Media kohtelee puolueita myötäkarvaan

Perjantai 19.7.2019 - Reijo


Tällä viikolla käypi niin, että usean vuoden perinne Suomi-Areenasta jää väliin. Ei nuo ilmatkaan ainakaan alkuviikosta suosineet. Lauantai on varattu Alajärvelle Onni pojan synttäreille. Sunnuntaina varattu liput Jalasjärven Ylivalliin Fällyteatterin näytökseen, "Aika tavaran kaupitteloo". Kovin suosittu esitys, kun yritin lippuja varailla niin Sunnuntain ylimääräiseen näytökseen vasta oli tilaa. Pohjalaisittain valokkia, eli parkanolaisittain muuramia, tai lakkoja käytiin keräilemässä muutama litra. Siltä osin kiintiö tuli täyteen. Mustikka ei vielä tällä korkeudella ole kunnolla kypsynyt. Ehkä parin viikon päästä.

Perjantai-iltana täytyy poiketa Parkanon torille parkanolaislähtöisen MM-jääkiekkoilijanToni Rajalan kultajuhlaan. Kovasti on poika kasvanut siitä, kun äitinsä oli meillä töissä ja poikkeili koulumatkallaan kahviossa.

Yritän aina välillä välttää persuista mitään kirjoittamasta, mutta riittävästi kun hölmöilevät, niin pakko on. Persuporukkaa oli äärioikeiston kesäleirillä, jossa mm. Soldiers of Odinin joukkoa oli mukana samoissa pippaloissa Pirkanmaalta oli ainakin jokunen mm. Tampereen persujen hallituksen jäsen, jonka mukana oloa en yhtään ihmettele. Kun leirillä käytetään ampumataulujen maalikuvina ministerien naamoja, niin ei tunnu ihan terveeltä. Menee aika lähelle tämän joukon esikuvaa, erästä saksalaista viiksiherraa. Häntä kutsuivat kannattajat "mestariksi" Samoin näyttivät jotkut persut kutsuvan puheenjohtajaansa viime vaalien alla. Timo Soinille työnnettiin aikanaan mikrofoni kurkkuun heti, kun joku kolme ääntä saanut kunnallisvaaliehdokas möläytteli sopimattomia. Nyt persupuheenjohtajaa silitetään myötäkarvaan, vaikka jopa kansanedustajat puhelevat törkeyksiä, eikä ole mitään kommentoitavaa!

Suomi-areenan keskustelut ovat viime vaalien alla kuultujen liturgioiden toistoa. Lupaukset ovat edelleen aika hulvattomia. Lääkäreitä lisätään, hoitajia lisätään, poliiseja lisätään. Italiasta tuodaan lisää maahanmuuttajia. Ehkä vielä Irakistakin ja Syyriasta. Veronmaksajien piikki näyttää olevan levällään auki. Näitähän Rinne vaalien alla lupailikin, mutta maksajan kohta jäi mainitsematta.