Huijareita on heitä?

Perjantai 12.7.2019 - Reijo


Kesä, vaikka ei nyt kovin kesäinen ilmojen puolesta olekkaan, on kuitenkin aikaa jolloin ihmiset liikkuu reilusti enemmän, kuin muina aikoina. Tämä näkyy myöskin ystävien ja sukulaisten vierailuina. On oikein mukavaa ottaa vastaan sellaisiakin vieraita joita näkee ehkä kerran kesässä, tai harvemminkin. Tälle kesälle on sattunut jo useita sukulaistapaamisia, joita ei yleensä satu, kuin häissä tai hautajaisissa. Mukava näin.  Maanantai ja Tiistai päivä meni Tampereella Marjon, Villen ja poikien kanssa Lapinniemen kylpylän majoituksessa. Keskiviikkona  oli heillä Särkänniemi päivä ja me lähdemme viikonlopuksi taas Saarijärven maisemiin. Vähän asiaakin ja mukavaa yhdessäoloakin noin kymmenen hengen joukolla. Mielenkiintoinen lienee kansanparantajien "pomon" Päiviö Vertasen esitelmä.

Antti Rinne ja SDP huijasivat viimmeisen päälle eläkeläisiä. Alkuperäinen "vappulupaus" oli sata euroa puhtaana kaikille alle 1400 saaville eläkeläisille. Viimeinen lupaus on 50 euroa takuueläkkeisiin ja 31 euroa tonnin eläkkeisiin ja muutama euro ehkä sinne vähän isompiin. Epäselväksi jäi onko nämä puhtaana käteen? Niin tai näin, hyvä huijaus. Ministeri Pekonen kehtasi vielä kehua, että on ainutlaatuinen korotus. Viime hallituskaudella takuueläkkeitä nostettiin kahteen kertaan 25 euroa ja se oli kai mitätön korotus. Näin ne kommarienkin käsitykset muuttuu.

Tv:ssä kerrottiin nettihuijareista joiden alkuperämaa oli pääasiassa Nigeria, tai saman alueen maat. Kovin moni suomalainenkin oli noihin rakkudella höystettyihin lupauksiin sortunut ja antanut rahaa milloin milläkin tekosyyllä. Vaikka ovat säälittäviä yksilöitä näihin sortuneet, niin kyllä normaali järki pitäisi säilyttää, vaikka kuinka tuntuisi houkuttelevalta. Toki tällaisia huijauksia tapahtuu Suomessakin, jopa sukulaisten kesken, mutta niissä on kuitenkin jonkinlainen takaisin saannin mahdollisuus. Joskus lupaukset vain unohtuvat jonnekkin ja sitten ollaan hyvin polleeta niinkuin ei olisi mitään tapahtunutkaan.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini