Vähän vain raketteja!!!!!

Torstai 29.12.2022 - Reijo


Kolmen viikon "hiihtopaaston" jälkeen kympin lenkki Käenkosken vitosella. Ihan mukavalta maistui. Jostain syystä tuo joulunajan kinkku ja suklaa ym makoiset ei ollut kuntoa ainakaan parantanut. Tuntui, että pitopohjatkin harras keskikohdalta. No muutama sata kilometriä, niin luisto löytyy.

Joulunaikana "joukot" eli lapset ja lastenlapset tuli passailtua parina päivänä ja lopuksi Tapanina kuopustyttärelle Alajärvelle jatkamaan jouluherkuttelua!

Hyvin erikoinen tuo kirkkopalo Rautjärvellä. Vaikka ei tuo nyt aivan lähellä olekkaan, niin aina tällaisessa miettii mikä ihmisessä "vinksahtaa", että tällaiseen ryhtyy? Onko tämä nykyaika niin eriarvoistavaa ja huonosti voivia ihmisiä henkisesti rikkovaa, että puretaan sitä huonoa oloa sinnekin mistä pitäisi päin vastoin apua hakea! Kun tekijä ei enää ole vastailemassa, niin paljon jää arvailujen varaan. Pitäisikö esim. kirkon miettiä toimintatapojaan. Onko se sukupuolisen tasa-arvon julistaminen tärkeämpi, kuin taloudellisen ja henkisen hyvinvoinnin huolehtiminen.

Jonkin verran ihmetyttää tuo jonkun eteläsuomen käräjäoikeuden asioiden käsittely. Kahdesta murhasta tutkintovankeudessa oleva ja useista raiskauksista ym. syytetty henkilö (Moring) päästettiin käräjäoikeuden päätöksellä kesken tutkinnan vapaaksi. Onneksi poliisit olivat valppaina ja valittivat hovioikeuteen ja sankari saatiin uudelleen telkien taakse. Ei ole ihme, että tuomiot on joskus mitä sattuu, kun oikeudella ei ole mitään vastuuta.

Vuosi vaihtuu, mutta se ei ole pelkästään juhlaa. Aattona osallistumme menehtyneen kaupunginjohtajamme siunaustilaisuuteen Karvialla. Elämä antaa, elämä ottaa, kukin ajallaan!

Toivottavasti mahdollisimman vähän paukutellaan raketteja! Hyvää tulevaa uutta vuotta 2023.