Hallitus relaa...

Perjantai 16.8.2019 - Reijo


Perinteinen vuoden pesäpallo-ottelu käydään tänään, perjantaina tällä kertaa Kihniön kunnan luottamushenkilöt/virkamiehet vastaan. Mielenkiintoinen ottelu. Kihniö ei huonolla joukkueella lähde kisailemaan, mutta huono joukkue ei ole meilläkään. Vaikka taas ollaan muka "leikkimielisessä" kisassa niin totinen peli tulee olemaan. Joutsenlahden Anssikin haasteli ensi viikonvaihteessa SM- maantiejuoksujoukkueeseen, mutta siitä jouduin tällä kertaa kieltäytymään. On tuo juoksuharjoittelu jäänyt valitettavan vähiin tänä kesänä.

Maanantaina aloitellaan taas kuntapolitiikkan tekoa kaupunginhallituksen kokouksella. Ilmeisesti aika pian myös aloitetaan talousarvion valmistelua. Kuntien tulot alkavat kutistua verotulojen ja valtionosuuksien alenemisilla. Rinteen hallitus ei tähän tuo mitään helpotusta. Pikemminkin päinvastoin. Joihinkin alempiin tuloluokkiin luvataan pieniä verohelpotuksia, elleivät jää nekin lupauksiksi. Samaan aikaan tupakan ja polttoaineiden verotusta kiristetään tuntuvasti. Nämähän ei tietysti vaikuta pienituloisille. Ei kai pienituloiset nyt autoilla aja, tai jos ajavat, niin varmaankin sähköautoilla! Tupakkavero saa puolestani nousta vaikka vähän reilummin. Sekin tietysti joihinkin koskee. Myöskin pienituloisiin.

On meillä aika heikko hallitusporukka. Erilaisten avustajien määrä on jossain vähän alta sadan. Menot palkkoihin n. 30 miljoonaa vuodessa. Tarviiko siinä ministerin enää itse ymmärtää mitään muuta, kuin jonkinlaisen lukutaidon osata? Ilmankos valtiontalous taas sukeltaa pahasti miinukselle siitä huolimatta, että suunnitelmissa on myydä valtion omaisuutta muutamalla miljardilla. SAK:n vaatimuksesta hallitus on valmis purkamaan myöskin kiky sopimuksen, jolla kuitenkin tutkimusten mukaan viime hallituskaudella työllistettiin 20-40000 työtöntä. Ainakin kuntatyönantajat ovat sopimuksen jatkamisen kannalla.

Kimmo Elomaa sai tuomion törkeästä veropetoksesta ja velallisen epärehellisyydestä. Mitä nyt vähän persu Kiken rahoja oli Chanassa piilossa 150000€. Kike antoi pikkasen kylpytakin taskuun (10000€) ruokarahaa, että poika pärjää. Merkillisintä asiassa on, että Kike ei tiennyt, että hänen rahojaan Chanassa säilyteltiin!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini