Ilmastopäästöt puhuttaa:

Torstai 12.8.2021 - Reijo


 Mukavat neuvosjuhlat järjesti Lamminmäen Ari viime viikonloppuna. Hyvän tarjoilun lisäksi oli mukava nauttia Anne Mattilan konsertista. Se ei ketään jätä kylmäksi. Hyvin oli Ari saanut vieraiksi poliitikkoja valtakunnan ja jopa euroopankin huipulta. Kun on vuosikymmeniä eri poliittisissa tehtävissä mukana, niin ystäviä ehtii tulla monista yhteisöistä. Hienot juhlat!

Kun ministeri Ohisalo viisaudessaan on sitä mieltä, että maataloudesta ja maaseudulta on ilmastopäästöjen torjuntaan saatava lisä panostuksia, niin kepulle taitaa tulla vielä hallituksessa kylmät. Samaan aikaan kepun Saarikko on siirtämässä ilmastopäätöksiä kuntien ja kaupunkien vastuulle. Näin on helppo väistellä omaa vastuutaan.
Tuulivoima tulee monissa kunnissa entistä ajankohtaisemmaksi ainakin kepun linjauksen mukaan. Aurinkosähkö ja tuulivoima on jokatapauksessa ainoat asiat mihin kunnat voivat vaikuttaa ja tehdä oman osansa ilmastoasioissa. Ehkä pienydinvoimalat myöskin vähän isommissa kylissä. Jokaisella näillä on omat mielenosoittajaryhmänsä, joiden mielestä pitäisi palata -50 luvulle ja sen ajan kulutukseen. Mutta, kun vihreiden mielestä puutakaan ei saisi polttaa, niin mietintämyssyssä on kyllä tilaa.  Kannuksen kaupunki rakentaa noin 70 tuulivoimalaa ja mm. Alajärvikin yli 30 ,niin Parkanon muutaman voimalan vastustaminen on melkoista näpertelyä. Tuulivoimalat on joka tapauksessa kunnille melkoinen verotulon tuoja. Kiinteistöveron osuus noin 30 tonnia per mylly. Siinä on kunnan kassassa äkkiä milli poikineen verotuloa lisää. Pikkukunta saa äkkiä päätulonsa tuulimyllyillä.  Onhan tuo selvää, ettei tuulimyllyä pidä rakentaa niin, että se haittaa jonkun elinoloja, mutta kohtuus kaikessa. Kaikkeen silmä tottuu, niin myöskin tuulimyllyihin. Kun joskus on lennellyt tuolla mm. Välimeren yläpuolella, niin myllyjä kyllä näkee sadoittain. Ainoat päästöttömät sähköntuotantotavat on viimeistään silloin tarpeen, kun nestemäisillä polttoaineilla kulkevat liikennevälineet joskus kielletään. Näkee ken elää.

Ilkkapohjalaisen päätoimittaja taas kerran oli samaa mieltä kanssani persujen puheenjohtajavalinnasta. Jos persut haluaisi tosissaan hallituskelpoiseksi ja pääministeripuolueeksi, niin valinta olisi Sakari Puisto. Hänellä on päätoimittajankin mielestä vähän laajenpaakin näkemystä politiikasta, kuin maahanmuutto, irti EU:sta ja Eurosta. Mutta eihän nykyinen persupuolue haluakkaan vastuuseen, koska oppositio sitä vielä jonkin aikaa elättää. Tosin tuo aika on tiimalasissa kulumassa loppuun. Mauno Koivisto on joskus sanonut, "ettei pidä maalata pirua seinälle, ellei pysty puhdistamaan sitä sieltä pois". Jos on tarpeen olen valmis raaputtamaan!