Vielä on kesää jäljellä.....Torstai 6.6.2024 - Reijo Pitkästä aikaa kohtuullinen pyörälenkkikin tuli tehtyä. Pesäpalloa piti mennä pelailemaan, mutta en ehtinyt vielä siihen joukkoon. No, vielä on kesää jäljellä. Ei kaikkia tarpeellistakaan ehdi tänäkään kesänä tehdä. Kesällä joskus, harvoin nähdyt sukulaisetkin saattavat poikkeilla. Tällä viikolla Lohjalainen serkku ja serkun tyttö poikkesivat noin 30 vuoden jälkeen. Paljon on siinäkin ajassa suku sieltä vanhemmasta päästä kutistunut. EU- vaaleissa elämme mielenkiintoisen jännittäviä aikoja. MTV:n tentti eilen antaa vähän eväitä äänestämiseen. Hienoa, että KD:n ehdokas Korhola on hyvin lähellä parlamentti paikkaa. Mikäli gallupit vähänkään pitää paikkansa muutoksia jonkin verran tapahtuu. Kok. 4 ja SDP 3 , Persut, vihreät ja kepu saanevat kaksi paikkaa. Vasemmistoliitto yhden ja KD yhden paikan. Mitä vähemmän vihervasemmistoa, sen parempi. Parkanon kaupunginhallitus sai valtuustolle esityksen talouden sopeutuksista. Kuntavaalien läheisyys, ensi vuonna näyttää vaikuttavan ainakin demarien ja kepun päätöksentekoon. Ylärin päätoimittaja aika osuvasti kuvasi kepun tilannetta, kun hän kirjoitti, että kepulla on perinteisesti kuntahallinnossa niin paljon omaa poliittisilla päätöksillä valittua joukkoa, että päätöksen teko on hankalaa ennen vaaleja. Jotenkin näin sen ainakin tulkitsin. Näin se varmaan onkin, kun viime vuosien tapahtumia peilailee. Hallituksen enemmistön esitys n. 10 henkilön vähennys tänä vuonna menee valtuuston päätöksentekoon. Toivottavasti talouden uhkakuvat tunnustetaan myöskin päätöksenteossa. |