Loppukiri aluevaaleissa.

Torstai 20.1.2022 - Reijo


Aika hyvin nämä eläkeläisen päivät on ohjelmoitu, kun pari kolme tuntia jää aikaa hiihtelyyn. 15-20 km päivässä riittää toki hyvin. Vaalitehtävissä menee vielä muutama päivä aika tarkkaan. Keskiviikko aamupäivä Ikaalisten kauppakeskuksella Kauko Turusen vaalityössä. Sitten ladulle ja lopuksi kaupunginhallituksen teams kokoukseen. Kolme päivää vielä kansan valistusta ja sitten on taas yhdet vaalit käytynä. Vajaat sata henkeä siinä Ikaalisissa jututettiin. Lähes puolet oli äänestäneitä, muutama jotka sanoi ettei äänestä ja loput olivat alttiita meidän vaalimainonnalle. Näytti aika hyvältä ehdokkaamme kannalta. Äänestäjät näyttävät ymmärtävän, ettei reuna-alueilta ole mahdollisuutta saada montaa ehdokasta läpi. Äänestetään sitä, jonka läpimeno näyttäisi varmimmalta. Sunnuntaina näkee.

Keskiviikon MTV:n vaalitentti näytti, ettei edes puolueiden puheenjohtajista kaikilla ole ihan selvillä mihin mennään. Rahaa tuntuu olevan vaikka kuinka paljon ja joka paikkaan. Lakeja on kai valmiina, mutta toteutus puuttuu. On terapiatakuuta, viikossa hoitoon, ym ym. Hallitus ei vain saa niitä käytäntöön, kun ei ole rahoitusta. Puoluejohtajat lupailevat paljon sellaistakin mikä ei millään tavalla ole edes tulevien aluevaltuustojen päätettävissä. Aluevaltuustoehdokkaat käyvät vaaleja maahanmuuton vastustamisella, tuulivoiman vastustamisella, hoitajien palkkojen korottamisella jne. Pieni ongelma, mikään näistäkään ei ole aluevaltuustojen päätettävissä. Mielenkiintoinen ja hyvin totuudenmukainen oli eri toimittajien kommentointi puheenjohtajien onnistumisesta vaalikeskustelussa. Osa oli sitä mieltä, että parhaiten onnistui Sari Essayah. Sari kyllä onnistuikin loistavasti. Joskus voi pärjätä jopa asiallisella kommentoinnilla. Kun persujen Purra sai huonoimman arvostelun, sekin oli kohdallaan. Asia osaaminen vaatii muutakin, kuin kaiken arvostelua. Joskus pitää löytää ratkaisujakin. Persujen osalta uusin Ylen galluppi osoitti mihin mennään. Alamäkeä vauhdilla!

Tuulivoimalla on oma vastustajajoukkonsa myöskin paikallisesti. Kaikenlaisia huuhaa tutkimuksia, joita uskotaan. Miksi tuulivoimapuistot on vaarallisempia Parkanossa ja Suomessa, kuin muuallakaan maailmalla. Maailmalta ei juuri tule kielteisiä tietoja. Kysymys on kuitenkin Parkanonkin kannalta kohtuullisen suurista verotuloista mikäli myllyjä saadaan pyörimään.

Nyt kannattaa Sunnuntaina kaikkien mennä äänestämään, jotka sitä eivät ole vielä tehneet. Silloin voi myöskin arvostella aluevaltuustojen päätöksiä.