan työntekijäänsä ja ilmoitti samalla hyväksyvänsä laittoman mielenilmauksen. Rikollisiakaan ei vihreiden mielestä voitaisi karkoittaa Suomesta. Toivottavasti tätä ei lakaista maton alle, vaan kirjoitetaan vihreille asiaan kuuluva korvauslasku lentoliikenteen häirinnästä.

Trumppi taas esitti oikein Trumppimaisen esityksen "Venäjä tutkinta on lopetettava". Tottakai, muuten paljastuu kuka on Venäläisten USA:n vaaleihin sekaantumisen tilannut. Tuskin veikkaan väärin, jos nimi alkaa T:llä.

Sinisten gallupmittausten numeroilla on spekuloitu ja pidetty puolueen selviytymistä olemattomana. Kun aikanaan Persujen kannatus oli 0.6 % pääsi Raimo Vistbacka eduskuntaan ja seuraavissa vaaleissa olikin jo viisi edustajaa. Hyvin ehditään mukaan!