Mitäs me riskiryhmäläiset!

Perjantai 3.4.2020 - Reijo


Jotain hyvääkin täytyy hakea tästäkin korona ajasta. Vaikka eläkeläisellä tuota aikariepua pitäisi olla, niin siitä huolimatta monia pikkuasioita on jäänyt muka "ajanpuutteen" takia tekemättä. Eilen tuli putsailtua ilmanvaihtokone ja vaihdettua sinne suodattimet. Oli jo aikakin. Seuraavana oli saunan kiukaaseen kivien vaihto. Sitäkin on suunniteltu jo kuukausia, mutta tulipahan tehtyä. Pitihän lumihommiakin vielä tehdä, vaikka meinasin etten lumivehkeitä enää hae pihaan, mutta kun pikkukenkillä ei päässyt postilaatikolle, niin pakko oli. Eilen aamulla lähdimme kahdeksalta kauppaan, kun tuo aika oli varattu lähinnä seittenkymppisille. Lidlin piha oli autoja piukassa ja kaikki riskiryhmäläiset liikkeelleä yhtä aikaa. En tiedä onko tuossa järkeä. Iltapäivä oli kaupassa jo paljon hiljaisempaa ja turvavälit olisivat paljon pitempiä. Kaupunkikin tosin tarjosi tekstiviestillä apua, mikäli tarvetta olisi. No, toistaiseksi ei ole ollut.

Pari kokousta tuli käytyä Tems:n kautta kotoapäin ja hyvin tuokin näkyi onnistuvan. Kaupunginhallitus ja Kolmostien terveyden hallitus saatiin pidettyä näin. Eläkeyhdistyksen hallituksen kokousta pidämme sähköpostin kautta.  Tuosta toimivista etäyhteyksistä kirjoittelinkin paikallislehdessä, että tuosta voi ottaa vähän esimerkkiä jatkossakin. Ei joka kissanristiäisiin tarvi lähteä satojen kilometrien päähän. Etäyhteydet pelaa vielä koronan jälkeenkin.

Tänäpäivänä elinkeinoelämä on kusessa. Töitä ei saa tehdä ja myydä ei voi mitään. Valtio lupaa kuitenkin jonkinlaisia apupaketteja. Miten ne kohdistetaan. Veronmaksajat jossain vaiheessa näitäkin maksavat. 90-luvun lamassa ei valtiolta paljon apuja herunut. Yritykset joilla ei pussi ollut kunnossa saivat mennä konkurssiin. Lainan korko oli 20 prosentin luokkaa ( nyt lähellä nollaa). Tuostakin lamasta terveet yritykset selvisivät. Toivottavasti nytkin.

Kovin se on ailahtelevainen tuo ihmismieli. Alma-Median galluppi näytti sen mikä on ollut jo ennakoitavissa. Persujen alamäki on alkanut! Vaikka galluppeihin pitää suhtautua aina varauksella, niin yllättävän selkeä oli muutos. Tuo tulos vain näyttää sen, ettei tyhjien tynnyrien kolistelu auta, jotain asiaakin pitää olla. Olematta millään tavalla demarien puolella täytyy sanoa, että harva poliitikko olisi onnistunut niin hyvin tehtävässään, kuin nykyinen pääministeri. Ei siinä auta persujen miksei , mutta kun, olisi pitänyt, arvostelu mitään. Suomi on Tanskan jälkeen parhaiten ja oikea aikaisesti hoitanut koronan pandemian leviämisen estoa.

Ja lopuksi Trumppia vähän. Parissa kolmessa päivässä tämä tuuliviiri huomasi, että hänen vähättelemänsä ja demokraattien vaalijutuksi väittämänsä korona onkin totta myöskin Amerikassa. USA:n eräs radio asema lakkasi julkaisemasta Trumpin puheiden suorat lähetykset. Syynä oli se, että niissä oli liikaa perättömiä tietoja. Aivan kuin persut somessa.