Syökää Helsinkiläiset pelkkää rehua!

Torstai 4.11.2021 - Reijo


Tästä viikosta näyttää tulevan koulutusviikko. Maanantaina kaupunginhallitus ja sen päälle sotetietoa pari tuntia. Tiistaina teknistä osastoa. Keskiviikkona kaupungin strategiaa taas pari tuntia. Torstaille vielä maakuntavaltuutettujen koulutusta. Saahan sitten nähdä mitä tämän ikäisen, omasta mielestään nuorekkaaseen päähän vielä uutta mahtuu. Niinkin kyllä on sanottu, ettei koskaan ole liian vanha oppimaan uutta. Vaikka kunnallisvaalikausia on kertynyt hyvä määrä, niin uusia asioita kuntakentälle tulee jatkuvasti, joten oppia tarvitaan.

Parkanon kaupunginhallitus ja osin valtuustokin sai täyslaidallisen negatiivista palautetta päätöksenteosta paikallislehdessä. Aina silloin, kun asioita joudutaan palauttamaan uudelleen valmisteluun se on osoitus siitä, että valmistelu on ollut puutteellista. Toisaalta valmistelijat ja päätöksentekijät voivat nähdä asiat eri tavalla ja valmistelu voi senkin takia ontua. En tiedä kultaako aika muistot, mutta aika harvoin asioita jouduttiin palauttamaan silloin, kun Lamminmäki oli hallituksen ja allekirjoittanut valtuuston puheenjohtaja. Käytiinkö silloin enemmän neuvonpitoa virkamiesten kanssa, sitä voi miettiä.

Helsinki meinaa nyt yksin pelastaa suomen ilmastokriisin. Lihan syönti lopetetaan kaupungin tilaisuuksissa ja maidon tilalle tarjotaan kaurajuomaa. Eivät sentään niin radikaalia ehdotusta tehneet, kuin meidän valtuustoryhmä, että alkoholin tarjoilu kiellettäisiin. Vasen laita ja vihreät varmaan kiljuu riemusta tulle Helsingin ehdotukselle. En tiedä kuinka suurella yksimielisyydellä tuo päätös on tehty. Ainakin KD:n Päivi Räsänen oli sitä mieltä, että päätöksessä tulisi olla, että kotimaisen liha, kalan, juureksien ja viljan käyttö pois suljettaisiin kieltolistalta. Maito kai sentään on mitä kotimaisin tuote ja suositeltava. Kokoomuksen Kirsi Piha ainakin oikealta laidalta tuota Helsingin päätöstä hehkutti.

Aika mielenkiintoisia tuloksia Iltalehdessä julkaistussa puolueiden suosittuvuus luvuissa. Kokoomus ja demarit lähes käsi kädessä kärjessä ja kepu seuraavana. Sen sijaan Persut tulevat tuossa tutkimuksessa vasta pienpuolueiden LiikeNytin ja Kd kanssa likipitäen samoilla lukemilla reilussa 30 prosentissa. Olisikohan niin, että kansa huomaisi pikkuhiljaa nykypersujen huuliveikkopuheet tyhjiksi ja tyhmiksi?