Jennikin sai uuden hauvan....

Torstai 2.9.2021 - Reijo


Viimeisiä kesän lämpimiä päiviä taidettiin viettää jo alkuviikosta. Vaikka ilmasto muuttuu ja kuulemma lämpenee, niin ei sitä näin syksyn tullessa enää rekisteröi. Muistan joskus kouluaikana, kun koulu alkoi syyskuun alussa, niin vielä oli hyvin lämpimiä päiviä ja ikävä istua koulunpenkissä. Pesäpallookin pelattiin vielä syyskuun ajan. Voihan se vieläkin tästä lämmetä. Miten tuo Marinin porukka päättää. Jos pitää paikkansa vanha sanonta, että pihlaja ei kahta taakkaa kanna, niin ei paljon ensi talvena suksitella. No, vanhoista merkeistä ei taida pitää enää, kuin vilu ja nälkä.

Ensi viikko tuo jo ohjelmaa noihin luottamushenkilöhommiin. Maanantaina maakuntavaltuusto Tampereella ja Kaupunginhallitus Parkanossa. Osuuspankin edustajisto keskiviikkona. Noilla on hyvä aloittaa uusi luottamushenkilökausi. Toivottavasti teams kokouksista päästään pikkuhiljaa eroon. Kun valtakunnalliset ja Pirkanmaan koronaluvut kuitenkin kulkevat edelleen korkealla, niin sen mukaan ilmeiseti määritellään kokoontumiset. Paitsi tietysti festareille, ravintoloihin ja ainakin teattereihin ja oopperaan pitää päästä. Sattuneesta syystä tuli jonkin verran seurattua KD:n puoluekokouksen tapahtumia. Henkilövalinnat oli varmaan ihan ok, mutta nuorten läpi saamaa julkilausumaa ei oikein sulata. Alle 25 vuotiaille esittävät ilmaisia ehkäisyvälineitä. Alaikärajaa ei ilmeisesti ole? Eikö sitä enää luonto tikanpoikaa ohjaakkaan, kun se aika koittaa? Saadaanko sillä kiusaamista hillittyä? Voi olla, että käy päinvastoin! Liika liberaalius ei välttämättä ole viisautta!

Median uutisaiheet ovat usein aika naurettavia, eikä tästä maailmasta. Kun presidentti Niinistön lennu koira kuoli se oli melkein pääuutinen tiedotusvälineissä. Nyt kun saivat jostain ulkomailta tuotua uuden koiran taas sai lehdistö ja televisio pääuutisen. Kun jossain itä-Suomessa karhu eksyi pienpetorautoihin ja puolikuolleena hölkkäsi pitkin metsiä, niin rouva presidentti Haukio väänsi melkein itkua. Karhu olisi pitänyt ottaa kiinni ja viedä lääkärille. Olispa Jennikin yhtä huolissaan vanhuksista jotka eivät syystä tai toisesta pääse lääkäriin. Voi aikoja, voi tapoja!

Nyt on alkamassa kilpalaulanta maakunta/hyvinvointialuevaaleissa, tai mikä niiden lopullinen nimi lieneekään. Parkanossa ainakin pari nimeä on jo ehdolle ilmoittautunut. Todennäköisesti vielä ainakin pari tulee lisää. Tietysti olisi hyvä, että Parkano saisi oman edustuksen tuollekin paikalle. Todennäköistä on kuitenkin, että usea ehdokas hajottaa äänet niin, ettei kenelläkään ole mitään mahkuja. Tampereen seutu vie valtuutettujen paikat.

Jotkut demari/persuehdokkaat katsovat aiheelliseksi palata vielä hyvin demokraattisesti ja sovussa käytyihin luottamuspaikkaneuvotteluihin. Kun itse ei ko. henkilö ole ollut neuvotteluissa mukana niin silti luulee tietävänsä enemmän, kuin ne jotka ovat yksimielisen päätöksen ja sopimuksen tehneet. Tämän tapainen jälkipeli on vähintään raukkamaista. Jos ei ryhmän kannatus riitä useampiin paikkoihin, niin voi, voi. Varsinkin, jos ehdokasjoukossa ei ole esittää ketään puheenjohtajan paikoille.