Helatorstaita

Torstai 26.5.2022 - Reijo


Vaikka sanotaan, ettei peruna tarvitse vettä, kuin keitettäessä, niin nyt sais vähän sadella, että kesä pääsis alkuun kunnolla. Toki sadetta on luvassa heti useammalle päivälle, mutta samalla ilma jähtyy, joten ei se kesää edistä. Muutama ilta on mennyt TV:n ääressä jääkiekkoo tuijotellessa. Onneksi tänään (keskiviiko) tulee jo oikeaa urheiluakin, eli yleisurheilukausi käynnistyy Lahdessa. Itsellä urheilu on jäänyt sauvalenkkeihin ja muutamaan pyörälenkkiin. Hieman on tuo "rautalonkka" vihoitellut ja pääsen sitä tarkistuttamaan Coxaan. Voi olla, että kipu tuleekin selästä, mutta tutkitaan.

Viime pejantaina aluevaltuutetut Kauko ja Sirpa olivat K-Marketilla ihmisten tavattavissa ja tarjolla oli possu vartaassa. Väkeä oli kolmisensataa ja possu teki kauppansa. Kaukoa ja Sirpaa muistettiin ruisleivällä ja Raition Sylvin pyyheliinoilla ja saunavihdoilla. Helenakin sai vihdan "innokkaasta mukana olosta" Sylvi oli aikoinaan allekirjoittanutta opastamassa Parkanolaisen perinnelimpun teossa. Monta vuotta sitä valmistimmekin leipomossa. Sykähdyttävin oli ehkä Parkanossa pidettyjen sotaveteraanipäivien yhteydessä veteraaneille jaetut noin viisisataa limppua.

Maanantaina on maakuntavaltuuston kokous, johon valmistelin valtuustoaloitteen KD:n ryhmän puolesta. Aiheena ikäihmisten digineuvonnan koordinointi maakuntavaltuuston johdolla. Jokainen ihminen joutuu jossain vaiheessa tämänkin asian eteen. Ja lisää digipalveluun perustuvaa toimintaa valmistellaan edelleen. Näkyi päivän Aamulehdessä olevan juttua siitä kuinka valmistelua digitaalisesta henkilötodistuksesta ollaan aloittamassa. Tärkeimpänä pontimena on varmaan vihreiden ajama ajatus, ettei eri sukupuolia olisi enää olemassakaan ja sitä ei myöskään ilmenisi uudesta henkilötodistuksesta. Ennen sen jokainen tiesi viimeistään silloin, kun vilkaisi housuihinsa. Tänäpäivänä se ei ole aivan varmaa.

Amerikoissa tapahtuu vuosittain kolmisen kymmentä kouluampumistapausta vuosittain. Tällä viikolla viimeisin, jossa yli kaksikymmentä lasta sai surmansa. Rebublikaanit ja Trump helpottivat asehankintalakia viime vaalikaudella. Jokainen amerikkalainen saa kantaa asetta ja muutamissa paikoissa ei tarvita mitään lupaakaan. Biden yrittää lakia tiukentaa, mutta "bublikaanien" kanssa on vaikea saada muutoksia.

Parkanossa, kaupungin taloudellisten resurssien ymmärtäminen ei oikein ole vielä iskostunut luottamushenkilöille kaikille alueille. Eikä varmaankaan myöskään virkamiehille. Valmisteluja tehdään ja hankkeita esitellään, niinkuin mitään muutosta ei olisi tapahtumassakaan. Ensi vuoden verotulot putoavat alle puoleen. Vaikka sotepalvelut siirtyvätkin maakuntaan, jää silti paljon myöskin kaupungin tehtäväksi ja maksettavaksi. Henkilökunnassa ei nähdä mitään supistamisen tarvetta ainakaan konsulttiyhtiön tutkimuksen mukaan. Taitaa olla niin, että lisää väkeä pyydetään johinkin toimintoihin. Ryhtiä sinnekin.