Vaalitentit ohi aiheesta...

Torstai 13.5.2021 - Reijo


Jos on sitä mieltä, niin kuin oli ennen vanhaan tapana, ettei pyhänä töitä tehdä, niin nyt saa sitten luvan kanssa olla köllötellä. Näin Helatorstaina voipi olla vielä kelitkin sellaisia, että voi heittää vaikka nurmelle selälleen ja kuunnella linnun laulua. Pyhiä on ollut aika runsaasti, vaikka näyttää, ettei se paljon tahtia haittaa varsinkaan tuolla kaupankäynnissä. Taitaa Alko olla niitä harvoja kauppoja joissa vielä Sunnuntai työstä kieltäydytään. Eräskin kauppa, joka aikaisemmin mainosti Sunnunta kiinni olollaan ja kieltäytyi tupakan ja oluen myynnistä on jo ensimmäisen vaiheen lipsunut. Samoin on auki, kuin muutkin oli iso tai pieni juhlapyhä. Jos ei ihmisillä ole sunnuntaille muuta tekemistä, kuin pyöriä kaupoissa, niin se heille suotakoon. Lapsiperheiden luulisi löytävän muutakin viisaanpaa tekemistä.

Kunnallaisvaalien tentit Ylellä alkoivat Tiistai iltana. En tiedä missä kuntavaaleissa päätetään esim. maakunta-soten läpimenosta. Siitä kuitenkin oli suurin osa keskustelua. Sama oli kyllä eri vaalikyselyissäkin lehtien ja ylen järjestämissä. Siellä oli hyvinkin merkillisiä kysymyksiä, jotka ei millään tapaa kuulu kuntien päätösvaltaan. Nykyaikaa on ilmeisesti sekin kun heti esittelysivulla kysytään " mies vai nainen, vai joku muu, tai ei halua ilmoittaa"? Jollei muuten tiedä, niin vilkaisu housuihin voi vähän valaista. Näistä sen kummemmin, kuin mistään sukupuoliseen suuntautumiseen liittyvistä asioista ei kunnissa ainakaan sen 40 vuoden aikana ole päätetty, kun itse olen mukana ollut. Olisiko aika muuttunut? Kaikkeen pitää varautua, jos mandaatin äänestäjiltä saa.

Ylen vaalitentti oli aika heikko esitys aika monelta puolueensa edustajalta. Kepun Saarikko on kuin puhuva pää. Puhetta tulee ja omaa asiaansa tiukasti puolustaa, mutta onko sillä kuntalaisen kannalta ajatusta. Maakuntamalli, jolla kepu luulee pönkittävänsä maaseudun mahtiaan, lisää hallintoa ja vaikeuttaa monen asian hoitoa. Moni pieni kunta tulee maakuntasoten seurauksena menettämään mm. pienet terveyskeskuksensa ja sitä kautta lähipalvelut. Tähän suuntaan oli kokoomuksen Orpokin asian todennut. Tosin jälkijättöisesti, kun viime hallituksessa oli vielä samaan suuntaan sotea ajanut. Demari Skinnari oli aivan pihalla koko keskustelun ajan. Vasemmiston yhteinen agenda on lisätä velkaa, "kun valtionvelkaa ei tarvi maksaa pois". KD:n Essayah oli aika terävä vastauksissaan, joskin liikaa myötäili sote keskittämis ajatusta, vaikka hallintohimmeleiden muodostumista pitikin huonona. Halla-aholta ei oikein irronnut mitään. Kuntavaalikeskustelu ei ole hänen paikkansa. Tuohon keskusteluun maahanmuutto ainakin näin valtakunnallisena sopii huonosti, vaikka se ainoa asia persujen agendalla onkin. Parhaita ja selkeitä olivat Harkimon liikkeen vastaukset. Selkeästi kyseenalaisti koko sotejärjestelmän mulkkaamisen, kun näköpiirissä ei ole säästöjä eikä terveydenhoitoon mitään parannuksia.

Paikallistasolla ei vaalien suhteen kovin suuria irtiottoja ole vielä tapahtunut. Kokoomus oli oman lehdykäisen ylärin väliin rustannut. En tiedä jaksanko lukea?. Myöskin jokaisen ehdokkaana olevan kunnan työntekijän joka tekee töitään palkalla tulisi muistaa, että sitä työtä tehdään verorahoilla ja työstä syntyviin tuloksiin on joskus uhrattu isojakin summia. Niillä tehtävä vaalimainonta on hieman läpinäkyvää.

Lapsellista viivytyskeskustelua käydään eduskunnassa pääasiassa persujen voimin. Kun demarit pyysi asian pöydälle, niin persut saa puhua keskenään. Oltakooon mitä mieltä EU:n elvytysasiasta tahansa niin kenenkään mieltä ei noilla puheilla muuteta. Eduskunnassa ei ilmeisesti ole mitään tärkeitä asioita kesken, kun ehditään leikkimään. Nythän pian alkaakin taas kesäloma.