Ääriajattelijat!

Torstai 8.7.2021 - Reijo


On tästä helteestä hyviäkin puolia. Ruohonleikkurin sai viedä huoltoon ja ei tarvi kiirehtiä takaisin. Oli vähän kuluneita osia ja terät olisi tarkoitus vaihtaa silppuaviin teriin. Saa näkee onnistuuko. Sitten ei tarvittisi haravoida vaikka pääsis vähän nurmikko kasvamaan. Nyt ei kyllä nurmikolla tapahdu muuta, kuin vähän ruskettumista, mutta kyllä se ensi kesänä taas heräilee. Lenkkeilty on aamulla aikaisin sauvojen kanssa ja iltapäivällä pyöräillen. Oikein mainioita pyöräkelejä. Tällä viikolla on näkynyt ensimmäisiä heinäluokoja, joten syksyä kohti mennään.  yleensä en paljon lapsista, tai lastenlapsista paljon kirjoittele, mutta teempä poikkeuksen. Vimpelin Lakeanharjulla olis Lauantaina Marjo ja Maestrot soittamassa tansseja, mutta vähän on pitkä matka. Ehkä seuraaville. Vanhin lastenlapsista Jenni sai juuri tiedon, että pääsee luokanopettaja/maisteri opinnoille yliopistoon. Emilia pankkivirkailijana, Markus viimeinen vuosi urheilupainotteisessa kauppiksessa, Emil viimeinen vuosi logistiikka ammattiopinnoissa, Pinja ekalle lukioon ja kolme nuorinta peruskoulussa eri luokilla. On se hyvä, ettei nuorilla jää pelkäksi lasketteluksi, niin kuin vähän meikäläisellä.

Viikonloppu menee taas Saarijärven maisemissa. Rauhalassa kokoontuu reilu kymmenen hengen kirjoittajaryhmä leirille. Näitä Helenan kanssa passailemme ja taitaa vähän tulla myöskin kirjoiteltua. Kolmas vuosi peräkkäin, kun aiheen äärelle kokoonnutaan. Tosin viime vuosi jäi koronan takia väliin. Mukavassa seurassa viihtyy.

Persumepit näyttävät liittyneen EU-parlamentissa omiensa joukkoon. Äärioikeisto, jossa mukana on mm. Unkarin äärioikeistoryhmä ja muutamia muita populisteja. Tämä on lähellä fasistista ääriajattelua oleva ryhmä. Samoin ajattelevia on myöskin kokoomuksen joukoissa. Kirsi Piha näkyy saaneen tarpeeksi tästä vähemmistöstä kokoomuksessa. Tuohon lähellä persuja olevaan ryhmään liittyy myöskin eduskuntaan Vartiaisen tilalle nouseva Atte Kaleva. On kaksi eri asiaa, olla maahanmuuttovastainen tiettyyn rajaan saakka, tai olla rasisti. Tuo meppijoukko johon nyt myöskin persumepit liittyy on lähinnä rasistinen joukko. Persujen puoluekokous on pikapuoliin Seinäjoella. Siihenkin liittyi pieni kuntavaalimainos episodi. Työmies Putkonen oli vaalien alla huolissaan, ettei Seinäjoelta löytyisi majoitustilaa Persuväelle. Nyt sekin huoli on vaalien jälkeen on unohtunut. Onhan Seinäjoella sentään ollut paljon isompiakin tapahtumia. Onhan tuossa kokouksessa sinänsä hieman mielenkiintoa. Jatkaako puolue edelleen Purran johdolla "änkyrälinjalla", vai voiko niinkin fiksu mies kuin Puisto nousta puheenjohtajan paikalle. Kysyä pitää miten Puisto yleensä viihtyy tuossa nykyjoukossa?

Itse en tuohon joukkoon halua samaistua ja tämä oli yksi syy omien äänieni tippumiseen kuntavaaleissa. Kyllä se tuli hyvin selväksi tuolla vaalikentillä. Ääriajattelijat äänestivät edelleen persuja, tai aika moni jätti äänestämättä. No, hyvällä omallatunnolla olen edelleen niiden kuntalaisten asialla jotka kanssani samoin ajattelevat. Luulisin, että edelleen kohtalaisen vaikuttavilla paikoilla.