Kuntavaalikuumetta liikkellä!

Torstai 10.12.2020 - Reijo


Paikallislehti teki juttua Parkanon kuntavaalien ehdokastilanteesta. Aika monella puolueella ja monella nykyisellä valtuutetulla on ehdokkuus vielä mietintämyssyssä. En ole itsekään vielä kovin montaa ajatusta asialle uhrannut. Nykyisen viiteryhmäni toiminta näyttää olevan hieman alavireistä. Kun olen ollut kahta puolueryhmittymää aikanaan ollut nostamassa lähes nollasta Parkanonkin kohdalla reiluun 20 % kannatukseen, joskus jopa runsaasti ylikin, niin aloittaminen jälleen nollasta ei oikein innosta. Tuota kannatuksen hakua on saanut tehdä kolmen kunnan alueella niissä itse asuen ja monissa muissa kunnissa toisia avittaen. Jotkut avitukset kyllä näin jälkikäteen hieman harmittaakin. Täkyjä on nyt kyllä muualta heitelty, mutta ei ole koukku tarttunut. Mikäli maakuntasote menee maaliin, niin kunnanvaltuutetun tehtävä on lähes muodollinen. Tämä tapahtunee parin vuoden päästä, jos.

Silloin, kun tuota maakuntasotea, tai mikä sen nimi milloinkin on ollut, alettiin rakentaa, oli tavoitteena palveluiden paraneminen ja kustannusten hillintä. Nyt nykyisellä mallilla ei kummastakaan ole edes viitteitä. Jopa mallin rakentajat itsekin myöntävät, että kustannukset nousevat ja joskus tulevaisuudessa voidaan toivoa, että kustannukset laskisivat. Se taas todennäköisesti tietää sitä, että palvelut karkaavat "huitsin nevadaan".

 Samalla, kun uutta suunnitellaan ollaan valmiita romuttamaan jo toimivia ja kustannustehokkaita ulkoistettuja sotealueita. Onko romutuslistalla myöskin esim. Tampereella toimivat tehokkaat ja hyvin palvelevat yksityiset Sydänsairaala ja Coxa.

Tiistai-iltana mtv:n vaalitenttiavauksessa pääsosassa oli mainokset. Varsinaista keskustelua ja vastauksia juontajan kysymyksiin ei juuri ehtinyt tulla. Pöllöraadin kanssa oli helppo olla samaa mieltä illan onnistujasta. Kepun Saarikko oli tällä kertaa aika terävä. Orpo oli tavanomaisen sekava sanoissaan. Yrittää sanoa liian paljon yhdessä lauseessa. Juontajan kyselykin oli hieman onnetonta. Halla-aho oli niinkuin nurkkaan laitettu koulupoika. "Anteeksi, että olen olemassa". Kun hyökkää maaseudun ihmisiä vastaan sillä, että nämä joutuvat osittain tukiaisilla taiteilemaan, oli Halla-aholta aika heikko esitys, eikä perusteluja tullut tivaamallakaan. Kuinka paljon siellä Helsingissäkin eletään tukiaisilla. Toimeentulotuet, asumistuet jne. Samassa veneessä.

Perustuslakivaliokunta tekee odotetun päätöksen Haavistogeississä. Se, että vihreät vielä halusivat asiaa politisoida on aika hävytöntä. Miksi tuo valiokunta yleensä kootaan poliitikoista. Eikö maasta löytyisi tuohon tehtävään myöskin vähemmän poliittisia oikeusoppineita?

Parkanon kaupunginvaltuusto kokoontuu maanantaina talousarviokokoukseensa. Tiukalla taloudella ei kovin ihmeitä voi tapahtua, joten aika yksimielisesti etenee. Meillä oli kesän aikana säästötyöryhmä, jonka tarkoitus oli hakea säästöjä talousarvioon. Esitin ryhmässä, että valtuutettujen määrää vvoidaan tässä tilanteessa vähentää nykyisestä 31:tä 27: n. Nyt siitä on noussut vähän porua, kun jotkut pelkäävät omia paikkojaan ja haluaisivat säilyttää määrän ennallaan. Se taitaa olla kuitenkin ainoa säästö mitä tuo ryhmä sai aikaan. Katsotaan miten käy.