Joulua kohti vauhdilla!

Torstai 15.12.2022 - Reijo


Kohtuullisen sitkeä tauti tuo korona. Viikon verran mennyt ja vieläkin vähän "nujutaan". Ensi viikolla voi uskaltaa suksille mikäli tuo luvattu ilman lämpeneminen toteutuu. Onko se tuota ilmastonmuutosta, että Lohjan suunnalla alkaa olla puoli metriä lunta ja pohjosessa jonkin verran vähemmän. Ihan riittäisi ainakin lumitöiden osalta tuo lumentulo.

Joulua kohti ihan vauhdilla. Joululaulu konserttejakin olisi melkein päivittäin, mutta on pakko vähän rajoittaa pelkästään tuon koronan takia. Suruviestiäkin aina silloin tällöin. Viikonloppuna siunataan rakentajamme, joka oli rakentamassa meille kahta taloa ja leipomorakennusta. Kuolema kutsui inhimillisesti katsoen kovin aikaisin. Meidän kulkumme ei ole omissa käsissämme!

Poliittisella rintamalla haetaan lähtöasetelmia ensi kevään eduskuntavaaleihin. Joillakin tuntuu sakkaavan jo alkukiihdytyksessä. Kepu on asetelmiensa kanssa epätoivoinen. Välillä näyttää ettei kepu ja demarit tiedä olevansa samassa hallituksessa. Asioista väännetään julkisuudessa niinkuin niistä ei olisi aikaisemmin edes keskusteltu! Persuilla jokaisessa haastattelussa ensimmäinen asia "maahanmuutto". Vaikka siinäkin on korjattavaa, niin ei sillä kaikkea paikata. Persuille voi koittaa kylmät, jos asetelma pysyy galluppien mukaisena. Hallitusvastuu on aivan muuta, kuin oppositiossa räksyttäminen ilman mitään vastuuta. Velaksi eläminen valtiollakin on rajoitettua. Säästöjen hakeminen on ainakin hankalampaa, kuin suuret lupaukset kaikille hyvinvoinnista.

Parkano hyväksyy talousarvionsa ensi maanantain valtuuston kokouksessa. Sama tilanne meillä, kuin valtiollakin. Kuntataloudessakin yllätykset muuttavat talouden suuntaa hyvin nopeasti. Jos liiaksi tuudittaudutaan siihen, että talousarviossa näyttää ylijäämää, niin muutamassa hetkessä tilanteet voivat vaihtua.

Olen varmaan tälläkin palstalla muutaman kerran kehunut USA:n nykyistä presidentti Bideniä. Vieläkin tietystti, jos vertaa Trumppiin, joka on täys kahjo. Mutta liekö "nuorta" miestä ikä alkanut vaivata. Meni allekirjoittamaan lain jolla hyväksytään sukupuolineutraalit vihkimiset. Eli Jalmari ja Elmeri. Voi aikoja ja tapoja!