Kotona taas.

Lauantai 26.1.2019 - Reijo


Kaksi lämmintä viikkoa Mexicossa ja paluu Suomen pakkasiin. Lämpötilaero noin 40 astetta tähän hetkeen. Varsin mukavaa, kun autoa piti kaivella hangesta Vantaan Jumbon parkkialueella. No, löytyihän se sieltä ja hienosti dieseli lähti käyntiin heti ensi pyöräytyksellä, vaikka kovaakin pakkasta oli kai ollut parin viikon aikana. Puerto Vallarta, jossa pari viikkoa ystäviemme kanssa majailimme on hyvin rauhallinen lähes Helsingin kokoinen asukasluvultaan oleva kaupunki. Vain tunnin lentomatkan päässä oleva pääkaupunki Mexico City on sitten jo oma lukunsa. Väkimäärää ei varmasti kukaan tarkkaan tiedä, mutta n. 20 miljoonaa lienee hyvä arvaus. Siellä myöskin voi välillä tuntea olonsa turvattomaksi, vaikka poliiseja onkin joka nurkan takana. Poliisi on myöskin tehokas. Poliisi voi yllättää esim. ryöstön yrittäjän itse teossa. Parhaassa tapauksessa tuomiokin, eli nappi ottaan tulee jo ennen kuulustelua! Samaa amerikkalaista touhua, kuin Trumpin amerikassakin. Aseita vaan lisää ja väestön kasvun hillintä on hoidettu. Trumppi ei Puerto Vallartassakaan nauti kovin kovaa suosiota. Vapaasti suomennettuna "paska-Trump" tauluja myytiin matkamuistoiksi. Ihan oikeassa varmaan ovat. Nyt ollaan valmiita rakentamaan aitaa, kun ensin on käyty ryöväämässä Mexicolaisten malmivaroja, niinkuin suomessakin. San Sebastianin kaupunki oli oiva esimerkki mitä tapahtuu, kun malmivarat loppuu. Entisessä 20000 asukkaan kaupungissa oli vielä asukkaita noin 600. Turistit vielä ylläpitävät ylimitoitettuja palveluja kaukana muista taajamista. Mexicon puolella on paljon amerikkalaisia yrityksiä, jotka käyttävät paikallista halpatyövoimaa hyväkseen. Niin kauan naapureista on hyötyä, kun se hyödyttää Trumpin hallintoa. Samaa tuo meidän paikallispersu Sammattikin julisti. Työperäinen maahanmuutto olisi kai suotavaa. Mutta ei taida ihan sopia persujen ohjelmaan, ainakaan jyrkimpien kannanottojen mukaan.

Halla-aho olikin käynyt menny viikolla lupailemassa Parkanossa ja Kihniöllä kuuta taivaalta. Pieneläkeläisetkin saavat odotella reiluja korotuksia, jos joku persut hallitukseen kelpuuttaa. No meneehän ne lupaukset Rinteen kanssa yksiin. Kun demarit eivät ole olleet oikein persuille myötämielisiä, niin yhtälö ei oikein toimi. Merkillistä ettei kumpikaan porukka niitä ole toteuttanut silloin, kun siihen on ollut mahdollisuus. Olisiko se siinä, että pitää löytyä rahatkin lupauksiin.

Kansanedustajaehdokkaitakin alkaa olla lähialueelta ihan riittämiin. En lähde tässä arvioimaan kenenkää mahdollisuuksia varsinkaan, kun itse en useista houkutteluista huolimatta ole mukaan lähdössä. Se juna meni jo viime vaaleissa Mäkipään takinkääntöön. Tuskin kuitenkaan Parkanosta vieläkään nähdään kansanedustajaa, vaikka parikin ehdokasta ainakin on mukana ja Kihniöstä vielä yksi lisää. Onnea vaan yritykseen.