Äänestys oan alkanut.......

Torstai 23.3.2023 - Reijo


Ei aivan tullut tonni täyteen hiihtokilometrejä tälle viikolle, mutta ehkä viikonloppuna, jos kelit suosii. Asiat tärkeysjärjestykseen ja vaalityöt ensin. Nyt näyttää niin hyvältä, ettei yhtään päivää ole hukattavaksi. Tässä kun muutamatkin eduskuntavaalityöt on tullut vuosien aikana tehtyä ja hyvälläkin menestyksellä, niin harvoin on näin hyvä tunnelma ollut kentällä. Turusen Kauko on hyvässä nosteessa Pirkanmaalla. Keskiviikkona Ikaalinen, Viljakkala ja Parkano. Noin 250 henkilökohtaista tapaamista Kaukolla ja lisäksi torilla suuri joukko. Jopa Viljakkala, vaikka on pieni kylä, niin veti kymmenittäin väkeä tapaamiseen. Aamulehden ennusteissa Turunen on aina kärkisijoilla mahdollisena läpimenijänä. Esim. persujen Kihniöläistä Ojalaa ei mainita. Tänään jään vähäksi aikaa vaalitöistä äänestyttämään laitoksiin ja kotiäänetyksiä toimittamaan. Ensi viikolla taas lähden mukaan loppurutistukseen.

Hyvin kummallista on seurata vaalikeskusteluja varsinkin suurimpien puolueiden osalta. Välillä tuntuu, että kävisivät toisiaan "raiveliin" kiinni, jos olisivat muualla, kuin television kuvauksissa. Minkälainen hallitus syntyy, jos kaikki on kuin kissat ja koirat ja mitään ei luvata antaa periksi. Luulenpa, että niin persut, demarit, kuin kokoomuskin saavat aika tavalla luovia, että voivat äänestäjilleen kertoa pitäneensä vaalilupauksistaan. Kepu saa luvata mitä tahtoo. Sille ei taida hallitusovi olla nyt raollaan. Hyvin totuudenmukainen on Soinin sanonta " Kepu pettää aina ja kokoomus joka kerta".

Kun demari Marin lupailee hävittäjiä Ukrainaan ja puolalaisnaisille Suomessa ilmaisia abortteja, niin on siinä selittelemistä. " Sanna Marinin hallitus haluaa auttaa puolalaisia naisia heidän perusoikeuksissaan. Puolueemme Lewica ja Suomen Sosiaalidemokraattinen puolue, aloittavat keskustelut yksityiskohdista. kirjoittaa europarlamentaarikko Biedron puolalaislehden mukaan". No, nämä tietysti on demarien mielestä väärinkäsityksiä ja valitettavasti osa kansaa uskoo demarien selityksiä ja äänestää.

Viikonloppuna on Ikaalisten kylpylässä seurakunnan järjestämä  "miesten ilta". Siellä on mielenkiintoisia puhujia Joel Hallikaisesta Timo Soiniin. Voipi olla tupa täynnä.