Mitään ei voi karsia kaupungin hallinnosta!!!

Torstai 3.2.2022 - Reijo


Helmikuu helistää. Niinhän kuuluu vanha sanonta. Sitä se nyt on ollut jo tammikuun puolelta. Perjantaina pitäisi lauhtua ja samalla taas lunta kohtuullisesti. Lumikin riitäisi taas tälle talvelle. Auraajan kanssa on vähän käyty some keskustelua alueemme aurauksesta. Kun kadun ja käätöpaikan vastapuolella ei ole mitään asumuksia, voisi auraa kääntää niin, että lumet eivät tulisi pihaamme. Viime viikonloppuna oli reilu puolen  metrin lumivalli auraajan toimesta piha-alueellamme. Kyllähän minäkin sen pois lykin, mutta traktorilla olisi vähän helpompaa.

Kaupunginhallitus ja ensi maanantaina valtuusto käsittelee teknisen johtajan toimen täyttämistä. Syksyllä, kun virka laitettiin auki esitimme Kd ja kokoomus, että paikkaa ei laitettaisi auki, vaan hoidettaisiin tehtävää nykyisellä miehityksellä niin kaun, kun nähdään mikä on tilanne hyvinvointialueiden alkaessa. Osa myöskin teknisen toimen hommista siirtyy pois kaupungin hoidosta. Kehitysjohtaja ilmoitti jo syksyllä, että hän jää pois lähiaikoina ja arvioi, että näitä tehtäviä voisi yhdistää. Nyt, kun kehitysjohtaja on irtisanoutunut katsomme ainakin KD:n ryhmässä, että olisi sopiva aika käydä tästä dilemmasta keskustelu. Yhdistetty kehitys- tekninen johtaja olisi hyvin mahdollinen. Nimike voi sitten olla vaikka tekinen talousjohtaja. Kun meiltä kehitysjohtaja jää pois, ei taloudenhoidossa ole osaamista riittävästi. Sen takia ehdotin viime hallituksessa, että asia palautetaan valmisteluun. Hävisin äänestyksen 6-4. mm. Persut ja Demarit, jotka ovat vaatineet muutoksia asioiden hoitoon, unohtivat taas kerran tuon ajatuksen. Molemmilla lienee jollain tapaa oma "lehmä" ojassa. Kepulla se taitaa olla aina. Vaalien alla kyllä todistellaan kuinka säästöjä pitää hakea, että talous pysyy kunnossa. Silti kaverien työpaikoista täytyy pitää huolta. Jossain vaiheessa voidaan tulla siihen, että joudutaan irtisanomisiin. Se lienee huonompi vaihtoehto.

Ongelmana on edelleen myöskin kiista Kolmostien terveyden ja kaupungin välillä. KT:n hallituksen jäsenenä en ota tässä enempää asiaan kantaa, mutta tällä kiistelyllä ei tulevaisuuden soten toimintoja Parkanossa kunnialla hoideta. Toivottavasti sarvia sahataan myöskin kaupungin puolella, että meillä on edelleen hyvin toimivat sote palvelut jatkossakin. 

Aluevaltuustot aloittavat maaliskuussa. Annettuja lupauksia aletaan pikkuhiljaa tutkailla. Voi olla, että jotkut lupaukset ovat höttöä. Kun rahat ei joka tapauksessa riitä, joudutaan karsintoja tekemään. Silloin mitataan aluevaltuutetun toimintakyky ja vaikuttamisen mahdollisuudet.