Koirat haukkuu, karavaani kulkee...

Torstai 16.3.2023 - Reijo


Keskiviikkona Pälkäne ja Valkeakoski vaalivankkureilla. Väkeä riittää juttusille yllättävänkin paljon. Jopa sellaisissakin paikoissa missä aikaisemmin on ollut hyvin hiljaista.  Näyttää tosi hyvältä. Aina joku persuissa edelleen roikkuva käy juttusilla. Osalle tuostakin joukosta eri mieltä asioista oleminen ei tarkoita sitä, etteikö voi vanhaa kaveria käydä morjestamassa. Paikallisesti joku persu näkee tärkeimmäksi vaalityökseen lehden palstoilla yrittää todistaa omaa erinomaisuuttaan galluppien tulkinnassa. Tosiasia kuitenkin on, että ainoa mahdollisuus pohjoiselta Pirkanmaalta päästä eduskuntaan on KD:n Kauko Turunen. Vaatiiko se kahden KD edustajan pääsyä sen aika näyttää.  Persujen Parkanoa lähin mahdollinen edustaja on edelleen Ylöjärveltä. Tampereelta ja naapurikunnista olevat ehdokkaat eivät tälle alueelle tuo minkäänlaista etua. Näin ollen persujen äänestäminen täällä on hukkaan mennyt ääni. Pari viikkoa mennään vielä aika vauhdikkaasti. Muutama kunta on vielä Pirkanmaalla käymättä, mutta ensi viikolla täyttyy.

Demarit eivät näytä pitävän kovin tärkeänä kotimaisen ruokatuotannon säilymistä kovin tärkeänä. Toivottavasti sitä aikaa ei tule, että demaritkin joutuvat karvaasti tämän asian kokemaan.

Keskiviikon MTV:n vaalitentti osoitti hyvin miksi asiat eduskunnassa ja poliittisissa päätöksissä menee ns. juosten kustuksi. Puolueiden puheenjohtajat melkein kaikki käyttäytyvät kuin pikkukakarat. Huudetaan yhtä aikaa ja ei anneta toisen puhua asiaansa loppuun. Parhaiten tässä kunnostautuivat Marin, Andersson ja Purra. Asiassa ei niinkään kunnostauduttu. Ilman mitään kotiinpäin vetoa täytyy sanoa, että asiallisuudessa Essayah onnistui ehkä parhaiten. Vaikka puheenvuoroissa jäikin vähemmistöön.

Parkano saa uuden kaupunginjohtajan. Mielenkiintoista, että ennakkotiedon mukaan valinta olisi maanantain valtuustossa yksimielinen. Viitasaaren on hyvä tästä jatkaa kaupungin luotsaamista.