Trans opetusta kouluihin!!!

Torstai 26.1.2023 - Reijo


Niin se taas päästiin vesisateisiin vielä tammikuun lopullakin. 15-20 km hiihtolenkit kyllä vielä onnistuu niin kauan kuin lunta riittää. Vielähän tuota luntakin jossain vaiheessa lisää saadaan. ainakin sitten, kun pitäisi kevättä pukata.

Kaupunginhallitus aloitti kevätkautensa pääasiassa asioilla, jotka ovat ns. vakiolistaa. Toki kaupunginjohtajan virka laitettiin auki ja sitä päästään sitten kevään kuluessa pähkäilemään. Eduskuntavaalit tulevat jonkin verran työllistämään myöskin virkahenkilöitä ja tietysti vaalilautakuntia. Itse olen mukana vaalitoimikunnassa joka kiertää laitosäänestyksissä ja mahdollisissa kotiäänestyksissä. Kotiäänestyksiä oli aluevaaleissakin jonkin verran.

Niinkuin ei tuo translain tuominen eduskuntaan ja sen todennäköinen hyväksyminen kokoomuksen ja osan keskustaa tuella riittäisi, nyt on Helsingissä jo keksitty, että kouluissa tulee opettaa translain tuomia oppeja. Kyllä kai tuo vaatimus pikkuhiljaa leviää tänne selkosillekin. Eihän nuo lapsiraukat tiedä minkälaiset vehkeet siellä housuissa pitää olla, että voi olla tyttö, tai, poika, tai muu. Kyllä luulisi kokoomuksenkin isänmaa, Raamattu ja koti vaalimainonta heittävän häränpyllyä. Keskusta joutuu jälleen myymään kaikki perusarvonsa, että säilyttää hallituksen ministeripaikkansa.

Kaikille television kommentaattoreille on vapaita paikkoja auki eduskuntavaaliehdokkaina. Ainakin kokoomus näyttää keräilevän. Mistä näiden kaikkien kommentaattoreiden palkkaamisen rahaa riittää. Samat höpinät joka aamu ja ilta ja aiheena pääasiassa Venäjä/Ukraina. Eikö yliopistoissakaan ole oikeita hommia, kun toisaalta koulutulokset tippuvat ja rahaa pitäisi saada lisää koulutukseen!

Meillä on keskusteltu siitä voiko sopimus mahdollisessa puoluevaihdoksessa aiheuttaa luottamuspaikalta eroamisen. Juridista pakkoa ei ole, mutta herrasmies sopimuskin voi olla pätevä ainakin Ilmajoella. Meillä ei näin ainakaan toistaiseksi ole ollut ja paikallislehtikin jopa vähän irvisteli koko sopimukselle. Ohessa herrasmiessopimuksen noudattaja.