Valta vaihtuu!

Torstai 19.8.2021 - Reijo


Näyttää pahasti siltä, että syksyä kohti mennään. Hyvä, että ehtii "piskon välissä" tunnin lenkin tehdä. Eikä aina ehdikkään. Toki lämmintä kesäsadetta, joka ei pahalta tunnu. Nurmikkoa ei enää kovin moneen kertaan tarvi ajella. Aika vähällä päässyt koko kesän.

Vähän on askareita teettänyt vuokrahuoneistomme laittaminen vuokralaiselle kuntoon. Kiinalainen ravintola rantautuu Parkanoon tiloihimme. Vietmanilainen Dao on vähän aikaa myynyt tuotteitaan K-marketin edustalla ja on saanut hyvän vastaanoton. Hyviä ovat olleet maitiaiset! Toivottavasti asiakkaita riittää myöskin liikkeessä. Valitettavasti korona edelleen rajoittaa toimintaa.

Ensi maanantaina uusi kaupunginvaltuusto aloittaa kokoustamiset. Luottamushenkilöpaikat on saatu hyvässä yhteisymmärryksessä soviteltua. Keskusta saa odotetusti hallaituksen pj:n paikan ja valtuuston puheenjohtajuus tulee meidän, eli KD:n ryhmälle. Kauko Turunen ääniharavana aloittaa tuon pestin. Viimeisessä vanhan hallituksen kokouksessa kiitin koko valtuutettujen ryhmän pitkäaikaisimpana valtuutettuna, hallituksen puheenjohtajana toiminutta Ari Lamminmäkeä ansiokkaasta työstä kaupungin hyväksi. Laitan tähän pätkän tuosta puheestani:

Arvoisa puheenjohtaja, kunnallineuvos Ari

Ilmeisesti ainakin pisimpään Parkanon nykyisistä valtuutetuista luottamustehtävissä toimineena ja pitkään myöskin Arin kanssa yhtäaikaa eri tehtävissä toimineena käytän omavaltaisesti, toki puheenjohtajan luvalla puheenvuoron tässä kohtaa.

Erästä valtakunnan poliitikkoa mukaillen haluan ensiksi kiittää mukavista neuvosjuhlista ja työstäsi tämän hallituksen luotsaamisessa.

Hallituksen puheenjohtajan tehtävä on luotsata hallitusta niin, että päätöksistä tulee oikeudenmukaisia ja kunnalle ja kuntalaisille hyväksyttäviä. Kun meitä on niin monta mieltä, kuin miestäkin, tai naista, se ei aina ole helppoa. En usko, että kukaan kovin paljon väittää vastaan , jos sanon, että olet onnistunut.

Aikanaan sinun jälkeesi hyppäsin valtuuston puheenjohtajan suuriin saappaisiin. Silloinkin sinulta apua tarvittaessa ja myöhemmin hallituksen puheenjohtajana ollessasi yhteistyömme oli mutkatonta ja ilmeisen kadehdittavaakin.

Ainakin jossain vaiheessa kylillä kerrottiin, että Lamminmäki ja Ojennus pyörittää asioita samaan tahtiin. Jos se siltä näytti, niin sehän oli sellaista, kuin se pitää keskeisillä luottamushenkilöillä olla.

Mitä silloin saatiin aikaan, siitä kertokoot historian kirjat, mutta ei Parkanolla silloinkaan asiat huonosti menneet.

Kun nyt alamme kirjoittaa uusia sivuja Parkanon kunnallispoliittiseen historiaan, niin toivon ainakin, että tämä yhteistyön henki säilyisi kaikessa tekemisessä. Kun tuo poliitikko Ari siirtyy pääasiallisesti ilmeisesti liikennöitsijä Ariksi, niin ei hän varmaan kovin kauas pääse vanhasta roolistaan ja on valmis tietotaitoaan tarvittaessa tämän joukon hyväksi käyttämään. Uskon, että niin valmis ei kukaan ole, ettei neuvot ole tarpeen.

Kiitoksia vielä Ari kuluneista yhteistyön vuosista. Nähdäillään, vai miten ne nuoret sanoo.

------Mun osalta tehtävät jatkuvat hallituksen varapuheenjohtajana ja valtuutettuna. Ari ainakin pääosin luopuu. Toki joitakin hommia taitaa jäädä. Itselleni uutena tulee myöskin Pirkanmaan maakuntavaltuuston paikka KD:n mandaatilla ja todennäköiseti muitakin nykyisiä tehtäviä.

Pakko vielä palata persujen henkilövalintoihin. Ilkkapohjalaisen päätoimittaja taas hyvin kommentoi mm. pj:n valintaa. " Muut puolueet kiittävät valintaa". Puolue menetti taas osan uskottavuuttaan halllituspuolueeksi. Tätä uskottavuuden puutetta vahvistaa varapuheenjohtajavalinnat. Peltokangas ja varsinkin Tynkkynen saavat monen sivistyneemmän persunkin miettimään kuulumista tuohon joukkoon. Onko "mustan miehen kanssa heilasteleva" Tynkkynen esikuva persujen avioliittokäsityksestä?