Trumppia vietiin kuin litran mittaa.

Torstai 1.10.2020 - Reijo


Talvivarastoon saatiin taas täydennystä. Karpaloita oli oikeastaan aika mukava keräillä, kun ilma oli lämmin ja aurinko paistoi. Yleensä karpalot on kerätty melkein sormet jäässä. Eräällä mummullakin oli tapana vuosittain toimittaa paikalliselle rovastille keräämiään karpaloita. Kylmää oli, mutta mummu keräsi taas oman korillisen rovastille ja toimitti ne pappilaan. Rovasti ei ollut kotona, mutta marjat otti palvelustyttö vastaan. Rovasti tuli seuraavana päivänä mummua vastaan ja kiitteli taas hyvistä marjoista. Mummu sanoi "voi hyvä rovasti, kyllä piti monta kertaa kusta sormille, että pysyi lämpimänä, kun oli niin kylmä". Tänä syksynä mummunkaan ei tarvi palella.

Eilen käytiin eduskunnassa keskustelua välikysymyksestä. Kysymys oli toki aiheellinen, eihän työllistämistoimia hallituksen esityksissä paljoa ole. Lähinnä leikitään mielikuvilla. Ei tosin oppositionkaan esityksissä ole mitään järkevää esitystä. Paikalliseen sopimiseen luotetaan ja sillä pitäisi olla tuhansia ihmisiä työllistävä vaikutus. Uskokoon joka haluaa, mutta en ole löytänyt siitäkään kovin suurta merkitystä. Kokoomus uskoo, että veronalennuksilla työllistetään ja siihen ovat myöskin muut oppositiopuolueet yhtyneet. En tuotakaan ideaa oikein ymmärrä. Jos jonkun suurituloisen vero laskee, työllistääkö hän sillä rahalla, vai mikä on idea. Jotkut uskovat eläkeputken lyhentämisen tuovan työpaikkoja. Aika ihmeellisiä teorioita, jos ikäihmisiä saadaan työttömiksi, niin sillä tulee työpaikkoja. Pitäisi tuossa hallituksenkin haastamisessa jotain tolkkua olla. Kokoomus pitää suurituloisten lippua ylhäällä ja muu oppositio menee kuin pässit narussa mukana.

Hallitus linjasi taas kerran uusia kiristyksiä koronan leviämisen takia. Onko ravintolat suurempia syyllisiä leviämiseen, kuin mikään muukaan, kuka tietää. Näin kuitenkin väitetään tutkimusten osoittaneen. Juuri ainakin uutisoitiin mm. pohjoisen Ylläksen ravintoloista vajaa kolmekymmentä uutta tartuntaa. Kaatuuko maailma, jos ei yökerhot ja ravintolat tarjoa viinaa enää puolen yön jälkeen? Siltä vaikuttaa. Persujen mielestä voitaisiin ravintolat pitää auki läpi yön. Se olisi kai vastuullista politiikkaa!

Olipahan melkoista Trumpittelua USA:n presidenttiehdokkaiden vaalikeskustelu. Tai keskustelun irvikuva. Taas kerran nähtiin minkälainen sivistystaso Trumpilla oli. Jatkuvaa huutoa toisen puheen päälle. Ei minkäänlaista järkeä keskustelussa. Trumppi valmistautuu jo tappioon ja pyytää äärioikeistojärjestöä valmistautumaan barrikaadeille, huh,huh. Verokeskustelussa Trumppi kyllä jäi täysin alakynteen. Muutaman satasen veroilla selviytynyt monet vuodet, vaikka omasta mielestään ihan huppu liikemies. Ehkä huippu verohuijari. Luotan tämänki keskustelun jälkeen asiantuntijoihin Trumppi hävisi keskustelun 6-0.