Hölmöilyä persuissa.

Perjantai 30.11.2018 klo 9.43 - Reijo


Vaihtelevaista tämä "talven" sää. Eilen vielä hiihdeltiin Helenan kanssa Käenkoskella mukavassa pikkupakkasessa. Tänään vesisadetta. Tykitetty lumi kyllä kestää vähän sadettakin, mutta eihän tuo kovin hauskaa sateessa ole. Pitänee vain keskittyä Lillehammerin hiihtojen seuraamiseen. Toki pitää poiketa Turusen Kaukon vaalisapuskoilla ja Kolmostien terveyden hallituksen kokouksessakin. Eli hyvin on ohjelmoitu tämäkin päivä.Tulihan tuota jo 30 km hiihdeltyä Kukkuullakin. Reilusti yli sata kilometriä jo alkaneelle talvelle. Hyvä me. 

Seurakuntavaalien jälkikaikuna Helena sai kirkkopalveluiden myöntämän kultaisen ansiomerkin 30 vuoden seurakuntatyöstä. Ja ainakin neljä vuotta taas jatkuu. 

Merkillistä tuo kuntapolitiikka. Tekninen lautakunta voi ihan "piruuttaan" pitkittää päätöksentekoa vanhan koulun purkamisasiassa. Päätöksen voisi tehdä, joko kielteisen, tai myönteisen, mutta ei mitään päätöstä, on aika onnetonta. Kun pitkittäminen tapahtuu kiusantekona, se on merkillistä kunnallisdemokratian käyttöä.

Vaikka en millään tavalla "rakastakaan kokoomuslaisia", niin Lempääläisen persuvaltuutetun uhkailut kokoomuslaisten ampumisella ja saman kaverin aikaisemmat toilailut ylittävät kyllä järjenkäytön rajat. Siitä olen mielissäni, etten enää ole Pirkanmaan persuissa pj:na enkä muutenkaan koko lafkassa. Ei tarvi selitellä hölmöilyjä. Samaa miettii varmaan myöskin Timo Soini, jolle aina joka hölmöilyn jälkeen työnnettiin mikki kurkkuun, kun joku persu hölmöili. Eli aika usein. Toki myöskin Halla-aholta kommenttia kyseltiin, mutta meni varmaan niin lähelle hänen omaa ajatusmaailmaa, että aiheutti lähinnä hymistelyä! Samaa sarjaa ovat eduskunnan kyselytuntien Persujen kyselyt asiasta, jonka ovat jo valiokunnissa hyväksyneet. Halla-ahon herätykset ja ohjeet ovat olleet vähän myöhässä. Tokihan siellä Persujen laskukonekin raksuttaa vähän hitaalla, kun tarjotaan ansiosidonnaista päivärahaa eduskunnasta pois jääville. Tämä on parempi tarjous, kuin sopeuttamiskorvaus jota persut vastustaa. Toki persuillakin monta tippuu tuolle rahalle, että olisiko oma lehmä vähän ojassa?