" Jotain tarttis teherä"

Torstai 10.9.2020 - Reijo


Syksy tulee, ei auta mikään. Toivottavasti vielä muutamia aurinkoisiakin päiviä, että pääsee puolukoita noukkiin. Puoli sangollista haettiin, mutta vielä raakoja, hyytelömarjaa. Reilu viikko vielä niin näillä leveysasteilla saa kunnon marjoja. Muutama aika sitten olimme Helenan kanssa viikon Tampereen Lapinniemessä. Viikko kaupungissa menee mukavasti käppäillessä kaupoilla ja mm. arboretumissa ihailemassa kukkaloistoa. Komea on myöskin Hatanpään kartano. Siinä tuli mukava päivälenkki, kun sinne ystävien kanssa käppäiltiin. Autoilu ei tänäpäivänä Tampereella ole mikään nautinto. Ratikkatyömaat on aikalailla sotkeneet liikenteen. Tällä hetkellä on aika tyhmää enää vastustaa ratikkareittien laajentamista. Kun kerran tuolle linjalle on lähdetty kannattaa reitit tehdä niin, että palvelevat mahdollisimman laajaa käyttäjäkuntaa. Nostakoot Tamperelaisetkin verot samalle tasolle, kuin naapureissakin, niin ei velkaannu kohtuuttomasti. Kun Tampereenkin veroprosentti tippuu mahdollisen Soten valmistuessa noin 8 prosenttiin, niin on siinä virka- ja luottamusmiehillä hieman ihmettelemistä. Niitä kaupunginkin hoitoon jääviä asioita kuitenkin on pitkä rivi.

Keskustapuolue ei tuottanut puheenjohtajavalinnassaan mitään yllätystä. Kahdesta liberaalista valittiin ehkä liberaalimpi. Kannatus ei nouse ainakaan vanhakantaisimpien keskustalaisten piirissä. Joku arveli, että lestariolaissiipi kaikkoaa. Tämä joukkko oli lähinnä sitä joka tuli Sipilän mukana kepuun. Aika yleisesti oltiin monissa keskusteluissa sitä mieltä, että varapuheenjohtajaksi valittu Honkonen olisi eniten "kepulainen". Ehkä hän oli kuitenkin vielä tuntematon tähän koitokseen. Voi olla, että näytelmä ei pääty tähän. Hallitus hajoaa ja tulee uudet vaalit, jotka kepu häviää ja taas haetaan puheenjohtajaa. Kokoomuksen uhoaminen hallituksen hajottajana on turhaa. Ei edes yhtenäinen oppositio pysty hallitusta kaatamaan. Kepu voi tietysti lähteä kesken kauden, jos haluaa säilyttää edes hieman uskottavuuttaan.

Kyllähän sitä uhota voi monilla asioilla. Persuista erotettu Turtiainen on saanut kymmenkunta persua esityksensä taakse jolla Suomi hakisi eroa EU:sta. Allekirjoittajista pääosa on saanut julkisuuta muuten, kuin varsinaisilla valtiopäiväteoillaan. Sankaruutta on monenlaista. Kaikki menee määrättyyn osaan kansaa. Yksi esimerkki on myöskin persu Tavion esitys, että toimeentulotuen perusosaan tehtäisiin tilapäinen korotus, joka kohdennettaisiin vain suomalaisille, tai vain lapsiperheille. Oikeustieteen opinnot lienee menneet vähän Taviolta hukkaan, kun ei niin paljon tunne perustuslakia, ettei yhdenvertaisuus perustuslaissa hyväksy eriarvoistamista. Eli kaikkia hakijoita tulee kohdella tasavertaisesti. Tämäkin esitys menee persujoukoissa täytenä. Viron veronmaksaja Veikko Valliin haluaa Tampereen pormestariksi, hoh hoijaa. Saahan sitä haluta, vaikka paaviksi.

Parkanossa ei taloustyöryhmä ole saanut vielä mitään mainittavaa aikaan. Eikä todennäköisesti saakkaan. Jokainen pienikin muutos nostaa kohtalaisen vastustuksen. Tarvitaanko Parkanossa valtuutettuja nykyinen määrä. Onko kaupungin henkilöstömäärä suhteessa asukaslukuun. Kun on monesti todettu, että meillä on 13000 asukkaan palvelut, niin "tarttisko tehrä jotain"? Mallia voisi hakea vaikka Kauhajoelta, jossa reipas kunnanjohtaja on pistänyt itsensä likoon uudistuksissa.

Pakko vähän mennä persu Huhtasaaren ihannoimaan Trumppiin. Trumppi ei suostunut menemään sodassa kaatuneiden hautausmaalle, kun tukka olisi mennyt tuulessa sekaisin. Samalla hän nimitteli "sodassa kaatuneita luusereiksi". Kun persujen puheenjohtaja on sivari, niin meneehän tuo ihannointi linjaan. Jotka historiaa muistavat, niin eräs viiksekäs Adolf sanoi Saksassa , että "Saksa saksalaisille". Osuu jotenkin yhteen "Suomi takaisin" sloganin kanssa.