Korona iski

Ei auttanut, korona iski, vaikka oli Itsenäisyyspäivä. No lähes viikonverran huilia, eikä puhettakaan suksittelusta. Onhan noita yleisötapahtumia ollut useita, ettei sitä tiedä missä korona luuraa. No, hengissä ollaan ja kohtalaisen hyvissä ruumiin ja sielun voimissa. Keskiviikon "hinku" selvittely valtuustolle meni teamsin kautta. Hyvin onnistui. Hinkussa mukana olo on vähän sellainen ollako, vaiko ei olla tapaus. Onko kunnat jotain maailman pelastajia tekemällä ilmastotöitä niidenkin edestä, jotka eivät aiokkaan mitään tehdä? Mallioppilaita, niinkuin Suomi EU:ssa.

Eduskunta kävi taas mielenkiintoista keskustelua maatalouden kannattavuudesta ja sen puolesta. Sillä lailla erikoinen keskustelu, että melkeimpä kaikki puhujat oli sitä mieltä, että ruoantuottajat tarvitsevat enemmän tukea, että ruuan hinta pysyisi kohtuudessa. Jopa hallituksen puhujatkin yhtyivät samaan valitukseen. Tosin vastuu oli muualla, kuin hallituksessa. Ei kepukaan enää uskalla potkia aisan yli, ettei tule hallituksesta lähtö. Ehkä esiintyminen on kuitenkin niin läpinäkyvää, ettei sillä gallup luvut paljon kohene.

Helena sai pitää Itsenäisyspäivänä puheen Parkanon seurakunnan sankaripatsaalla. Puhe sai kovasti kehuja, joten taidampa sen tähän kopsata:

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, lotat, kotirintamanaiset ja sotaorvot. Hyvät kuulijat!

Tänään on Suomen sadasviides itsenäisyyspäivä jota vietämme hyvin erilaisessa maailmantilanteessa, kuin vuosi sitten.

Omissakin ajatuksissa on muutamia poikkeavia mietteitä edellisiin itsenäisyyden juhlapäiviin verraten.

Koskaan meidän, neljäkymmentä luvun lopulla ja myöhemmin syntyneiden sukupolvemme aikana, ei sota euroopassa ole ollut niin lähellä, kuin se tällä hetkellä on.

Tämä päivä tuo entistä lähemmäksi ajatukset meidän esi-isiemme sankaritöistä, joiden uhrauksilla Suomi säilytti itsenäisyytensä samaa vihollista vastaan, mitä vastaan Ukrainan kansa nyt taistelee.

Vaikka veteraanisukupolvi luonnollisen poistuman kautta vähenee, siitä huolimatta muistot ja kunnioitus heidän isänmaallisiin saavutuksiinsa säilyvät.

Tänä päivänä ajatukseni ovat myöskin lastenlapsissamme, joista kaksi tällä hetkellä palvelee Suomen armeijan palveluksessa.

Samalla lähtee rukous taivaan Isälle, ettei maamme eikä jälkeläisemme tarvitsisi koskaan tuota koulutusta käyttää tositoimissa mahdollista maatamme uhkaavaa vihollista vastaan.

Muistan aina Kihniöläisen sotaveteraanin

Sulo Porrassalmen sanat ” meillä oli viime sodissa kolme rintamaa, sotarintama, kotirintama ja rukousrintama”.

Nyt kun olen jäämässä runsaan kolmenkymmenen vuoden rupeaman jälkeen pois seurakunnan luottamustoimista toivon ja uskon, että Parkanolaiset ja Parkanon seurakunta ylläpitää vahvana tuota rukousrintamaa.

Sitä rintamaa tarvitaan samalla tavoin myöskin rauhan aikana. Isänmaa tarvitsee aina puolustajansa ja tukijansa.

Teille kaikille siunattua Itsenäisyyspäivää!