Eduskunta aloitti talousarviokeskustelun...

Torstai 8.10.2020 - Reijo


Veneet nurmelle talviteloile. Vähän tuossa mietin, että olenko liian aikaisessa, jos sittenkin kävisi vielä järvellä heittelemässä uistinta. No saahan tuon veneen vesille, jos mieli muuttuu. Lehtiä tippuu puista yksitellen, että tänään kun haravoit, niin aamulla on taas saman näköistä. Pientä pakkasta tarttis, että lehdet lähtis kerralla. No hiihtokelejä odotellessa. 

Äitin kullanmurut saivat päähänsä mennä istuskelemaan Helsingin Kaisaniemenkadulle. Isommasti ei varmaan tullut mieleen, että kysymyksessä on ajoväylä, jonka tukkiminen on rikollista. Jotkut vihervasemmistoa lähinnä edustavat ovat olleet hyvin ymmärtäväisiä näiden "kullannuppujen" toilauksiin. Jopa joku, varmaankin liian vähän lakia lukenut muka "oikeusasiantuntija" näki poliisin toimissa moitittavaa. Aika merkilliseksi on mennyt nämä laintulkinnat. Jos sisäministeri ja kumppaninsa pääsevät päättämään, niin poliisit vielä tuomitaan "väärästä sammutuksesta".

Eduskunta keskusteli keskiviikkona ensi vuoden talousarviosta tavanomaisen mölinän säestyksellä. Joskus kuulostaa siltä, että "seittemän veljestä" on päästetty irti, kun kuuntelee eduskuntakeskustelua. Puhemies kyllä jonkun kerran joutuu edustajia hillitteen. Tietysti, kun asiat on vähissä, niin huuteluilla ja naurunhöräyksillä voi asiaansa tehostaa. Jotenkin jää mieleen, että käsitellään monen eri maan talousarviota yhtä aikaa. Niin kaukana keskustelijat ovat toisistaan. Kokoomuksen lääke on veronalennukset, Persujen maahanmuutto, eli vanhat levyt pyöivät. Ehkä lähimpänä jotain järkevää oli Harri Harkimo vähän tasapuolisemmilla esityksillään. Hupaisinta on se, että eri puolueet kertovat omia vaihtoehtobudjettejaan aivan niin, kuin ne olisivat todellisia vaihtoehtoja. Käytännössä asia on sama, kuin eri talousarvioaloitteet joita kansanedustajat tekevät. Kaikki on tehty lähinnä kansanedustajien oman alueen lehdistöä varten. Nimi näkyy, että kyllähän minä yritin. Hallituspuolueiden kansanedustajien aloitteista joku voi toteutua ns. joululahjarahoilla. Näillä jotkut saavat esim. omia kyläteitään kunnostettua.

SoTe valmistelu on taas siinä vaiheessa, että kunnilta ja muilta tahoilta on saatu lausuntoja. SDP:n Kiuru ja muu vasemmisto mahdollisesti kepun tuella on romuttamassa hyvin toimivaa ulkoistettujen sotekuntien sopimuksia. Entinen SDP:n kansanedustaja, nykyisin Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio on livennyt tiukalta demarilinjaltaan. Hän myöntää, että tulee hankaluuksia, jos sopimuksia pyritään rikkomaan. Tainio myöntää myöskin, että yksityiset toimijat ovat tarpeen jatkossakin. Julkinen puoli ei pysty koko sotea hoitamaan. Ne kunnat, jotka ovat tähän asti hoitaneet SOteaan taloudellisesti tulevat mahdollisen maakuntasoten tullessa kärsimään. Parhaiten valtio huolehtii niistä jotka ovat eläneet, kuin pellossa.

Trumppi on siinä vaiheessa, ettei tuosta nyt paljon enää aihetta juttuun. Ilmeisesti Trumpille annettiin koronalääkkeeksi jotain vastaavaa, kuin suomalaisille keihäänheittäjille mennä vuosina. Keihäs lensi, mutta nyt taitaa kyllä Trumppi lentää.